Lukupiknik toimii!

Hei! Perheemme on vallannut aivan uudenlainen lukuinnostus. Huomasin nimittäin, että lapsillekin kirjat maittavat erityisen hyvin ulkoilmassa. Piknikreppumme onkin nykyään pullollaan kirjoja. Heinähattu ja Vilttitossu -kirjasarja on ollut alkukesän suosikkimme. 

Myös lautapelien pelaaminen on tuntunut hauskemmalta ulkosalla. Rings Up -peli meinasi unohtua kotona kaapin perukoille, mutta puistopelinä se on jälleen suosionsa huipulla. Pelaajat pysyvät vetreänä yrittäessään laittaa rinkulat oikeaan värijärjestykseen mahdollisimman nopeasti.

Lukupiknikin varusteet

- piknikhuopa

- kirjoja (lyhyet kirjat ovat hauskoja ulkona nautittavaksi, niitä napsii välipaloiksi leikin lomassa)

- eväät

- lautapeli vaihteluksi

- aurinkorasvaa, aurinkolasit ja hattu 

Richard Bach
Lokki Joonatan (Gummerus 2015)
Alkuteos Jonathan Livingston Seagull ilmestyi vuonna 1970
Valokuvat Russell Munson
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
125 sivua

Omakin lukujumitukseni haihtui lukupiknik-harrastuksen myötä. Richard Bachin Lokki Joonatan suorastaan lensi silmieni alla. Paljon kehuja kerännyt teos ei valitettavasti ollut teekupposeni, vaikka sen nopeasti ahmaisinkin. Kirjan teemoja ovat omien rajojen kokeilu ja unelmien tavoittelu muiden mielipiteistä välittämättä. Hienoista ajatuksista huolimatta kirja tuntui makuuni aivan liian siirappiselta. Nuorempana olisin todennäköisesti pitänyt lukemastani enemmän. 

Rivien välistä pilkahteli kuitenkin kiinnostavaa kritiikkiä uskontoja kohtaan. Lokki Joonatanista muodostuu uskonnollista johtajaa muistuttava hahmo. Joonatan kannustaa kanssalokkejaan etsimään elämälleen syvempää merkitystä lentämällä kovempaa ja korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Hänen seuraajansa kuitenkin unohtavat opit nopeasti ja lakkaavat harjoittelemasta. He rakentavat hienoja muistomerkkejä Lokki Joonatanille mutta eivät elä kuten hän opetti. 

"Arvoisa lokki Fletcher, oliko pyhällä lokki Joonatanilla harmaat vai kullanväriset silmät?" Kysyjä oli harmaasilmäinen lintu ja odotti epätoivoisesti juuri tiettyä vastausta.

"En minä tiedä! Unohtakaa sen silmät! Sillä oli... punaiset silmät! Miten sillä voisi olla mitään väliä? Se tuli kertomaan meille, että me osaamme lentää, jos vain havahdumme ja lakkaamme seisoskelemasta rannoilla juttelemassa jonkun silmien väristä!"

Helmet-lukuhaasteen kohta 41. Kirjan kannessa on eläin. 

Kaksi feminististä teosta

Hanna Weselius
Alma! (WSOY 2016)
210 sivua

Sitä ennen ehtii kuitenkin selata puhelimen deittisovelluksen. Lakimiehen peukalo pyyhkii näyttöä tottuneesti. Ei mitään oikeasti kiinnostavaa. Miehiä autoilemassa, moottoripyöräilemässä, riippuliitämässä, moottoriveneilemässä, purjeveneilemässä, koskimelomassa, sukeltamassa, surffaamassa, vesihiihtämässä, helikoptereissa, lentämässä pienkoneita, ajamassa mönkijää, seinäkiipeilemässä, pyöräilemässä, moottorikelkkailemassa, juoksemassa maratonia, benjihyppäämässä, laskettelemassa, vuorikiipeilemässä. Kypäräpäisiä peililasisia ilmeettömiä naamatauluja kuin kommandoja tai kuin torakoita, kesät talvet urheilevia tuhohyönteisiä, ja sitten näiden kuvien vieressä lukee että olisipa onni löytää mukava naisihminen kainaloon. Kainaloon? Bensanhajuiseen ohjaamoon kököttämään vai? Lähtisinkö minä muka teidän matkaanne näkemättä teidän silmiänne? Teidän logiikallanne Gregor Samsalla olisi riittänyt naisia kaikille kuudelle jalalle. 

Hanna Weseliuksen esikoisteos Alma! täytti Helmet-lukuhaasteen kohdan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän. Säveltäjä Alma Mahler oli minulle nimittäin tuttu vain nimeltä. Hän on yksi Weseliuksen vimmaisen kirjan hahmoista, ja nyt tiedänkin hänestä hieman enemmän.

Mahler oli säveltäjä, joka joutui luopumaan urastaan miehensä vaatimuksesta. Hänen tarinansa oli minulle ehdottomasti kirjan väkevintä antia. Olisin suonut sille tilaa kokonaisen romaanin verran.

Muutkin romaanin päähenkilöt ovat naisia. Lakimiehellä on suhde 16-vuotiaaseen maahanmuuttajanuorukaiseen. Yksinhuoltajaäiti puolestaan muistelee, kuinka jäi siivoamaan sotkut miesten kyllästyttyä arkeen.

Alma! oli minulle vaikea kirja. En päässyt sen kanssa vauhtiin. Henkilöt lipsuivat otteestani. Tunteita ja ajatuksia Alma! kuitenkin herätti ennätystahtia. Romaani sai minut pohtimaan vihan ja vihaisuuden eroa. Epäoikeudenmukaisuuden edessä on syytäkin olla vihainen, mutta oikeuttaako se vihan? Itse en usko vihan vievän mihinkään hyvään.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aino Kallas

Sudenmorsian (Otava 1928)

96 sivua

Niin Aalo aitan kynnykseltä näki auringon, Luojan silmän, yhä alenemistansa alenevan, vihdoin marjanmatalaksi, ja senjälkeen tyystin katoavan, ja kohta ehtoo vilpeni.

Silloin Aalo taas samaiset sanat korvissansa kuuli, mitkä kerran sudenajoissa:

"Aalo, Aalo, — piikaiseni Aalo, — tuletkos sudeksi suolle!"

Mutta ne eivät kaikuneetkaan nyt niinkuin kutsu elikkä houkutus, vaan niinkuin vääjäämätön käsky, jota totella täytyi, vaikka se kuolemaan ja kadotukseen veisi. 

Kysyin kirjastonhoitajalta vinkkiä lukuhaasteen kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Sain kirjasuosituksia jopa kaksin kappalein. Päätinkin kuitata niistä ensimmäisellä, Aino Kallaksen Sudenmorsiamella, kohdan 3. Suomalainen klassikkokirja. 

Vanhahtava ja runollinen teksti tuntui alkuun haastavalta. Päähenkilöparin Aalon ja Priidikin suhteen syventyessä pääsin lopulta mystiikkaa huokuvan teoksen imuun. Romaanin lyyrinen kieli vei mukanaan.

Aalon päätyminen ihmissudeksi, sudenmorsiameksi, etenee vääjäämättömästi. Mutta mitä piilee tämän lyhyen kertomuksen takana? Onko se tarina susista, vai sittenkin tutummasta laumasta, meistä ihmisistä? Edustaako Aalo naista, joka huomaa kaipaavansa elämäänsä jotakin muutakin kuin perheenäidin roolin? Romaanissa Aalon teko ei jää tuomiotta. Omia polkujaan kulkevia ihmisiä ihmetellään, jopa hyljeksitään, tänäkin päivänä. Sudenmorsian onkin aito klassikko. Se ei vanhene ajan saatossa, vaan paljastaa ihmisluonnolle ominaisen piirteen vuosikymmenestä toiseen. Laumaan kuulumisen hinta on sopeutuminen joukkoon.

Kolme kielellisesti upeaa kirjaa ja arvonta

Surulintu (Like 2017)
Tuuli Salminen
263 sivua

Olen kulkenut öisin ympyrän jos toisenkin. Unettomat miehet saattavat käydä runollisiksi, ajatella, että uni ei tule, koska unet ovat kadotettuja päiviä, niitä joina miehellä oli vielä mahdollisuus valita toisin. Unet ovat kaukaisia valoja, toiveita siitä, että tulisi jotain, mikä purkaisi valheen, räjäyttäisi pöydän puhtaaksi ilman että kukaan siitä kärsisi.

Tuuli Salmisen esikoisteos Surulintu istui hyvin Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26. Sukutarina. Romaani kertoo fiktiivisen kirjailijan Jaakob Karan lähestyvästä kuolemasta ja tilanteen myötä purkautuvista sukusalaisuuksista. Jaakobin puolisolla Ellenillä on taakkanaan lapsuudessa koettu tragedia. Jaakob puolestaan piilottelee työhuoneensa laatikoissa tiukalle kerälle kääriytynyttä valhetta. 

Tunnelmaltaan romaani on viipyilevä. Teoksen rauhallinen poljento vaatii lukijalta keskittymistä. Vauhti kuitenkin kiihtyy loppua kohden ja romaani ehtii kerätä itseensä melkein saippuasarjamaisia piirteitä. Kieleltään Surulintu on vaikuttava. Romaanin loputtua toivoo, että edes osa kielen kauneudesta jäisi elämään lukijan mieleen. 

ARVONTA SUORITETTU. Surulinnun nappasi arvontaan Facebookin puolella osallistunut Maaria R., onnea! Postilaatikkooni kolahti kustantamosta kipale romaanista (lainasin lukemani kirjastosta). Osallistu Surulinnun arvontaan ilmoittamalla osallistumisesta kommenttiboksissa tai tykkäämällä postauksesta blogin Facebook-sivulla. Suoritan arvonnan lauantaina 27.5. klo 18.

Tyhjien sielujen saari (Like 2005)
Hanna Hauru
112 sivua

Tuntuu kummalliselta, että aina iloitsemme kevään tulosta. Kuitenkin se on vain nuorikko, jonka talvi raiskaa. Kesä olettaa, että kevät tappaa talven hänen tulonsa tieltä. 

Tämä kevät on raaka, koska se tappaa myös minut. 

Hanna Haurun pienoisromaanin Tyhjien sielujen saari asetin lukuhaasteen kohtaan 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis. Teoksen kieli jatkaa samalla kauniilla, jopa runollisella, soinnilla kirjan raapivan julmasta aiheesta huolimatta.

Romaanissa spitaaliin sairastunut nuori nainen lähetetään suljetulle saarelle mieleltään sairastuneiden joukkoon. Hänet on erotettu vastasyntyneestä lapsestaan eikä edessä ole kuin lähestyvän kuoleman odottelu. Saaren pysähtyneessä tilassa luonnon vaihtelu vuodenaikojen mukaan korostuu. Sitä mukaa kun muu maailma ympärillä sumentuu, tarkentuu katse lähelle. Haurun tarina on rosoisen viiltävä.

Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus 2016)
Jukka Viikilä
215 sivua

Uskon sitä vastoin että helpoin tapa välttää elämän tuska on keskittyä työhönsä, tehdä velvollisuutensa. Rahapalkkaa suurempi hyvitys on kohtalonkysymysten väistyminen taka-alalle. Miksi luulette ihmisten heräävän aikaisin ja kiirehtivän virastoon ellei viisautta, aistielämää ja luonnollisuutta karkuun?

Jukka Viikilän Finlandia-palkittu Akvarelleja Engelin kaupungista teki kahden edellä mainitun lailla vaikutuksen kielellään. Punnitut, surumieliset päiväkirjamerkinnät paljastavat menestyneen arkkitehdin julkisivun takaa raskaita menetyksiä kokeneen perheenisän.

Romaanin parasta antia ovat Johan Carl Ludvig Engelin suunnittelemien rakennusten muovautumisen seuraaminen ja kurkistus 1800-luvun pimeään Helsinkiin. Syvällisten merkintöjen välityksellä tutustutaan lisäksi luovaa työtä tekevän ihmisen ajatuksiin ylipäänsä.

Fiktiiviset päiväkirjamerkinnät pysyttelevät kirjan ajan tasaisella, surumielisellä taajuudella. Vuosikymmenet eivät liiemmin eroa sävyltään toisistaan. Jäin kaipaamaan merkinnöiltä enemmän tilaa ihmissuhteiden kuvaamiselle. Minulle entuudestaan tuntematon Engel jäi fiktiivisenäkin hieman etäiseksi hahmoksi. Toisaalta henkilökohtaisen elämän niukkuus välitti viestin Engelin uransa vuoksi tekemistä uhrauksista. Akvarelleja Engelin kaupungista sai huomaamaan, kuinka lähellä menestys ja menetys toisiaan ovatkaan.

Kuittasin Akvarelleja Engelin kaupungista -romaanilla lukuhaasteen kohdan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja. 

Tukholman ryöstöhintaisella viikinkimuseolla on hetkensä

Viikinkimuseon sisäänkäynti on komea. 

Hei! Keväinen laivareissu Tukholmaan on perheessämme melkeinpä jo perinne. Perillä vakiokohteeksemme on miljoonien muiden turistien tavoin muodostunut viihtyisä Djurgårdenin alue. Saarelta löytyy joka kerta sopivaa nähtävää ja koettavaa. Puolitoistavuotiaan kanssa käyskentelimme (ja juoksentelimme) Skansenin tilavassa ja kauniissa ulkoilmamuseossa. Hieman vanhempina lapset touhusivat monta tuntia Junibackenissa Pepin, Eemelin ja muiden tuttujen satuhahmojen äärellä. Kouluikäisen ja sitä lähestyvän lapsen kanssa hämmästelimme puolestaan valtavaa Vasa-laivaa Vasa-museossa. Tänä keväänä tutustuimme saaren uutuuskohteeseen, Vikingaliv-viikinkimuseoon.

Vierailu Vikingaliv-museossa mietitytti etukäteen hintansa vuoksi. 62 euroa nelihenkiseltä perheeltämme tuntui korkealta summalta museon sisäänpääsymaksuksi. Uskoin visiitin kuitenkin olevan hintansa väärti. Perillä odottaisi varmasti iso museorakennus täynnä koettavaa ja kokeiltavaa. Paikan päällä koin sekä pettymyksen että iloisen yllätyksen. 

Vikingaliv-museon näyttely on nopeasti nähty. 

Pettymyksen aiheutti näyttely. Tila on pieni eikä esillepano herätä kiinnostusta. Näyttely on yllättävän perinteinen ja jättää kävijän passiiviseksi katselijaksi ja kuuntelijaksi. Odotin museolta huomattavasti kokeilevampaa otetta. Onneksi näyttelyn vastapainoksi on tarjolla junamatka viikinkien sotaretkien hengessä. 11-minuuttinen Ragnfrids saga muistuttaa Junibackenin Satujunaa, ja on ehdottomasti museon parasta antia. Jännittävä ajelu oli lapsille ikimuistoinen kokemus. Huomasin itsekin toivovani, ettei tarina loppuisi ihan vielä. 

Tunnelmallinen Ragnfrids saga on museon parasta antia. 

Junamatkan päätepiste sijaitsee ravintolan ja museokaupan luona. Olin luonut Glöd-ravintolasta mielessäni tunnelmallisen kuvan. Odotin ravintolan suorastaan huokuvan viikinkihenkeä. Tila on päinvastoin moderni, ja ruokalistaltakin löytyy pääosin nykyaikaista pohjoista syötävää. Museokauppa oli puolestaan hintatasoltaan postiivinen yllätys. Lapsille lähti mukaan viikinkityylinen puumiekka ja kirves. 

Museokaupan valikoimaa. 

Tunnelmat olivat museovierailun jälkeen sekavat. Olimme iloisella mielellä mieleenpainuvan juna-ajelun jäljiltä, mutta kokonaisuus jätti toivomisen varaa. Olimme ulkona jo puolessa tunnissa. Haahuilin ennen poistumista varmuuden vuoksi näyttelyn uudestaan ympäri. Ehkä jotakin oli jäänyt huomaamatta. Tässä kuitenkin oli kaikki. Visiitti ei ollut suoranaisesti pettymys, muttei jättänyt yhtä hyvää mieltä kuin muut testaamamme Djurgårdenin kohteet. 

Vikingaliv-museon plussat ja miinukset

+ Ragnfrids saga iskee kouluikäiseen

+ Viikinkiteema on mielenkiintoinen 

+ Sijainti on hyvä muiden mielenkiintoisten kohteiden kuten Vasa-museon lähellä

+ Museokauppa on kohtuuhintainen

+ Siistit vessat

- Kallis sisäänpääsymaksu (aikuiset 190 kruunua, 7-15 -vuotiaat 120 kruunua)

- Pienille lapsille ei ole tarjolla mitään, juna-ajelua ei suositella alle 7-vuotiaille

- Näyttely on suppea eikä herätä erityisemmin mielenkiintoa

- Museo on nopeasti nähty

- Ravintolassa voisi olla ripaus viikinkitunnelmaa

Flunssan ajamana lukumaratonille

Hei! Aurinkoinen päivä alkoi tahmeasti. Kurkku tuntui kipeältä ja päässä suhisi alkavan flunssan merkiksi. Kirjastossa odotteli kuitenkin ilokseni useampi varaus ja postissa kirjapaketti. Pakkohan se oli kietaista kaulahuivi kaulaan ja reippailla kirjat kotiin. Ja siitä se ajatus kymmenen minuuttia sitten lähti. 24 tuntia kestävä lukumaraton alkaa nyt!


Lauantai

Klo 14.00 Maratonin käynnistää Tuomas Juntusen kirjoittama Tuntematon lapsi (WSOY 2016).

Klo 19.02 Tuntematon lapsi (304 sivua) luettu. Romaani vastasyntyneen kuolemasta itketti ja veti hiljaiseksi. Vasta kirjan lopussa huomasin, että teos on fiktiivinen, vaikka pohjautuukin tositapahtumiin. Kertojahahmon kautta avautuva tragedia muistuttaa, kuinka hauras elämä ja perusluottamuksemme siihen lopulta onkaan.

Kuuntelin järkyttäviä tarinoita tyytyväisenä, koska kuulemani sopi yhteen uuden elämänkokemukseni kanssa. Kauheasta oli tullut uusi normaali. Pahalta tuntuivat vain niiden kertomukset, jotka olivat menettäneet useamman lapsen. Urheasti kestetty tragedia ei taannutkaan sitä, että elämä oli jo tyhjentänyt laskiämpärinsä ja että vastedes kaikki sujuisi siivosti.

Klo 19.40 Lukumaraton jatkuu Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet -episodiromaanin (WSOY 2016) parissa.


Sunnuntai

Klo 9.29 Eurooppalaiset unet luettu (179 sivua). Alku tuntui hieman hankalalta mutta jo toisen episodin jälkeen olin koukussa. Kukin episodi on oma tarinansa jostain päin Eurooppaa. Teoksen aikajana ulottuu vuodesta 1980 kurkistaen kuvitteelliseen tulevaisuuteen vuonna 2027. Episodit nivoutuvat yhteen hahmojen ja teemojen välityksellä. Ihmiset etsivät paikkaansa, kuka paeten sotaa, kuka vastuuta ja itseään. Myös tunnelma yhdistää. Ihmiskohtalot kerrotaan vakavaan, jopa surumieliseen sävyyn. Silti kertomuksista jää päällimmäisenä tunteena pintaan toivo. Tämän päivän teolla ja valinnalla ei korjata yliluonnolliseen tapaan menneitä vääryyksiä kuten kirjassa, mutta voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen.

Äiti nousi, käveli kolme askelta miehen luo ja otti minut syliinsä. Hän itki ja puristi niin tiukkaan kuin vain voi, ojensi voitokkaasti kätensä yli kolmenkymmenen vuoden, yli ei-kenenkään-maan, viisumivirkailijoiden ja piikkilanka-aidan, hän ojensi kätensä ja puristi puristi puristi minua rintaansa vasten. 

Klo 9.53 Maraton jatkuu lukemalla minulla kesken olevaa Uinuvat jättiläiset- romaania (Like 2017) sivulta 298 eteenpäin.

Klo 12.11 Sylvain Neuvelin kirjoittama Uinuvat jättiläiset luettu loppuun (53 kirjan viimeistä sivua). Haastattelun muotoon kirjoitettu tarina mystisen jättiläisrobotin löytymisestä koukutti kirjan ensimmäisen puoliskon ajaksi täydellisesti. Projektin eteneminen ja tutkijoiden kesken kehittyvät ihmissuhteet ovat kiinnostavaa luettavaa. Teoksen kirjoitustapa saa lukujumittajankin ahmimaan tarinaa. Puolivälin jälkeen lukuvauhtini hyytyi. Tarina lähtee makuuni liian erikoisille poluille, kun valtiot alkavat kilpailla jättiläisrobotista ja maiden väliset jännitteet kasvavat äärimmilleen. Minulle kirjan alkupuolen ihmissuhdejännitteet tarjosivat kiinnostavampaa luettavaa.

Katsomme aina eteenpäin, emme koskaan taaksepäin. Mutta tämä ilmiö... Se on erilainen. Se haastaa ennakkokäsityksemme. Se tekee pilkkaa fysiikasta, antropologiasta ja uskonnosta. Se kirjoittaa historiaa uudelleen. Se yllyttää meitä epäilemään kaikkea, mitä tiedämme itsestämme... kaikesta. Taidan kuulostaa taas varsin korkealentoiselta.

– Hiukkasen.

– Haluaisin kokeilla jotain vähemmän koulutettua tieteilijää, ehkä jotain huippuälykästä opiskelijaa, jonka ei tarvitse välittää säännöistä, koska ei tunne niitä vielä. Meidän on tarkasteltava tätä ilmiötä uudesta näkökulmasta. Otan yhteyden Yleisen kielitieteen laitokselle. Ehkä sieltä löytyy sopiva ehdokas. 

– Mielenkiintoinen ajatus. Haluatte löytää tutkijan, joka ei varsinaisesti hallitse alaansa, koska pätevät henkilöt ovat kaikki epäonnistuneet.

– En muotoilisi sitä ihan tuolla tavalla, mutta kyllä, jonkun joka on todella älykäs ja jota ennakkokäsitykset eivät rajoita. 

Huom! Jos haluat tämän kerran luetun teoksen itsellesi, vinkkaa asiasta kommenttiboksissa. Laitan romaanin tulemaan ensimmäiselle sitä toivovalle. Kirja on saatu kustantamosta.

Klo 12.51. Aloitin Aino Kiven Maailman kaunein tyttö -romaanin (Into 2016). 

Klo 14.05 Lukumaraton ohi! Ehdin lukea Maailman kaunein tyttö -kirjaa 30 sivua. Yhteensä ehdin nautiskella maratonilla 566 sivun verran kaunokirjallisuutta. Jatkan vielä Aino Kiven kirjoittaman 90-luvulle sijoittuvan siskostarinan parissa. Jäin heti koukkuun.

Aliisa on oikeasta suklaasta tehtyä kaakaota Fazerin kahvion vitriinissä. Aliisa kietoo jokaisen pikkusormensa ympäri, viettelee ja lumoaa pelkällä katseellaan. Vihaan häntä, vihaan enemmän kuin ketään, mutta hän on siskoni, jota minun pitäisi rakastaa.