maanantai 20. maaliskuuta 2017

Valvomo sai tekemään muutoksia


★+

Nukkumista ohjaavat aivojen alueet kuuluvat niin sanottuihin matelija-aivoihin eli aivojen evoluutiohistorian vanhimpaan osaan. Aivot reagoivat edelleen uhkaan samoin kuin esihistoriallisina aikoina. Vaikka pelottavan leijonan tilalla onkin nyt työelämän kiireitä, aivoille stressi on samanlainen.

Hei! Kiinnostuin Leeni Peltosen kirjoittamasta Valvomosta (Otava 2016) heti sen ilmestyttyä. Unettomuudesta kertovan kirjan lukeminen kuitenkin mietitytti. Nukuin siihen aikaan hyvin ja pelkäsin kirjan katkaisevan hyvän uniboogieni. Totesinkin eräälle ystävälleni, että tarttuisin teokseen tästä syystä myöhemmin. Tiesin entuudestaan, että mitä enemmän nukkumista pohdin, sitä helpommin uneni häiriintyi. Viimeisen puolen vuoden ajan olen nukkunut säännöllisesti parin viikon mittaisia putkia huonosti. Nyt olikin oiva hetki napata kirja mukaani kirjastosta. Tilanteeni ei ainakaan pahenisi kirjan lukemisesta. 

Peltosella itsellään on kokemusta unettomuudesta usean vuosikymmenen ajalta. Kirja onkin faktatiedon lisäksi myös henkilökohtainen kertomus unettomuuden selättämisestä. Teosta lukee senkin vuoksi vahvasti omiin kokemuksiin peilaten. Olin lapsena, nuorena ja vielä hieman alle kolmekymppisenäkin haka nukkumaan. Valvomossa todetaan, että nukkumiseen ei kiinnitä huomiota ennen kuin siitä tulee ongelma. Omassa tapauksessani osasin arvostaa unenlahjojani ja kiittelin onneani, etten kärsinyt unettomuudesta. Jo opiskeluaikana tiesin osan toisista opiskelijoista kärsivän unettomuudesta. Kirjastakin käy ilmi unettomuuden yleisyys. Joka kolmas suomalainen kamppailee jonkinasteisen unettomuuden kanssa. Monen muun vanhemman tavoin koin ensimmäiset unihäiriöni lasten myötä. Vauva-aika sekoitti ja herkisti unen niin, että vaikka pienokainen nukkui, en osannut enää itse rauhoittaa kehoani lepotilaan. Vanhemmaksi tulon jälkeen olen ollut selvästi herkempi unihäiriöille. 

Kirjan myötä tunnistin itsessäni entistä vahvemmin taipumukseni kausittaiseem unettomuuteen. Saatan nukkua pitkiä ajanjaksoja täysin ilman ongelmia, mutta yksikin rikkonainen yö aiheuttaa usein parin viikon unettomuuskierteen. Olen olettanut univaikeuksieni johtuvan iän kertymisestä ja hormonitoiminnan muutoksista. Vaikka Valvomossa todetaan unettomuuden olevan sairaus eikä pelkkä oire, tajusin, miten vahvasti unettomuus liittyy stressiin. Ymmärsin, että ensimmäisen huonosti nukutun yön jälkeen päässäni vilahtava pelko parin viikon unettomuuskierteestä on todennäköisesti vahvasti ruokkimassa tulevien öiden uniongelmia. 

Olen aiemmin ajatellut unettomuuden olevan enemmän ruumillinen kuin henkinen vaiva siksikin, etten koe itseäni kovinkaan usein stressaantuneeksi. En edes aamuyön unettomina tunteina. Peltonen kuvaa stressin lisäksi innostuksen, kiihtymyksen ja luovien ajatusten olevan vastavoimia rauhalliselle unelle. Tunnistin itsessäni taipumuksen olla iltaisin levoton. Valvomon luettuani olinkin motivoituneempi kokeilemaan rentoutustekniikoita ja tekemään muutoksia elämääni unihäiriöiden vähentämiseksi. Otin käyttöön seuraavat kirjasta bongaamani vinkit, joista on tuntunut olleen oikeasti apua. 

Ei kahvia klo 14 jälkeen. Olen kofeiiniherkkä ihminen, mutta en ollut tiennyt ominaisuuden vahvistuvan iän myötä. Kofeiinin rajoittaminen on nopeuttanut nukahtamista. 

Alkoholinkäyttö minimiin. Jo ennen kirjan lukemista olin huomannut, kuinka yksikin alkoholiannos saa minut heräämään kesken unien herkemmin. Alkoholi kuuluukin kohdallani entistäkin vahvemmin vain juhlatilanteisiin. 

Liikunnan lisääminen. Olen pyrkinyt käymään iltaisin kävelyllä. Lenkkeily on rauhoittanut sopivasti myös mieltä. 

Mindfulness. Meditoiminen on tuntunut aiemmin liian vaivalloiselta, mutta kirjasta nappaamani vinkki syvästä hengityksestä ja sen ajattelemiseen keskittymisestä on toiminut kehon ja mielen rauhoittamisessa ennen nukahtamista. 

Rennompi suhtautuminen unettomuuteen. Olen stressannut, miltä näytän huonosti nukkuneena ja onko esimerkiksi kykyni toimia luovasti heikentynyt. Kirjan takakannessa poseeraava Peltonen itsessään helpotti stressiäni. Hän näyttää kroonisen unettomuutensakin jälkeen upealta ja on onnistunut kirjoittamaan älykkään ja kiinnostavan kirjan. Kyllä minäkin selviän!

Helmet-lukuhaaste kohta 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (4. Kirja lisää hyvinvointiasi ja 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään). 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Lasten kanssa Prahassa
















Hei! Talviloma Prahassa lasten kanssa herätti etukäteen kysymyksiä. Kuka lähtee talvella kaupunkilomalle ja vie jälkikasvunsakin sinne kärvistelemään? Netin keskustelupalstoillakin muistutettiin, että Praha on loistava kohde pariskunnille, mutta lapset olisi syytä jättää kotiin. Olimmeko siis tekemässä ison virheen?

Ensimmäiseen kysymykseen saimme positiivisen vastauksen pian saapumisemme jälkeen. Sesongin ulkopuolella matkustaessa turistiruuhkia inhoavan oli helpompi hengittää. Talvinen kaupunkiloma näkyi myös budjetissa. Nelihenkinen seurueemme pokkasi viiden päivän matkan Ebookersilta reilulla 600 eurolla. Hintaan sisältyi suorat lennot Helsingistä ja perhesviitti keskeisellä paikalla aamiaisbuffetteineen. Ja Prahassahan oli jo kevät! Toppahousujen jättäminen kotiin irrotti matkaseuralaisissa riemunkiljahduksia.

Toisen kysymyksen suhteen ajattelimme ottaa rennosti. Eihän meidän olisi mikään pakko edes juosta nähtävyydestä toiseen. Ottaisimme rennosti vaahtokylpyjä sviitissä, lukisimme ja söisimme paljon jälkiruokia. Teimmekin totisesti kaikkea tätä.




Aika pian tunsin tutkimusmatkailijageenini kuitenkin aktivoituvan ja aloin bongailla kaupungista kivoja kohteita lapsiperheelle. Ja niitähän sitten riittikin yllättävän paljon. Alla kohteista kolme. 


LELUMUSEO

Tilapäisesti Husova-kadulla vanhankaupungin ytimessä (remonttia paossa Prahan linnasta) sijaitseva Lelumuseo oli yllättävän kiva, vaikkei paikassa leikkimään pääsekään. Lapset halusivat silti sisään tutkailemaan lasivitriineistä löytyviä aarteita. Hauskinta oli bongailla laajan Barbie- ja figuurivalikoiman joukosta tuttuja hahmoja. Saimmekin itse kehiteltyä museoon toiminnallisuutta. Parin euron sisäänpääsymaksukaan ei kirpaissut liikaa.




PEILISOKKELO

Petřínin kukkula on itsessään kiva käyntikohde. Jo matka rinnettä pitkin kulkevalla funikulaarilla on elämys. Köysiradan löytää Ujezd-kadun vierustalta ja köysiradalla matkustaa edullisesti julkisen liikenteen lipulla (englanninkielinen lippuautomaatti odotustilassa, kannattaa ostaa 90 minuutin lippu, jos aikoo alas samaa reittiä). Kukkulan tunnusmerkki on Eiffel-tornia muistuttava rakennelma vuodelta 1891. Tällä kertaa jätimme kuitenkin näköalatasanteen väliin ja suuntasimme vierestä löytyvään peililabyrinttiin. Kuutisen euroa maksaneella perhelipulla saimme selvittää tiemme ulos peilisokkelosta ja nauraa vääristävien peilien edessä. Kiva vaikkakin varsin nopeasti käyty kohde. 




TOBOGA-SISÄLEIKKIPUISTO

Funikulaarikyydin lisäksi testasimme paikallista raitiovaunu- ja metroliikennettä. Pienistä marketeista ja tupakkakaupoista saa ostettua kertalippuja. Tärkeintä on muistaa leimata lippu matkan alkajaisiksi. Oli luvassa sadepäivä, joten valikoimme kohteeksi sisäleikkipuiston. Metron keltainen B-linja käyttöön ja hurautimme aina Zličín-nimiselle päätepysäkille asti. Ulkona alitimme vasemmalla sijaitsevan alikulkutunnelin. Nousimme portaat ylös ison tien varteen, tähyilimme horisonttiin ja bongasimme Ikean. Kipittelimme Ikean suuntaan, sillä sisäleikkipuisto sijaitsee viereisen ostoskeskuksen yhteydessä. 

Lapsilla oli hauskaa kiipeillä ja riekkua kolmen tunnin ajan kokopäivälipun ansiosta (perhelippu noin 28 euroa). Lipun olisi voinut ostaa vain tunniksikin, mutta siinä ajassa käynti olisi jäänyt hätäiseksi. Kokemus oli hyvin samanlainen Suomen vastaavien paikkojen kanssa. Ilahdutti, että aikuisille tarjottiin paikassa ilmaiset kahvit. Kahvilasta saa lisäksi edullisesti syötävää. 




Muista myös nämä: Prahan linna, nukketeatteriesitykset, leikkipuistot (Kaarlen sillan kupeessakin yksi), Astronominen kello, Legomuseo, valtava Hamleys-lelukauppa karuselleineen ja risteily Vltava-joella. 


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Keskivaikea vuosi – kun elämäntilanne tuntuu hallitsemattomalta



Keikalla Wickström vitsaili: "Mä en vihaa mun lapsia. Mä vihaan mun elämää."
Ajatus kai tarttui. Pitkään aikaan en ole kokenut niin suurta vastustusta valitsemaani elämää kohtaan, ja penseyden mukana seuraa, kuten aina, yhtä voimakas syyllisyys. Mikä elämässäni on muka vialla? Miksen voi arvostaa sitä hyvää, mikä minulle on annettu? Miksen osaa päästää irti itsekkyydestäni ja yrittää enemmän?

Hei! Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi (S&S 2016) sopii moneen Helmet-lukuhaasteen kohtaan. Sanna-Reeta Meilahden luoma ulkoasu on hehkuvuudessaan viehättävä (kohta 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis). Omaelämäkerrallinen teos perheenäidin masennuksesta sopii myös kohtaan 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja. Itselleni viimeinen sysäys kirjan lukemiseen oli teoksen esiintyminen useamman kirjabloggaajan Blogistanian Tieto 2016 -listauksissa (kohta 2. Kirjablogissa kehuttu kirja). 

Lähdin lukemaan kirjaa masennuskertomuksena mutta sainkin jotakin paljon laajempaa. Olemme tottuneet puhumaan masennuksesta vahvasti työelämään liittyvänä sairautena. Naistenlehtien tositarinoista on kerta toisensa jälkeen ilmennyt, kuinka hallitsemattomalta tuntunut työtaakka on johtanut uupumuksen ja burnoutin kautta masennukseen. Vanhatalo tuo masennuksesta esiin toisen puolen. Mitä jos koko elämäntapa tuntuu väärältä ja hallitsemattomalta? Saako äiti vieläkään luovuttaa suurinta vastuuta arjen pyörittämisestä isälle, vai tuomitseeko äiti ainakin itse itsensä helvetillisellä syyllisyydellä?

Keskivaikea vuosi esittelee perheenäidin, joka on monella tapaa erityislaatuinen mutta silti monelle yllättävän tuttu. Vanhatalo kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa yhdeksän laudaturia ja jatkoi menestystarinalta näyttävää elämäänsä julkaisemalla useita romaaneja ison kustantamon kautta. Miten tällaiseen poikkeuksellisuuteen voisi sitten samastua? Siten, että Vanhatalo koki kaiken jälkeen epäonnistuneensa. Menestystä ei tullut riittävästi. Monelle suorittajalle tarina on tuttu. Harva asia riittää. Pyyteettömän rakkauden vastaanottaminen ja itseä kohtaan tunteminen on suorittamaan tottuneelle jotakin käsittämätöntä. 

Vanhatalon vuoden mittainen kuvaus masennuksesta on ennen kaikkea tarina temperamentin ja sisältä- ja ulkoapäin tulevien vaatimusten kamppailusta. Introvertti kaipaisi omaa rauhaa mutta suorittajaluonne ruoskii itseä, jos jouluja ja kesiä ei vietetä sukulaisten ympäröimänä. Perheenisä nauttii lasten kanssa peuhaamisesta, mutta äiti suomii silti jatkuvasti itseään tuntemastaan inhosta leikkimistä kohtaan. Oma persoona tuntuu jatkuvasti riittämättömältä. Rimpuilu tilanteessa, joka ei tule muuttumaan, tuntuu silkalta energian tuhlaamiselta. Miksi isä, joka ei koe pikkulapsiarkea omakseen, tuntuu yhä pääsevän vähemmillä itsesyytöksillä kuin äiti? Keskivaikea vuosi onkin tärkeä teos herätellessään nykyisiä ja tulevia vanhempia: työnjako on tehtävä perheessä vahvuuksien, ei sukupuolen mukaan. 

Kirja herätti minut pohtimaan omaa temperamenttiani. Olen kipuillut introverttiyttäni ja yrittänyt muuttaa itseäni ulospäinsuuntautuneeksi ekstrovertiksi. Ekstroverttejä tunnuttiin ainakin omassa lapsuudessani arvostavan enemmän kuin kaltaisiani tylsiä introverttejä. Ei siis ihme, että olen koettanut muuttaa itseäni, vaikka ekstrovertiltä näyttävä käyttäytyminen on vienyt aivan hirveästi energiaa. Välillä olen ollut sekaisin siitä, kumpaa edes lopulta olen. Temperamenttipiirteidensä kanssa ei kannattaisi leikkiä. 

Jos introvertti ei tunnista tai hyväksy ominaislaatuaan, hän yrittää loputtomasti mukautua toisten odotuksiin ja sosiaalisen elämän vaatimuksiin. Tämä ajaa hänet joko syvälle uupumukseen tai epäonnistuu muutoin. 

Kirjan luettuani jäin miettimään, miten hallitsemattomalta tuntuvaa elämäntapaa voisi sitten muokata? Tiedän vanhempia, jotka eivät koe pikkulapsiarkea omakseen mutta selviävät silti suht kivuttomasti. Yhdistävä tekijä tuntuu olevan liiallisen kiltteyden karistaminen. He eivät yritä muuttua sellaiseksi, jota he eivät ole. Leikkimistä inhoavan vanhemman ei täydy leikkiä lasten kanssa. Hän voi julistaa perheelleen, ettei hän leiki. Ikinä. Hän voi tehdä jotakin, mikä tuntuu luontevammalta. Hän voi lukea lapselle, katsoa yhdessä televisiota tai leffoja. Lapsi ei kärsi siitä, että vanhempi ei suostu kaikkeen. Onnettomasta vanhemmasta sen sijaan todennäköisemmin. 

Lentokoneen happimaskivertausta käytetään usein, ja se onkin osuva. Vanhemman on huolehdittava omasta jaksamisestaan pystyäkseen huolehtimaan lapsista. Onneksi en ole kauheasti välittänyt, miltä omat hengähdystaukoni ovat ulospäin näyttäneet. Olen saanut puolisoltani lahjaksi päivän tai viikonlopun mittaisia luku- ja leffamaratoneja, olen ostanut halvan Tallinnan päiväristeilyn ja viettänyt koko päivän hytin hellivässä hiljaisuudessa. Olen jäänyt miltei joka pääsiäisloma kotiin muun perheen sukuloidessa toisella paikkakunnalla. 

Kasvatuksen kahdeksi ohjenuoraksi mainitaan usein ehdoitta rakastaminen ja rajojen asettaminen. Samat kaksi sääntöä ovat äärimmäisen tärkeitä myös vanhempaa itseään kohtaan. Täydellisyyttä tavoittelevat vanhemmat ovat yliedustettuja uupuneiden vanhempien joukossa.