perjantai 18. elokuuta 2017

Viisi koskettavaa dokumenttia Netflixissä (yhteistyöpostaus)

Amanda Knox (2016)

Kymmenen vuotta sitten Italian Perugiaa järkytti nuoren vaihto-oppilaan murha. Oikeudenkäynnistä kohistiin Suomessakin. Opiskelijatytön ruumis löytyi kimppakämpästä, jossa myös amerikkalainen Amanda Knox tuolloin asui. Lehdistön ja italialaisviranomaisten toimesta Knoxista luotiin kuva tunteettomana ja seksuaalisesti holtittomana henkilönä. Hänet tuomittiin 26 vuodeksi vankilaan, vaikka todisteet viittasivat vahvasti toiseen tekijään. Knox kävi läpi useamman oikeudenkäynnin, ja hänet vuoroin vapautettiin syytteistä, vuoroin tuomittiin. Nyt Knox on vapaa, mutta yhä monen mielestä syyllinen. Dokumentissa hän kertoo omin sanoin, mitä Italiassa oikein tapahtui. Dokumentti on tärkeä muistutus median voimasta ja vastuusta. 



Be Here Now (2015)

Andy Whitfieldin elämässä on kaikki hyvin. Hänellä on perhe, ystäviä ja nousussa oleva ura näyttelijänä. Hän on päässyt tähdeksi suosittuun Spartacus-televisosarjaan. Sitten kaikki romahtaa. Whitfieldillä todetaan syöpä. Elämänsä kunnossa oleva soturitähti on suurimman taistonsa edessä. Be Here Now on koskettava tositarina tässä hetkessä elämisestä. 



Tower (2016)

Elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1966 aseistautunut nuorukainen kiipesi Teksasin yliopiston kellotorniin ja aloitti ampumisen. 16 ihmistä sai surmansa. Paikalla olleet muistelevat kauhun ja surun päivää 50 vuotta myöhemmin. Epäinhimillinen teko pysyy ikuisesti epäinhimillisenä, mutta toisiaan auttaneiden ihmisten empaattisuus ja rohkeus lohduttavat. Tapahtumat käydään läpi animaation keinoin. 



The Hunting Ground (2015)

Amerikkalaisissa yliopistoissa muhii satuttava salaisuus. Nais- ja miesopiskelijoita raiskataan kampuksilla, mutta hyvämaineiset opinahjot pyrkivät auttamisen sijasta vaientamaan uhrit. Osa uhreista ei kuitenkaan suostu vaikenemaan. Alkaa selvitystyö, jonka tulokset eivät mairittele maineikkaitaan yliopistoja. Miksi raiskauksista vaietaan ja raiskaajat saavat toistaa rikoksensa kerta toisensa jälkeen? Dokumentti avaa myös sitä, kuinka raiskauksen uhreja syyllistetään tapahtuneesta. 



Casting JonBenet (2017)

Kuusivuotiaan JonBenet Ramseyn selvittämätöntä murhaa on käsitelty dokumenteissa, elokuvissa ja jopa kaunokirjallisuudessa. Vuonna 1996 kodistaan kuolleena löytyneen lapsimissin tapauksen ympärillä käytävä keskustelu ei ole laantunut vuosikymmenessä. Jokaisella tapauksesta kuulleella tuntuu olevan mielipide syyllisestä. Pienen tytön surullisesta kohtalosta on ilmestynyt uusi dokumentti. Casting JonBenet käy läpi tapahtumia haastattelemalla ihmisiä, jotka pyrkivät mukaan dokumenttiin esittämään Ramseyn perheeseen kuuluvia. Onko dokumentti lopulta tutkielma itse rikoksesta vai siitä, miten ihminen reagoi murhatapauksiin? 



Muista myös nämä Netflixistä löytyvät dokumentit:

Cowspiracy (postaus täällä)

The Mask You Live In, Mercy Mercy, Audrie ja Daisy (kolmen dokumentin yhteispostaus täällä).

(Dis)Honesty: The Truth About Lies (postaus täällä). 

Alive Inside ja Miss Representation (postauksen kaksi muuta dokumenttia poistuneet Netflixistä).

2 kommenttia:

  1. Oon katsonut tuon The Hunting Ground ja oli vaikuttava mutta kammottava dokumentti :( Kiinnostaisi nämä muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaikki viisi dokumenttia ovat riipaisevia. The Hunting Ground on siinä mielessä vaikuttavin, että se on herätellyt ihmisiä ja pakottanut yliopistot kantamaan ainakin henkisen vastuun tapahtumista. Pakkohan tilanteen on muuttuakin, kun asia on tuotu vihdoin päivänvaloon.

      Poista

Kiitos kommentistasi!