tiistai 15. elokuuta 2017

Musta lammas ja Musta tulee isona valkoinen




Mikko Aaltonen: JHT. Musta lammas
Otava 2016
461 sivua

Ajatukset alkavat kiertää kehää, aina vain pienempää kehää. HÄVISIN. Sietämätöntä. HÄVISIN. Sietämätöntä. HÄVISIN. Sietämätöntä.
Vajoan spiraaliin. Mietin, että kohta pitää myydä kämppä, seuraavaksi pitää varmaan myydä autokin ja ostaa tilalle HKL:n kuukausikortti. Pienistä asioista se aina alkaa, lopullinen alamäki.

Hei! Facebook-tuttavani tietävät liiankin hyvin, että minulla on intohimoinen suhde suomiräppiin. Kohdallani kaikki alkoi 1980-luvulla Raptorista ja Nikke T:stä. 90-luvun lopulla Jyrki-ohjelmaa katsoessani kiinnitin huomioni parivaljakkoon, jonka kukaan ei vielä tuolloin arvannut dominoivan mainstreamräpin kenttää tulevat vuodet. Kyseessä oli Fintelligens. Fanitin myös rovaniemeläistä Tulenkantajat-yhtyettä. Ja sitten saapui Cheek.

Mikko Aaltosen kirjoittama JHT. Musta lammas käy tarkasti läpi Jare Tiihosen matkan Cheekiksi. Tiihosen lisäksi ääneen pääsevät veli, äiti sekä joukko ystäviä ja henkilöitä, jotka ovat olleet vaikuttamassa hänen musiikkiuraansa. Tosifaneille lukupaketti on antoisan muhkea, mutta itse tavisdiggarina hyydyin tietomäärän edessä. Kaipasin enemmän tunnetta ja vähemmän faktaa. 

Elämäkerran ilmestyessä lööpit kirkuivat kirjan suhdepaljastusta. JHT. Musta lammas on artistin elämäkerraksi kuitenkin puhtoinen. Pieniä yllätyksiäkin kirja tarjoili. En tiennyt Tiihosen nuoruudessaan autelleen kaveriaan vaatevarkauksissa mutten myöskään hänen koulumenestyksestään. Pitkän matematiikankin hän on kirjoittanut hyvällä arvosanalla. 

Vaikka olisin halunnut sukeltaa syvemmälle Cheekin mieleen ja sydämeen, saa kirjasta käsitystä, miten paljon luovuus voi maksaa henkisesti. Luovaa työtä tekevässä henkilössä vuorottelevat usein pelko ja toivo. Silmäni avautuivat etenkin sen suhteen, miten kovan työn takana kappaleen valmiiksi saattaminen voi olla. Ja kuinka huipulla näkee helposti vain tien alas. 

Helmet-lukuhaasteen kohta 36. Elämäkerta tai muistelmateos.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen
Siltala 2016
266 sivua

Tämä on kirja jossa puolustetaan ajatusta siitä, ettei kenenkään meistä tarvitse piilottaa tai peittää mitään puolia itsestämme. Ei kantaa mukanamme pelkoa eikä häpeää eikä edes hetkellistä ajatusta siitä, että olisimme jollakin tavalla vääränlaisia. 

Jos toivoin Jare Tiihosen elämäkertaan enemmän tunnetta ja vähemmän tapahtumia, on Jani Toivolan Musta tulee isona valkoinen -teoksessa asia juuri päinvastoin. Toivola kuvaa elämänsä käännekohtia kuin siivilöiden niitä sydämensä lävitse. Moni tuntuu asettaneen kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 21. Sankaritarina. Eikä syyttä. Tummaihoisen homoseksuaalin matka yksinhuoltajaäidin pojasta näyttelijäksi, kansanedustajaksi ja perheelliseksi mieheksi ei ole ollut helppo tie homogeenisessa Suomessa.

Musta tulee isona valkoinen sisältää ison lautasellisen teemoja. Päällimmäisenä mieleen jää rohkeus. Jani Toivolan rohkeus pienestä asti näyttäytyä juuri sellaisena kuin on, mitään itselle merkityksellistä piirettä piilottamatta. Mihin meistä kaikista olisikaan, jos olisimme yhtä rohkeita?

Hienointa on, että Toivola käyttää rohkeuttaan muiden hyväksi. Hän antaa äänen ihmisille, jotka törmäävät rasismiin, mutta eivät tule kuulluksi. Adoptioperheenä törmäämme jatkuvasti suomalaisuutemme kyseenalaistamiseen. Musta tulee isona valkoinen voikin avartaa jo avoimesti erilaisiin ihmisiin suhtautuvan mieltä. Erilaisen ihmisen identiteetin ja kansallisuuden kyseenalaistaminen kun on yleistä myös ei-rasistisesti suhtautuvien ihmisten keskuudessa. Se ei ole pahantahtoista. Mutta yhtä rikkovaa.

Toivola toteaa heti aluksi, ettei kyseessä ole elämäkerta. Kirja toki kertoo hänen lapsuudestaan, nuoruudestaan ja elämän tärkeimmistä käännekohdista, mutta eri tilanteista olisin mielelläni lukenut tarkemminkin. Ehkäpä sen virallisen elämäkerran aika on myöhemmin. Toivola toteaa tulevaisuuden olevan vielä avoinna. Kuten teoksen tärkeän sanoman, tasa-arvoisen Suomen, on Toivolankin matka vielä kesken.

Helmet-lukuhaasteen kohta 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa. 

22 kommenttia:

  1. Toivolan kirja on selkeästi muistelmateostyyppinen ja se miellytti minua kovasti. Luin kirjan hiljattain ja se antoi monenlaista ajateltavaa ja myös samastumista, vaikka olemmekin Toivolan kanssa aivan erilaisia. Samastuminen ei kuitenkaan kysele sukupuolta eikä ihonväriä, sillä ihmisissä on niin paljon muutakin kuin pinta. Ihastuttava ja koskettava teos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmin Toivolan kirjan parissa päivässä, ja se todella kosketti. Meillä kaikilla on lopulta samanlainen tarve tulla hyväksytyksi, ulkoisista ominaisuuksista ja temperamentista välittämättä. Tämän teoksen toivoisin lastenikin joskus vielä lukevan. Hieno kirja. <3

      Poista
  2. Toivolan teos kiinnostaa kyllä hurjasti, kirjoititpa siitä mielenkiintoisesti! Olen Toivolaa sivusilmin jo pitkään seurannut julkisuudessa, hänen hienoa tietään viihteen puolelta politiikkaan, rohkeita kannanottojaan ja perheellisyyttään. Tämä pitää ehdottomasti lukea kaiken muun jatkoksi, tunteiden syvyys lisää mielenkiintoani entisestään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivolan kirja on ollut tämän vuoden kohokohtiani lukurintamalla. Merkittävä ja koskettava teos. Ja tämän tosiaan ahmaisee parissa päivässä, tempaisee sen verran hyvin mukaansa. :)

      Poista
  3. Cheekin uraa en ole seurannut yhtään. En kuuntele hänen musiikkiaan.

    Muistan, kuinka Jani Toivola oli kymmenen vuotta sitten Idolsissa. En kiinnittänyt mitään huomiota hänen ihonväriinsä, kun nyt mietin asiaa. Harmi, että siitä on tehty vuosien saatossa niin merkittävä asia, sillä elämässä on paljon muutakin. Kirjan lukeminen voisi kiinnostaa. Kiinnitin siihen huomioni jo viime vuoden Helsingin kirjamessuilla, mutta se sitten unohtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin täysin unohtanut, että Toivola juonsi aikoinaan Idolsia. Eli vaikka lukee tämän teoksen, ei tiedä Toivolan urasta läheskään kaikkia juttuja. Toisaalta se tekeekin tästä varmaan niin kiinnostavan. Harvan ihmisen urakäänteet kiinnostavat, mutta ajatukset sitäkin enemmän. Suosittelen lämpimästi. :)

      Poista
  4. Hih, meillä on kovin samanlaiset rap-muistot nuoruudesta!
    En oikein välitä Cheekistä, mutta hahmona hän on kiinnostava. Tuskin tulen kuitenkaan kirjaa lukemaan, sillä epäilen siitä puuttuvan kaipaamani rosoa. Sen sijaan Toivalan elämäkerta, joka se siis ei ole, kiinnostaa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheek-ilmiössä kiinnostavaa on myös se, kuinka erilaisia Cheek ja Jare ovat. Tämä tulee esille kirjasta. Katsoin myös kiinnostavan Jare vs. Cheek -dokumentin. Cheek tuntuu vakavamieliseltä hahmolta ja Jare taas vaikuttaa huumorintajuiselta tyypiltä. Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa tuo Tiihosen huumorintajuisuus tuli hyvin esille. Täytynee katsoa Cheek-leffakin aikanaan.

      Poista
  5. Toivolan kirja on ehdottomasti lukulistallani, niin monet ovat sitä kehuneet ja Toivola vaikuttaa ihmisenä niin kiinnostavalta ja symppikseltä.

    Cheekin tarinassa minua kiinnostaa erityisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mahtavaa, että Cheek on halunnut ja uskaltanut puhua aiheesta avoimesti. Muuten miehen elämäkerta ei oikeastaan kiinnostakaan, sillä en tosiaan ole suuri suomiräpin ystävä ja jotenkin pelkään, että kirja on liian täynnä suitsutusta makuuni. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Toivolan kirjassa on mielestäni jopa isompia paljastuksia kuin Cheekin tarinassa. Minusta on ilahduttavaa, ettei niistä ole kuitenkaan näkynyt lööppejä, vaan huomio on pysynyt isommissa asioissa.

      Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä puhuminen on ollut Tiihoselta hieno ja rohkea juttu. Räppääjän elämäkerraksi kirjasta jäi varsin jalat maassa -fiilis. Ei siis tuntunut hehkutukselta vaan kertoo esim. varsin arkisesta lapsuudesta. Itse olisin ehkä kaivannutkin jopa enemmän sitä juhlahumua (mutta onko sitä sitten kuitenkaan artistin elämässä niin paljon kuin luulemme) ja vähemmän urakiemuroita.

      Poista
  6. Räp kuuluu niihin musiikkityyleihin, jotka eivät kolahda minulle vähäisessäkään määrin. :) Tiihosen persoona kyllä kiinnostaa siitä huolimatta, ja nämä molemmat kirjat vaikuttavat sellaisilta, että ne saattavat innostaa vähemmän lukeviakin & muistelmia karttavia kirjojen pariin. Kivaa, että markkinoille tulee laadukkaan oloisia kirjoja näistä nykyhetken julkisuuden henkilöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saisimme myös enemmän elämäkerrallisia kirjoja naisista. Olisi niin monta kiinnostavaa naista, joiden tarinan ja ajatuksia mielellään lukisi.

      Poista
  7. Näistä kiinnostaisi ehdottomasti Toivolan kirja, ehkäpä jossain vaiheessa sen luenkin. Cheek puolestaan ei nappaa laisinkaan, etenkään jos kirja on tosiaan faktaa toisensa perään tiskiin iskevä. Mutta Tulenkantajat!!! <3

    Minulla on juuri kesken Gösta Sundqvistin elämäkerta. Se on toistaiseksi ollut sangen tyypillinen muusikkoelämäkerta, mutta koska Sundqvist on niin kiehtova ja hänen tuotantonsa minulle niin tärkeää, luen sitä lähes ahmien. Ja koko ajan soi Leevien biisit päässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheekin elämäkerta on luonnollisesti faneille suunnattu. Musta lammas on ihan perinteinen elämäkerta sinänsä. Ehkä sekin, että teoksen isoimmat jutut on käyty jo läpi lehdissä, hieman vähensi kirjan vetoa lukiessa.

      Olen pohtinut Sundqvistin elämäkerran lukemista mutta voisi käydä samalla tavalla. Pitäisi fanittaa artistia enemmän. Toivolan kirja on siinä mielessä "turvallinen", että sen teemat ovat itsessään niin kiinnostavia.

      Poista
  8. Tosi vähän tulee luettua elämäkertoja tai muistelmateoksia. Tuo Toivolan kirja kyllä kuulostaa kiinnostavalta, sen sijaan Cheekin elämä ei jaksa kiinnostaa sen vertaa että jaksaisin kirjaa lukea. Viime Helsingin Kirjamessuilla ihmettelin miten paljon kotimaisista muusikoista on viime aikoina tehty elämäkertoja. Toivottavasti niille riittää lukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivolan kirja ei ole virallisesti elämäkerta, vaikka hän siinä elämänvaiheistaan pääpiirteittäin kertookin. Eli vaikka jopa vierastaisi muistelmateoksia, uskaltaa tähän tarttua.

      Minäkin kiinnitin viime kirjamessuilla samaan asiaan huomiota. Aika jännästi muuten nappasin tämän Cheekin elämäkerran lukulistalle suositun miisas-vloggaajan videon perustella. Hän ei lue yleensä kirjoja mutta tämän hän oli saanut synttärilahjaksi. Tällaisilla teoksilla onkin tärkeä tehtävä myös houkutellessaan uusia lukijoita kirjallisuuden pariin.

      Poista
  9. Minä olen Lahest kuten Cheek. Arvostan hänen ammattimaista otettaan uraansa kohtaan. Sitten näin konserttidokumentin televisiosta, jossa hän on suuren osan aikaa hermostunut ja hoki vain vittua. Ajattelin, että enempää minun ei lahtelaiskaveriin tarvitse perehtyä. Voin toki aina välillä kuunnella Syypää sun hymyys.
    Kirjamessujen lavalla olikin aivan eri Cheek tai paremminkin Jare. Hän on hurmaava, avoin ja fiksu. Puhui rohkeasti kaikesta, otti rennosti yleisönsä, ei staran elkeitä, vain tähtipölyä. Minulla on kirja Storytelissä, joten taidanpa tämän uutuusruuhkan jälkeen tutustua siihen.
    Jani Toivolan tarina kiinnostaa myös. Olen seurannut häntä median kautta ja saanut hyvin positiivisen kuvan. Ei ole ollut helppoa. Tämäkin kirja pääsee sille pitkälle lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka arvomaailmani on hyvinkin erilainen Cheekin kanssa, on hänessä jotakin sympaattista. Pinnan alta pulpahtelee esiin huumoria. Arvostan myös sitä, miten hän suhtautuu faneihin ja uraansa. Hän tuntuu antavan kaikkensa.

      Poista
  10. Sait kyllä kiinnostumaan molemmista elämäkerroista, mutta persoonana Toivola on minulle tutumpi. Cheekin musiikki ei kolahda, joten tyyppi on jäänyt etäiseksi. Toivolan olen nähnyt näyttelemässä ja kuullut hänen kokemanansa ehkä kammottavimman rasistisen kommentin, joka puistattaa edelleen. Olen seurannut hänen poliittista uraansa ja haluaisin nähdä hänenlaisiaan avoimia ihmisiä päättäjinä lisää. Kirja meni lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa etten nähnyt aikoinaan Sorsastaja-näytelmää, jossa Toivola näytteli. Nyt löysin kuitenkin kiinostavan gradun näytelmään liittyen: https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/78442/gradu02130.pdf?sequence=1

      Poista
  11. En ole (vielä) lukenut kumpaakaan, Toivolan kirja oli jo kertaalleen lainassa mutta piti palauttaa kun siihen tuli varauksia. Se siis noista kahdesta kiinnostaa.

    Raptori on edelleen kova sana, pakko alkaa hoilottamaan mukana jos vähemmän julkisella paikalla radiosta soi oi beibiä �� En sitä kuitenkaan varsinaisesti räppinä näe, tai sanotaan nyt että oman aikakautensa räppinä kyllä mutten silti voi sietää tätä nykyräppiä... joskin poikkeus vahvistaa sääntöä sen verran että se en tiedä kenen versio Puhelinlangat laulaa biisistä on ihan kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheek on ainakin versioinut Puhelinlangat laulaa -kipaleen. :) Hieman jänskäsin, miten ehdin lukea tuon Toivolan kirjan, kun tiesin siihen olevan paljon varauksia odottamassa. Sitten huomasinkin ahmaisseeni kirjan kahdessa päivässä. Tuota Mustaa lammasta porskuttelinkin pitempään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!