perjantai 26. elokuuta 2016

Emännöitsijä tutustuttaa Albert Edelfeltiin




















Enni Mustonen: Emännöitsijä
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Kustantamo: Otava 2015
Sivuja: 447
★+
(Pokkari saatu kustantamosta)

Siinä oli Albert-herraltakin yksi kuva, jonka nimi oli Suru. Jotenkin se kouraisi sydänalasta, vaikkei kuvassa ollut muuta kuin piikatyttö ja nuori mies, jotka istuivat kivellä aidan vieressä murheen murtamina. Tyttö oli kätkenyt kasvonsa esiliinan helmaan, mutta mies tuijotti synkkänä eteensä. Olikohan niiltä rakkaus loppunut vai lapsi kuollut?

Hei! Enni Mustosen eli kirjailija Kirsti Mannisen kirjoittaman Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjan kolmas osa Emännöitsijä oli ainakin yhtä vahva lukukokemus kuin ensimmäinen osa Paimentyttö. Kolmannesta osasta tekee mielenkiintoisen se, että Ida-piika pestautuu Albert Edelfeltin kodinhoitajaksi. Tutuksi tulevat vatsavaivoista kärsinyt, erittäin työteliäs, naistenmiehenäkin tunnettu Albert-herra, tämän taide ja 1900-luvun alun Helsinki. 

Idan ja Albertin elämää seurataan viiden vuoden ajan. Kulttuurista kiinnostuneen Idan mukana kipaistaan Ateneumin rappuset ylös ja piipahdellaan tiuhaan kansankirjastossa Rikhardinkadulla. Nautin jälleen eniten kirjan historiallisesta annista. Edelfeltin maalauksiakin on tullut silmäiltyä romaanin lukemisen jälkeen entistäkin kiinnostuneempana.

Emännöitsijästä löytyy aiempiin osiin verrattuna mielestäni vahvempi romanttinen juoni. Tai sitten kiinnitin vain enemmän huomiota Idan ja Albertin välille kehittyvään suhteeseem. Idalla kun on nyt ensimmäistä kertaa romanttista vipinää tunnetun henkilön kanssa. Suhdetta kuvataan kuitenkin hyvin hienovaraisesti. Romanssin realisoituminen meni minulta aluksi jopa hieman ohi. Olisinkin toivonut yksityiskohtaisempaa kuvausta tältä osin. Mutta toisaalta hyvä näin. Nyt romaani ei lipsahda liikaa romanttisen hömpän puolelle.

Teoksen ovat lukeneet myös Mari Saavalainen (joka toteaa, että Emännöitsijän voi ottaa luettavaksi aivan hyvin, vaikka edellisiä kirjoja ei olisi lukenutkaan), Krista (jonka mielestä Emännöitsijä oli mahtava) ja Mai Laakso (joka kiittää Enni Mustosta tarkoista historiallisista miljöökuvauksista, historiallisista henkilöistä ja tietysti ihanan Idan tarinoista).

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Korkeanpaikankammoinen Tallinnan kaupunginmuurilla

Muuria katsellessa idea tuntui jostain syystä hyvältä.
















Hei! Korkeanpaikankammoiseksi omaan omituisen vahvan viehtymyksen kiivetä yläilmoihin. Vilnan televisiotorni oli yksi mieleenpainuva kokemus. Pietarinkirkon kupolissakin on tullut jalat vetelänä pohdittua, miksi ihmeessä päädyin taas tähän tilanteeseen. Viime kesän idea nousta Tallinnan kaupunginmuurille oli näihin verrattuna lempeä kokemus. Jalat löivät kuitenkin loukkua nytkin.

Bongasin laivassa Tallinnan esitteestä mahdollisuuden nousta keskiaikaiselle muurille ja tutustua kolmeen muurin torneista. Paikka löytyi melko helposti vanhankaupungin sataman puoleisesta sisäänkäynnistä saapuessamme. Vastassa oli mukava työntekijä, joka nelihenkiseltä perheeltämme yhteensä viisi euroa rahastettuaan viittilöi meitä kiipeämään betoniset kierreportaat ylös. Jo ensimmäisellä askelmalla tajusin tehneeni virheen. Onneksi jyrkiltä kierreportailta ei nähnyt pimeyden takia kunnolla alaspäin. Tiukka ote kaiteesta, syvä hengitys ja askellus kohti muurin tasannetta.

Kierreportaat eivät sovellu heikoille polville ja hermoille.
Koettelemukset eivät päättyneet ylhäällä parinkymmenen metrin korkeudessa, sillä tajusin olevani keskiaikaisen kivikasan päällä (joka mureni varmasti hetki hetkeltä) eivätkä puukaiteetkaan näyttäneet vahvoilta. Lapset kirmailivat riemuissaan muurilla leikkien puolustavansa kaupunkia. Itse etenin seinään nojaillen, lapsia paikan vaaroista varoitellen ja rukoillen, ettei meidän tarvitsisisi palata kierreportaita pitkin vaan lopusta löytyisi luiska, jota pitkin askeltaa alas hyvillä mielin.

Puiset kaiteet eivät rentouttaneet.
















Kokosin itseni ja tutustuin jopa osittain kahteen torniinkin. Tornien sisätilojen tilavuus hämmästytti. Jäin kuitenkin suosiolla tornien alempaan kerrokseen odottelemaan, kun muu perhe tutki yläkerroksia ja tähysteli Tallinnan maisemia. Myönnän katselleeni tilavaa tornia sillä silmällä, jos en uskaltaisi palata maan tasalle. Ihan mukavan sisustuksen paikkaan saisi. Talvella voisi tosin olla kylmää ja vetoista. 

Tulevan kotini ikkuna?
Muurin lopusta ei sitten löytynyt haaveilemaani loivaa liuskaa. Oli käännyttävä takaisin ja suunnattava kohti kierreportaita. Ajatus viidestä tallinnalaisesta palomiehestä kantamassa rimpuilevaa minua alas sai ottamaan askelia. Täältä oli tultava alas joko rauhanomaisesti tai huomiota herättäen. Jälkimmäinen ei kiehtonut, joten asetin puolison turvamuuriksi eteeni ja lähdimme laskeutumaan. Hitaasti edeten pääsin alas. Kadulla alkoi jo hymyilyttää ja mieleen tulla hyviäkin puolia muurilla käymisestä. Panikoimiseni lomassa oli tullut tehtyä ikimuistoinen piipahdus keskiaikaisen ritarin maisemassa. 

Sisäänkäynti muurille löytyy Väike-Kloostrin ja Suur-Kloostrin kulmasta. Sisäänpääsymaksu aikuiselta 2 e, lapselta 1 e.

Turvallisesti maan kamaralla. 
















keskiviikko 17. elokuuta 2016

Hyvien kulttuurihaasteiden Korot kopisten



















Katja Jalkanen & Aino-Maria Savolainen: Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon
Kansi: Tarja Kettunen
Kustantamo: Avain 2016
Sivuja: 168
★-

Haastan itseni (kulttuuriin liittyvä haaste) Tutustumaan Suomalaiseen nykyrunouteen.

Haastan lukijan (kulttuuriin liittyvä haaste) Katsomaan esim. kahden kuukauden välein jotain itselle vieraampaa näyttämötaide-esitystä. 

(Minna Tervamäki)

Hei! Nappasin kirjastosta mukaan bloggaajinakin tunnettujen Katja Jalkasen (Lumiomena-blogi) ja Aino-Maria Savolaisen (Amman lukuhetki) tänä vuonna ilmestyneen kulttuurioppaan Korot kopisten. Kulttuuri eri muodoissaan on jo nyt rakas harrastus, joten mietin, olisinko ylikunnossa opasta varten. Ahmin oppaan melkein yhdeltä istumalta lasta harrastuksesta odotellessani ja huomasin heti imaisevani muutaman hyvän kulttuurivinkin ja -haasteen. 

Haastan itseni Ostan lahjoiksi entistä enemmän kirjoja, teatterilippuja, kaikenlaisia elämyksiä ja teoksia. Jokainen osto on tärkeä.

Haastan lukijan Anna palautetta teoksista, jotka koskettavat sinua. Kasvata niiden yleisöä ja kannusta tekijöitä. Lähetä sähköposti kirjailijalle, tykkää näyttelijän facebook-sivusta, kehu tanssiryhmän esitystä tutullesi. Sinulla on vaikutusvaltaa. 

(Pekka Hiltunen)

Korot kopisten lähestyy aihettaan kepeästi ja viihdyttävästi. Oppaassa kurkistetaan teatterin, oopperan, baletin, kuvataiteen, musiikin, elokuvan ja museoiden maailmaan. Kovin syvälle ei teemoissa mennä, joten kirja on todennäköisesti parhaimmillaan kulttuuriharrastusta aloittelevan käsissä. Toisaalta aktiivinenkin kulttuuriharrastaja voi löytää oppaasta innostusta kulttuurielämänsä laajentamiseen. Kirjoja paljon lukeva voi innostua tutustumaan klassikkoelokuviin (aion katsoa kirjan inspiroimana Niskavuoren naiset -elokuvan) ja teatterissa aktiivisesti vieraileva voi suunnata pitkästä aikaa vaikka runouden pariin (huomasin oppaan lukemisen jälkeen tutkailevani kirjaston runohyllyä tositarkoituksella...). 

Inspiroivinta minulle olivat tunnettujen henkilöiden itselleen ja muille heittämät kulttuurihaasteet. Napakoista haasteista oli helppo ottaa koppi. Kirjasta löytyy lisäksi viihdyttäviä testejä, joiden kautta voi tutkailla omaa kulttuuri- tai lukijatyyppiään. Myös kulttuurihoroskooppi osui ja upposi. Korot kopisten -teoksesta välittyykin hyvin se, kuinka iloinen asia kulttuuriharrastus on. Kulttuurin harrastamiseen ei todellakaan tarvitse tai kannata suhtautua liian ryppyotsaisesti. 

Härkä on uskollisesti mukana samoissa kansalaisopiston kevätnäyttelyn avajaisissa ja kirjallisuuspiireissä, joissa hän on ollut mukana jo vuosikymmenet. Härkä pitää perinteistä.

Korot kopisten -kirjasta on postannut myös muun muassa Kaisa Reetta (joka toteaa, että taiteen maailma on rajaton ja juuri siitä tämä kirja ihanasti muistuttaa) ja Arja (joka suosittelee teosta elämyksiä ja uusia harrastuksia etsivälle, kulttuurirohkeutta kerääville, tietoa janoaville, itsetuntemusta kasvattaville, lapsiperheiden vanhemmille, vaimon, äidin, siskon tai naisystävän lahjapakettia käärivälle). 

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Huonon päivän täsmälääke: Big Hero 6 (Netflix)














Hei! Syksy tuo tullessaan uusia mielenkiintoisia juttuja mutta on myös uuvuttavaa aikaa. Teki todella hyvää syödä kunnon jäätelöannos (kunnon strösselimäärällä!) ja katsoa lasten kanssa leffa Netflixistä*. Big Hero 6 oli aikuistakin kiinnostava elokuva. Oscar-palkinnon napannut leffa nauratti ja hieman itkettikin.

Disneyn animaatioleffa kuljettaa robotiikan maailmaan. Päähenkilö Hiro on fiksu poika, joka käyttää älyään ja taitojaan laittomiin robottiotteluihin. Isoveli haluaa muuttaa pikkuveljensä elämän suunnan ja tutustuttaa hänet robotiikan tutkimusryhmäänsä yliopistolla. Isoveljen suunnitelma toimii ja Hiro innostuu kehittämään mullistavat mikrobotit päästäkseen sisään yliopistoon. Keksintö houkuttaa paikalle kuitenkin henkilön, joka haluaa käyttää botteja pahaan. Edessä on kova taisto, jotta mikrobotit saataisiin takaisin.


Reilu puolitoistatuntinen elokuva on teemaltaan nuoria katsojia innostava. Oppimisesta iloitseminen ja koulussa menestyminen esitetään leffassa positiivisena asiana. Hiro onkin mainio esikuva, jonka kautta heitetään kauan kaivatut hyvästit traditiolle, jossa fiksuus esitetään negatiivisesti. Nörtti on vihdoinkin aidosti cool!

Parasta elokuvassa on sympaattisen Baymax-robotin ja Hiron välille syntyvä ystävyys. Sekä tietysti se, ettei sairaanhoitajaksi ohjelmoidun robotin muuntuminen supersankariksi ole mutkatonta. Tilanne irrottaa makeat naurut.  

Big Hero 6 näyttää pehmoisen Baymax-robottinsa vuoksi ulospäin harmittoman hyväntuuliselta leffalta. Se pitää kuitenkin sisällään hätkähdyttävän isoja teemoja. Suurin teemoista on menettäminen. Hiro on joutunut päästämään irti useista rakkaistaan. K7-ikärajalla merkitty elokuva olisikin mielestäni hyvä katsoa yhdessä aikuisen kanssa. Onneksi moni asia elokuvassa lutviutuu lopulta onnellisesti. Aivan kuten syksykin alkaa alkutakkuiluiden jälkeen tuntua yleensä ihan mukiinmenevältä. Aion kuitenkin pitää strösselivarastoni kunnossa sadepäivien varalta. 

*Yhteistyössä Netflix