Valvomo sai tekemään muutoksia


Nukkumista ohjaavat aivojen alueet kuuluvat niin sanottuihin matelija-aivoihin eli aivojen evoluutiohistorian vanhimpaan osaan. Aivot reagoivat edelleen uhkaan samoin kuin esihistoriallisina aikoina. Vaikka pelottavan leijonan tilalla onkin nyt työelämän kiireitä, aivoille stressi on samanlainen.

Hei! Kiinnostuin Leeni Peltosen kirjoittamasta Valvomosta (Otava 2016) heti sen ilmestyttyä. Unettomuudesta kertovan kirjan lukeminen kuitenkin mietitytti. Nukuin siihen aikaan hyvin ja pelkäsin kirjan katkaisevan hyvän uniboogieni. Totesinkin eräälle ystävälleni, että tarttuisin teokseen tästä syystä myöhemmin. Tiesin entuudestaan, että mitä enemmän nukkumista pohdin, sitä helpommin uneni häiriintyi. Viimeisen puolen vuoden ajan olen nukkunut säännöllisesti parin viikon mittaisia putkia huonosti. Nyt olikin oiva hetki napata kirja mukaani kirjastosta. Tilanteeni ei ainakaan pahenisi kirjan lukemisesta. 

Peltosella itsellään on kokemusta unettomuudesta usean vuosikymmenen ajalta. Kirja onkin faktatiedon lisäksi myös henkilökohtainen kertomus unettomuuden selättämisestä. Teosta lukee senkin vuoksi vahvasti omiin kokemuksiin peilaten. Olin lapsena, nuorena ja vielä hieman alle kolmekymppisenäkin haka nukkumaan. Valvomossa todetaan, että nukkumiseen ei kiinnitä huomiota ennen kuin siitä tulee ongelma. Omassa tapauksessani osasin arvostaa unenlahjojani ja kiittelin onneani, etten kärsinyt unettomuudesta. Jo opiskeluaikana tiesin osan toisista opiskelijoista kärsivän unettomuudesta. Kirjastakin käy ilmi unettomuuden yleisyys. Joka kolmas suomalainen kamppailee jonkinasteisen unettomuuden kanssa. Monen muun vanhemman tavoin koin ensimmäiset unihäiriöni lasten myötä. Vauva-aika sekoitti ja herkisti unen niin, että vaikka pienokainen nukkui, en osannut enää itse rauhoittaa kehoani lepotilaan. Vanhemmaksi tulon jälkeen olen ollut selvästi herkempi unihäiriöille. 

Kirjan myötä tunnistin itsessäni entistä vahvemmin taipumukseni kausittaiseem unettomuuteen. Saatan nukkua pitkiä ajanjaksoja täysin ilman ongelmia, mutta yksikin rikkonainen yö aiheuttaa usein parin viikon unettomuuskierteen. Olen olettanut univaikeuksieni johtuvan iän kertymisestä ja hormonitoiminnan muutoksista. Vaikka Valvomossa todetaan unettomuuden olevan sairaus eikä pelkkä oire, tajusin, miten vahvasti unettomuus liittyy stressiin. Ymmärsin, että ensimmäisen huonosti nukutun yön jälkeen päässäni vilahtava pelko parin viikon unettomuuskierteestä on todennäköisesti vahvasti ruokkimassa tulevien öiden uniongelmia. 

Olen aiemmin ajatellut unettomuuden olevan enemmän ruumillinen kuin henkinen vaiva siksikin, etten koe itseäni kovinkaan usein stressaantuneeksi. En edes aamuyön unettomina tunteina. Peltonen kuvaa stressin lisäksi innostuksen, kiihtymyksen ja luovien ajatusten olevan vastavoimia rauhalliselle unelle. Tunnistin itsessäni taipumuksen olla iltaisin levoton. Valvomon luettuani olinkin motivoituneempi kokeilemaan rentoutustekniikoita ja tekemään muutoksia elämääni unihäiriöiden vähentämiseksi. Otin käyttöön seuraavat kirjasta bongaamani vinkit, joista on tuntunut olleen oikeasti apua. 

Ei kahvia klo 14 jälkeen. Olen kofeiiniherkkä ihminen, mutta en ollut tiennyt ominaisuuden vahvistuvan iän myötä. Kofeiinin rajoittaminen on nopeuttanut nukahtamista. 

Alkoholinkäyttö minimiin. Jo ennen kirjan lukemista olin huomannut, kuinka yksikin alkoholiannos saa minut heräämään kesken unien herkemmin. Alkoholi kuuluukin kohdallani entistäkin vahvemmin vain juhlatilanteisiin. 

Liikunnan lisääminen. Olen pyrkinyt käymään iltaisin kävelyllä. Lenkkeily on rauhoittanut sopivasti myös mieltä. 

Mindfulness. Meditoiminen on tuntunut aiemmin liian vaivalloiselta, mutta kirjasta nappaamani vinkki syvästä hengityksestä ja sen ajattelemiseen keskittymisestä on toiminut kehon ja mielen rauhoittamisessa ennen nukahtamista. 

Rennompi suhtautuminen unettomuuteen. Olen stressannut, miltä näytän huonosti nukkuneena ja onko esimerkiksi kykyni toimia luovasti heikentynyt. Kirjan takakannessa poseeraava Peltonen itsessään helpotti stressiäni. Hän näyttää kroonisen unettomuutensakin jälkeen upealta ja on onnistunut kirjoittamaan älykkään ja kiinnostavan kirjan. Kyllä minäkin selviän!

Helmet-lukuhaaste kohta 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (4. Kirja lisää hyvinvointiasi ja 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään). 

Goosreads-tähdet: ★ really liked it

Kommentit

  1. Unettomuus on kiusallinen vaiva, josta en onneksi kärsi kovin usein. Joskus minullakin on pieniä kausia, jolloin herään yöllä ja sitten on hankalaa saada unen päästä uudelleen kiinni. Kaivan yleensä lukulaitteen esille ja luen vähän, se kun tuntuu paremmalta kuin omien ajatusten pureskelu... minulla unettomuus taitaa liittyy yleiseen stressiin, on liian kiirettä tms ja tehtävät asiat ilmeisesti pyörii liikaa päässä. Sitten kun siitä tilasta pääsee yli, on voittajaolo kun viimein saa yön kunnolla nukutuksi. Pieni suuri asia, joka tekee onnelliseksi :) Levollisia öitä sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukulaite olisikin yön pimeinä tunteina kätevä. Minulla on paha tapa katsoa leffoja unettomina öinä. Läppäriä kun ei suositella otettavaksi sänkyyn, jos tavoittelee rauhallisia yöunia. Toisaalta leffojen katsominen on pitänyt minut rentona eikä unettomuudesta ole tullut ahdistavaa.

      Huomaan, että pienikin kaivertava paha mieli jostakin asiasta voi herättää yöllä. Hyvillä mielin ja riidat halki puhuneena nukkumaanmeno onkin toimiva vanha vinkki.

      Kiitos toivotuksesta ja hyviä unia! :)

      Poista
  2. Kiitos hyvästä lukuvinkistä, pitääpä bongailla vinkkejä omaan käyttöön. Hyviä unia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjaa voi todella suositella (postauksestani ei käy ilmi, kuinka monipuolinen teos onkaan). Olen jälleen heräilykierteessä mutta huomaan nukahtavani todella nopeasti uudelleen. Uskon rennomman suhtautumisen vaikuttavan asiaan. Hyviä unia! :)

      Poista
  3. Hei, pitääpä tutustua tähän. Olen huomannut, että minullekin tuo klo 14 on kahvin suhteen ratkaiseva aikaraja. Nyt keväällä vielä lisääntyvä valo tuo omat haasteensa, samoin, jos ikkunan ulkopuolelle ilmaantuu joku aamuvirkku lintu ilmaisemaan itseään heti auringon noustessa :/ Hyviä unia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo aamuvirkut talitintit ovat kyllä näin keväisin aika pahoja unen kannalta, vaikka muuten ovatkin symppiksiä. :) Meiltä löytyy kissa, joka saa usein aamuyöllä päähänsä tarvitsevansa hiukopalaa. Kisu on testannut kaikki keinot palvelusväkensä herättämiseksi. Yksi tehokas (arvostan hänen kekseliäisyyttään) oli jokaöinen printterin käynnistys (siinä heräsi useampi perheenjäsen kuuntelemaan printterin monivaiheisia lämmitysääniä). Onneksi pömpelin sai hiljaiseksi vetämällä töpselin seinästä. Naureskelinkin, että olin iloinnut liian aikaisin pikkulapsivaiheesta selviytymistä. Ruokin kattimatin nykyään todella myöhään, ja tilanne on hieman helpottanut.

      Kiitos toivotuksesta & hyviä unia! :)

      Poista
  4. Minä olen ollut aina huono nukkumaan ja iän myötä vaikeus on vaan lisääntynyt. Kaikki listaamasi keinot on käytössä, mutta eivät aina auta. Minua valvottavat täysikuu ja innostus! Olen oppinut olemaan ahdistumatta, mikä on hieno parannus - luen suosiolla. Valvotun yön jälkeen nukun taas ok ja elämä voittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan nuo keinot eivät aina auta. Riittää, että mieleen livahtaa epäilys omaa nukkumiskykyä kohtaan tai jokin asia huolettaa/surettaa. Tämän teoksen luettuani olen suhtautunut unettomuuteen hieman rennommin ja jättänyt läppärin tuijottamisen iltaisin vähemmälle. Jonkun leppoisan kirjan kanssa nukun yleensä parhaiten, ja nukahdan lukemalla myös nopeimmin uudestaan.

      Poista
  5. Minä olen hyvä nukkumaan, mutta kolmivuorotyöläisenä minulla ei ole oikeastaan vuorokausirytmiä ja työvuorojen äkilliset muutokset aiheuttavat minulle ongelmia unen suhteen. En tiedä, auttaisiko tämä kirja minua - tuntuu, ettei monissa uneen liittyvissä teoksissa huomioida kolmivuorotyöläisiä lainkaan - mutta voisin jossain vaiheessa kokeeksi perehtyä siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä teoksessa vain mainittiin lyhyesti vuorotyön aiheuttamia univaikeuksia. Valvomo on kirjan kirjoittajan henkilökohtainen matka unettomuudesta parempaan uneen, ja hän on säännöllisessä päivätyössä. Kokeillessaan eri apukeinoja hän avaa samalla aiheen tieteellistä puolta. Liityin vastikään tämän kirjan kirjoittajan perustamaan Nuku paremmin -ryhmään Facebookissa. Pitääpä kurkkailla onko siellä vinkkejä kolmivuorotyötä tekeville (ryhmään voivat liittyä kaikki unettomuudesta kiinnostuneet).

      Poista
  6. Minulla oli nuorempana (alkaen noin ikävuodesta 17) reilun kymmenen vuoden jakso vaikeaa nukkumista. Pahimmassa vaiheessa nukuin vain joka toinen yö eli unen saaminen vaati yhden yön valvomisen välissä. Sitten oli pakko sinnitellä päivä hereillä ja illalla saattoi uni tulla tai ainkin oli niin "koomassa", ettei enää jaksanut välittää. Sain nukahtamislääkkeitä, mutta eivät tehonneet: niiden ottamisesta huolimatta saatoin valvoa koko yön eli eivät minulla toimineet (mikä ei tarkoita, etteikö toimisi jollain toisella).

    Olenkin todella kiitollinen, ettei minulla ole esiintynyt unettomuutta sen kummemmin pitkiin aikoihin. Toisaalta nykyään ajoittainen ongelmani on nukahtelu kesken päivän. Kyse ei ole siis narkolepsiasta, vaan ns. psyykkisestä väsymyksestä.

    Tällaista kirjaa olisin tarvinnut silloin nuorempana. Enää en tiedä kiinnostaisiko unettomuus-aihe minua kokonaisen kirjan verran, koska sitä on "saanut" aikoinaan niin kovasti vatvoa. Mutta tästä on apua varmasti monille muille. Hyvä, että sinä olet oppinut tunnistamaan oman unettomuuskierteesi syitä. Ehkä tosiaan se pelko unettomuudesta siten helpottaa, kun voi jollain tasolla saada asiaa haltuunsa.

    (striimikommentti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, että olimme jälleen yhtä aikaa vierailulla toistemme blogeissa. :) Lohdullista kuulla, että unettomuutesi on väistynyt. Antaa toivoa minullekin. Toivottavasti tämä olisi jokin vaihe ja nukkuisin vielä joskus pitkiäkin kausia ilman heräilyä.

      Poista
  7. Itselläni on myös vähän kausittaisia uniongelmia.... En ole kuitenkaan koskaan pysähtynyt miettimään, onko niille joku syy ja mitä voisin asialle tehdä. Tämä kirja voisi olla hyvä luettava - varmaan minäkin saisin siitä jotain irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Monipuolinen ja mukaansatempaava teos. Herätteli tosiaan huomaamaan, että unettomuuteen voi saada helpotusta. Olen ottanut unettomuuden aiemmin jonkinlaisena ominaisuutena, johon ei paljon itse pysty vaikuttamaan. Kirjan myötä huomasin myös, että eri ikäkausina ihminen on todellakin erilainen. Esim. kofeiinin vaikutuksille herkistymisestä en ollut tiennytkään. Heti on mennyt paremmin, kun olen vähentänyt kahvin kittaamista. :)

      Poista
  8. Minulla on ihan päinvastainen tilanne kuin Elegialla. Nuorena ja jonnekin 30+ v nukkuminen oli ihan yksinkertaista. Sitten alkoi ongelmat jotka pikkuhiljaa pahenivat niin, että reagoin kaikkiin ongelmiin nukahtamisongelmilla. Kaikki tuntui olevan ok kunnes sammutin valot ja *ping* mieleen tulvahti vaikka sitten pidemmän ajan takaa jokin ongelma joka paisui öisiin mittakaavoihin ja unijukka eksyi kauas. Myös talvensietokykyni on huonontunut vuosi vuodelta ja nämä kaksi ovat "hienosti" yhdistyneet. 1,5 v sitten pahaan syksymasennukseen ja valvoessani aina kaksi yötä ja nukkuessani yhden, menin ystävien kehotuksesta vihdoin lääkärille. Melatoniini ei tehnyt mitään vaikutusta, ensimmäinen nukahtamislääke auttoi kaksi kuukautta ja lakkasi sitten vaikuttamasta. Nyt olen käyttänyt toista nukahtamislääkettä reilun vuoden ja tiedän että sitä ei saisi jatkaa loputtomiin, mutta on niin taivaallista nukkua suurin osa öistä! Ei se vieläkään kaikkia ajatuksia tai särkyjä voita, mutta auttaa arjessani niin paljon.

    Tiedostan siis, että en saisi käyttää nukahtamislääkettä loputtomiin (koen jo koukuttuneeni siihen), joten ehkä tällaisten kirjojen lukeminen olisi viisasta ja jopa hyödyllistä. Silti tuntuu, että pitäisi ensin päästä eteenpäin siitä ajatuksesta, että nukahtamislääke on taivaan lahja. Eli saada ensin aivot käännettyä siihen asentoon, että jokin muu voisi tulla rinnalle tai jopa tilalle avuksi. Sitten tällaisista kirjoista saattaisi olla jopa apua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa kokeillaan aika pitkälti kaikkia vaihtoehtoja (myös lääkkeellisiä), joten voisi hyvinkin löytyä ideaa, mitä voisi seuraavaksi kokeilla. Facebook-ryhmässä Nuku paremmin tuntuu myös saavan hyviä vinkkejä (kirjan kirjoittajan perustama ryhmä). Itse ajattelin kokeilla jossakin vaiheessa melatoniinia. Unilääkkeet saavat minut vain tokkuraiseksi koko seuraavaksi päiväksi (olen todennäköisesti kokeillut minulle sopimattomia unilääkkeitä). Tsempit meille unireagoijille!

      Poista
  9. Pitääkin ottaa lukuun, kiitos vinkistä! Minulla on aivan samoja huomioita esimerkiksi alkoholista ja liikunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Iän kertymisen kultareunus on se, että on melkeinpä pakko tsempata elintapojensa suhteen. Lapsena olin innokas urheilija mutta nuorena tuli velttoiltua. Parempi uni on kohdallani hyvä potku terveellisempiin elämäntapoihin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit