Neljä uutuusleffaa, kaksi nukahdusta


AURINKO SISÄLLÄNI

2/5

Aurinko sisälläni on yksi neljästä elokuvasta, jotka olen käynyt tsekkaamassa alkutalven aikana. Eronneen kuvataiteilijan (Juliette Binoche) parisuhderäpiköinnistä kertova elokuva vaikutti aluksi kiinnostavalta.

Rakkautta janoava päähenkilö sietää sydäntäsärkevän paljon huonoa kohtelua treffikumppaneiltaan. Muutamassa kumppaniehdokkaassa olisi ollut riittävästi pengottavaa, mutta elokuva marssittaa liian monta ihmistä soppaan.

Kevyempänä versiona lopputulos olisi voinutkin toimia, mutta Aurinko sisälläni on sävyltään tumma. Ja niinhän siinä kävi, että lähes kokonaan vuoropuhelusta koostuvan elokuvan loppupuolella uni korjasi minut armolliseen huomaansa.

'

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PARIISI SAA ODOTTAA

2/5

Toinen nukahduksen aiheuttanut leffa oli lämminhenkinen Pariisi saa odottaa. Keski-ikäinen Anne (Diane Lane) kiertää maailmaa menestyvän bisnesmiehensä (Alec Baldwin) matkassa, mutta alkaa tympääntyä sivurooliinsa. Diane päättää jättää yhden etapin väliin ja saa miehensä ranskalaiselta työtuttavalta (Arnaud Viad) autokyydin kohti Pariisia, jonne aviomieskin saapuisi oman reissunsa jälkeen.

Anne ei kuitenkaan arvaa, että Viadin esittämä Jacques on elämästä nautiskeleva naistenmies, jonka kyydissä ei kuljeta suoraan pisteestä pisteeseen. Matkan aikana herkutellaan ranskalaisella ruualla ja ihaillaan maisemia.

Leppoisan elokuvan tarkoitus jää hämärän peittoon. Nälkäisenä tätä kulinarismilla herkuttelevaa elokuvaa ei ainakaan kannata katsoa. 


-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

HOME AGAIN – RAKKAUS MUUTTAA TALOON

3/5

Pirtsakan Reese Witherspoonin tähdittämä romanttinen komedia Home Again – Rakkaus muuttaa taloon sai minut pysymään hereillä muttei jäänyt erityisemmin mieleen. Eronnut Alice muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa Los Angelesiin kahden tyttärensä kanssa.

Kaupunkiin ovat saapuneet myös kolme elokuvaurasta haaveilevaa nuorempaa miestä, joihin Alice törmää juhliessaan nelikymppisiään. Majapaikkaa vailla oleva kolmikko päätyy muuttamaan Alicen vierastaloon. Rakkausvyyhti on valmis setvittäväksi, kun entinen aviomieskin ilmestyy oven taakse koputtelemaan. 


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

BREATHE

4/5

Tositapahtumiin pohjautuva Breathe teki vaikutuksen esteettisyydellään ja tarinallaan. 50-luvun lopulla halvaantunut Robin (Andrew Garfield) vaipuu masennukseen. Lääkärit ennustavat, että juuri isäksi tulleella miehellä on vain muutama kuukausi elinaikaa sairaalasänkyyn sidottuna. Monella tapaa aktiiviselle Robinille tilanne on painajainen. 

Vaimo Diana (Claire Foy) ei kuitenkaan suostu uskomaan lääkärien ennustuksia vaan päättää viedä miehensä kotiin. Kukaan hengityskoneeseen joutunut ei ole tätä ennen saanut kotiutuslupaa. Breathe onkin Robinin tarinan lisäksi kertomus neliraajahalvautuneiden historiasta. 

Välillä Garfieldin esittämä päähenkilö tuntuu liiankin optimistiselta ja elokuva siirappiselta, mutta Breathe onnistuu myös koskettamaan. 


Kommentit

Suositut tekstit