sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kepeä Mielikuvituspoikaystävä nosti pintaan isoja kysymyksiä


Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
Atena 2016
Päällys: Sanna Mander
205 sivua

Joskus sielunkumppanin löytäminen voi olla sitä, että sen tarkoitus onkin paljastaa itsestä pimennossa oleva puoli; kertoa, että vielä on käsittelemättömiä asioita. Sen takia se nostattaa voimakkaan tunnemyrskyn. 
Mutta sielunkumppanin ei ole välttämättä tarkoitus jäädä osaksi elämää. Hän tulee, avaa lukkoja ja lähtee. 

Hei! Luettuani Henriikka Rönkkösen paikoin melko roisin Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita -teoksen mietin, oliko viihdyttävästä kirjasta jäänyt mitään käteen. Jonkin ajan kuluttua kirjan aiheet alkoivat kuitenkin pulpahdella mieleeni kysymysten muodossa: Mitä on olla hyvä sängyssä? Kuinka suuri osa sinkuista toivoo parisuhdetta, vaikka harrastaa yhden yön suhteita? Mitä rakkaus on?

Viimeisin kysymyksistä on ainakin minulle se kimurantein. Olin jokin aika sitten kirjoituskurssilla, jossa minua pyydettiin kiteyttämään rakkaus. Jotenkin sain kierrettyä aiheen ympäri, sillä rakkauden tiivistäminen muutamaan lauseeseen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Ihmisten parisuhdekuvioista eroamisineen, yhteen palaamisineen ja pettämisineen päätellen aika moni muukin pohtii, mitä tosirakkaus on.

Kirja ei vastaa suoraan kysymykseen, mutta Rönkkösen suhdekokemusten kautta voi havaita pilkahduksia siitä, millaista rakkauden hänen mielestään tulisi olla. Intohimoton tai ajan saatossa väljähtänyt suhde hylätään. Tämä toimintamalli puolestaan herätti minussa jälleen uuden kysymyksen: voiko ihminen olla onnellinen pitkässä parisuhteessa, jos hän uskoo enemmän intohimoiseen kuin kiintymykselliseen rakkauteen?

Sinkkuelämä kuulostaa sanana hyvin kepeältä. Sinkuthan pitävät hauskaa, juhlivat ilman raskasta vastuuta ja harrastavat seksiä kenen kanssa haluavat! Rönkkösen kirjasta välittyy sinkkuelämän nurjempi puoli. Tuntemattoman ihmisen kanssa seksikokemus ei välttämättä ole kummallekaan mieluinen, kun kumpikaan ei tiedä, mistä toinen oikeasti tykkää. Rönkkönen muistelee kokemusta, jossa hän antaa perinpohjaisen suihinoton miehelle, joka toteaa homman jälkeen tylysti, ettei ymmärrä, miksi miehet ylipäänsä pitävät siitä. Omista rajoistaankin voi olla vaikeampi pitää kiinni tuntemattoman kanssa. Useimmiten kun termi hyvä sängyssä koetaan tarkoittavan sitä, että on halukas kokeilemaan kaikkea. Välillä kirjaa lukiessa tuli tunne, että joihinkin juttuihin, kuten anaaliseksiin, lähdetään enemmän miellyttämisen halusta kuin omasta intohimosta. Elina Tanskanen kirjoittaa kolumnissaan mielestäni osuvasti omista rajoista ja siitä, mitä on olla hyvä sängyssä.

Sekin kirjassa yllätti, että yhden yön seksiseikkailu tuntemattoman kanssa voi jäädä pyörimään mieleen tunnetasolla. Olisiko partnerista kuitenkin kumppaniksi? Sinkkuelämässä väärinkäsitysten mahdollisuus tuntuukin rajattomalta. Etenkin kun seksi saa tutkimusten mukaan naisen rakastumaan seksipartneriin helpommin, siinä missä mies rakastuu todennäköisemmin joutuessaan odottamaan. Kauneus & terveys -lehden artikkeli paljastaa oksitosiini-hormonin olevan juonen takana. 

Jäikö Mielikuvituspoikaystävä-teoksesta sitten mitään käteen? Jäi ja paljonkin. Teemojensa lisäksi se sai pohtimaan, miksi välillä nolostelen kevyemmän kirjallisuuden lukemista. Tero Liukkonen toivoo laajempaa ajanvietekirjallisuus-termin käyttöönottoa tuoreessa postauksessaan. Ehdotus on mielestäni siitäkin kimurantti (sen lisäksi, että eri genret helpottavat tietyntyyppisen lukemisen löytämistä), että se tuntuu arvottavan kirjan merkitystä sen kirjoitustyylin perusteella. Kevyeen tyyliin kirjoitettu kirja voi nostaa pintaan suuria tunteita ja herättää keskustelua myös yhteiskunnallisesti. 

Vaikka en eronnut Pasin takia, näin meidät romanttisen elokuvan päätähtinä, jotka loppukohtauksessa löytävät toisensa kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Näin jälkikäteen asiaa katsoessani olen tajunnut, että rakkauselokuvat ja Disney-sadut ovat paljon vaarallisempia kuin sotapelit. Nuoret tytöt haaveilevat koko elämänsä satumaisesta prinssistä ja elämästä, jollaista ei ole muualla kuin kirjan kansien välissä. Sellaista satuprinssin paikkaa ei voi kukaan oikea ihminen täyttää. 

Henriikka Rönkkösen Sinkkublogi löytyy täältä.

Helmet-lukuhaasteen kohta 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja

34 kommenttia:

  1. Minä vähän vierastin tämän kirjan antamaa kuvaa sinkkuelämästä. Teemoja toki löytyy, mutta päällimmäiseksi jäi säälintunne. Miksi ihmeessä nuori nainen tuntuu avioivan itseään miesten ja ennen kaikkea seksisuhteiden kautta? Voi tietysti olla, että olen väärää sukupolvea ja jo kauan vakiintuneena vieraantunut sinkkuudesta, mutta en minä sitä kyllä ihan tuollaisena muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilis kirjan lukemisen jälkeen oli, että onneksi en ole sinkku. Moni ns. uudelleen markkinoille pitemmän ajan jälkeen palannut on kertonut, että meno on koventunut tuollakin rintamalla. Sitoutumista saatetaan vältellä nykyään enemmän, ja siitä voi juontua tunne, ettei kelpaa.

      Poista
  2. Tätä kirjaa en olekaan lukenut, mutta sinun pohdintasi kirjan herättämistä kysymyksistä ovat kiinnostavia. Ja tuo loppukannanottosi Liukkosen bloggaukseen on osuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja poisti lukujumituksen, herätti ajatuksia mutta jätti myös hieman apean olon. Varmasti kirja, joka jakaa mielipiteet (ja Goodreadsista kurkattuna mielipiteet näyttävät todella jakaantuneen).

      Nimikkeillähän ei sinänsä ole väliä, mutta Liukkosen postauksesta kuultaa arvottamista (ns. jako parempaan kirjallisuuteen ja ajanvietekirjallisuuteen). Nuortenkirjallisuutta ei esimerkiksi mielestäni nytkään arvosteta riittävästi, joten ehdotus ei senkään osalta kuulosta lainkaan hyvältä. Kaikenlaisen kirjallisuuden arvostusta pitäisi ennemminkin kasvattaa.

      Poista
  3. Olen lukenut ja toimi mukavana viihdykkeenä, mutta en sinällään jäänyt pohtimaan kirjaa pidemmäksi aikaa. Sulla kuitenkin hyvää pohdintaa, ei se sinkkuelämä taida ruusuilla tanssimista olla, vaikka terminä kuulostaakin niin kepeältä. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopi hyvin pieneen lukujumitukseen, sain taas lukuhanat auki. Rönkkönen kirjoittaa vetävästi (välillä meinasi kyllä ronskeimmat jutut bussipysäkillä nolostuttaa, myönnän peitelleeni tekstiä muilta ihmisiltä). :)

      Poista
    2. Kiva kuulla, että pääsit lukujumista tän avulla. Mullakin usein kevyet ja nopealukuiset kirjat helpottaa lukujumiin! :)

      Poista
    3. Olen taas pienen lukujumituksen kourissa, mutta eiköhän se tästä. :)

      Poista
  4. En ole lukenut kirjaa, mutta postaus herätti ajatuksia. Vihaan nimitystä vanhapiika, se on tosi loukkaava, mutta sellainen saatan kyllä olla... :D Käytän itsestäni termiä ikisinkku. Aika kaukana omasta elämästäni on kyllä kliseisesti (?) sinkkuelämään liitetyt biletys & irtosuhteet. Yksineläväkin kuulostaa vähän ikävältä, sellaiselta yksinäiseltä ja kurjalta elämältä. Virallisissa papereissa olen naimaton. Entä miten olisi itsellinen?

    Hyvin pohdit tuota Liukkosen heittämää ajatusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempieni nuoruudessa käytössä oli vieläpä vanhanpojan ja vanhanpiian vero (kovennettu verotus yli 24-vuotiaille naimattomille). Jo lapsena se tuntui uskomattoman väärältä ja loukkaavalta. Onneksi olemme menneet asioissa eteenpäin, ja ikävät termitkin ovat kuolemassa pois. Itsellinen on minustakin oikein hyvä termi.

      Poista
  5. Pidin tästä Rönkkösen kirjasta, koska se on rehellinen, suora ja anteeksipyytelemätön. Ja kuten sinä, minäkin jäin miettimään lukemisen jälkeen monia parisuhteeseen ja kiintymykseen liittyviä asioita. Ja olihan tässä melkoisen ronskia huumoria! Ymmärtääkseni Rönkkönen kirjoittaa jo uutta kirjaa, odotan sitä kiinnostuneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosiaan aimo annos ronskia huumoria, vaikka kipeitäkin asioita käsitellään. Mielikuvituspoikaystävää ei ihan kaikille uskalla suositella varauksetta, sillä railakas kieli voi olla osalle liikaa. Itsekin olin hiiva- ja ripulijuttujen kanssa välillä hippusen kauhuissani (tai ainakin huidoin henkisesti käsiäni, ettei niitä ehkä kannattaisi ensimmäiseksi treffiseuralaiselle laukoa :D). Varmasti tulee Rönkkösen seuraavakin teos aikanaan luettua.

      Poista
  6. Hyviä kysymyksiä olet jäänyt pohtimaan. Minä vierastin Rönkkösen rietasta, räväkkää tyyliä ja koko teoksen seksikeskeisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielikuvituspoikaystävä tuntuu jakavan vahvasti mielipiteet. Puolet pitää kovasti ja puolet ei lähes lainkaan. Mietinkin, uskaltaako tätä kovin laajalla skaalalla suositella (itse viihdyin kirjan parissa vaikka ripulijutut saivatkin kulmani välillä kohoamaan). Varoituksena kirjan lukemista harkitseville todettakoonkin, että kieli on kirjassa todellakin paikoin varsin ronskia.

      Poista
  7. En ole lukenut kirjaa, mutta postauksessasi oli kiinnostavaa pohdintaa. Jotenkin sinkku-sanaan liittää helposti kevytkenkäisyyden ja pinnallisuuden. Ehkä johtuu siitä miten sinkkuutta käsitellään markkinoinnissa. Toisaalta tietää monista ystävistä, että sinkkuelämä on usein kaikkea muuta kuin kevyttä. Itse olen ollut ehkä liiankin vähän aikaa sinkku, rynnännyt nuorena parisuhteesta toiseen, en kestänyt yksinoloa. Nyt kun olen naimisissa ja yhteiseloa takana kohta parikymmentä vuotta, välillä melkein kadehdin yksineläviä, jotka voivat päättää kaikesta itse eikä tarvitse kestää parisuhteen kiemuroita. Toisaalta ymmärrän miten etuoikeutettu olen, että minulla on rakastava puoliso ja perhe. Ei nämä ole yksinkertaisia asioita, hienoa että myös viihteellisempi kirjallisuus saa aikaan syvällisiä ajatuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa voinut sanoa nuorelle itselleen, ettei ole mitään paniikkia ja kiirettä parisuhteen löytämiseksi (lempinimenikin oli parisuhde-Paula :D). Nuorena on niin malttamaton. Sitten kun lakkasin etsimästä, niin törmäsin puolisooni kirjaimellisesti kadulla.

      Itsellisten elämästä kadehdin myös sitä, että koti pysyy helpommin siistinä. Välillä tuntuu, että perheellinen saa olla koko ajan siivoamassa ja pyykkäämässä. Mutta sama juttu kuin sinulla, rakastavasta perheestä saa olla todella kiitollinen. <3

      Poista
  8. Olen keikkunut koko tämän kirjan olemassaolon ajan kahden vaiheilla, mitä tulee sen lukemiseen. Toisaalta osa teoksen tematiikasta kiinnostaisi, mutta karsastan seksikeskeisyyttä, josta moni kirjan lukenut on puhunut. Ronski kieli sinänsä tuskin haittaisi, mutta vierastan ylipäätään tarinoita, jotka tuntuvat pyörivän seksin ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on tosiaan paljon puhetta seksistä (ja hyvin suoraa sellaista) mutta toisaalta paljon myös juttua menneistä ihmissuhteista. Itse odotin jopa räävittömämpääkin kirjaa.

      Poista
  9. Kiinnostava postaus, mutta kirja ei kyllä jaksa tätä keski-ikäistä "rouvaa" kiinnostaa yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan luettua tuli helpottunut olo, ettei elä enää nuoruuden sinkkuvaihetta. Keski-ikäistyminen maistuu kirjan jälkeen taas oikein hyvin. :)

      Poista
  10. Otin tämän kuunteluun Storytelistä ihan striimiä varten ;-) Vaikkei kotona pystykään kuuntelemaan (12 v poika voisi kyllä kiinnostua...) niin olen noin puolessavälissä ja pohdin jatkaako vai ei.

    Alkuun unohdin erottaa kirjailijan ja minä-kertojan, kunnes huomasin että jaa, tässä ei ehkä ihan kaikki ole tapahtunut yhdelle ihmiselle (vai onko, tietääkö joku?). Kun kirjoittaja lienee joka tapauksessa jo teini-iän ohittanut, on hämmentävää, että kertoja sheivaa vaginaansa mitä erilaisimmilla tavoilla. Eiköhän se vulvakin olisi vastaan tullut, jos olisi tehnyt taustat kunnolla.

    Tärkeitä kysymyksiähän tässä pohditaan, paketointi ei mielestäni kuitenkaan ole osunut ihan nappiin, vaan herättää täti-ihmisessä mielikuvan yläasteikäisestä koviksesta. Harmi.

    Minna /Kirsin Book Club

    (edellinen viesti poistettu typon korjauksen vuoksi, ja hups vähän piti vielä muokata)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunneltuna tämä kirja varmasti tuntuu vieläkin suoremmalta. Lukiessa voi sentään vähän itse jarrutella. Tuo onkin hyvä kysymys, onko kaikki tapahtunut kirjan kirjoittajalle. Itse luin kirjaa omaelämäkerrallisena eli olin koko ajan siinä uskossa, että kaikki olisi todellakin kirjoittajan itsensä kokemaa.

      Poista
  11. Mielenkiintoinen kirjoitus, mutta kirja ei kyllä alkanut kiinnostaa. Olen itsekin ollut pitkiä aikoja elmästäni sinkku (inhoan muuten tuota nimitystä enkä koskaan käyttänyt sitä. Ei sille, ettei ole parisuhteessa, tarvitse mielestäni keksiä mitään erityistä nimeä), mutta en ole varsinaisesti koskaan kokenut sitä rasitteena. Oma asenteeni on pikemminkin ollut, että pärjään mainiosti itseksenikin ja jos "oikea" kumppani löytyy rinnalle, se on mukava lisämauste. No, sellainen mukava lisämauste löytyi lopulta. Sellainen, jonka kanssa varmasti vietän loppuelämäni.

    Minua oikeastaan ottaa päähän kaikenlaiset ennakkoasenteet ja -luulot parisuhteettomista ihmisistä: milloin heidät nähdään sitoutumiskammoisina huithapeleina, milloin seksinnälkäisinä vampyyereina jne. No, ihan ovat ihmisiä hekin siinä missä muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin hyvä asenne. Olisinpa itsekin vain rauhassa hengitellyt enkä etsinyt kumppania aikoinaan niin aktiivisesti. Lopultahan se tyyppi sitten kävelikin kadulla vastaan, kun olin hellittänyt etsimästä.

      Poista
  12. Omista sinkkuajoistani on niin paljon aikaa, että tätä elämänvaihetta käsittelevä kirjallisuus ei oikein enää puhuttele. Pidän silti kovasti tuosta tekstisi (joka on varmaan fiksuin, jonka olen tästä kirjasta lukenut - hieno, ajatukselle kirjoitettu juttu!) avauslainauksesta. Olen onnellisesti avioliitossa ja toivottavasti olotila ei siitä muuta, mutta silti vastaan tulee ihmisiä, joissa tunnistaa tietynlaista sielunkumppanuutta. Molempien matka jatkuu ilman sen kummempia suhdesählinkejä, mutta jotain sitä aina itsestään oppii. Eli tuo kohta kirjassa puhutteli kyllä avioliiton satamassa lilluvaakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lainaus kolahti minuunkin. On tuntunut pohdituttaneen erään tunnetun bloggaajan suhdekuvion myötä yleisestikin viime aikoina, onko "sielunkumppanin" matkaan syytä lähteä vaiko jäädä esimerkiksi avioliittoon. Mielipide tuntuu jakautuvan vahvasti kahtia. Itse uskon, että ihastuksia ja "sielunkumppaneita" tulee ja menee, ja mieluiten painolla menee. :D Joillakinhan toki se paras match osuu kohdille myöhemmin, mutta paljon esiintyy myös sitä ikuista rakkautta, jonka kohde vain vaihtuu. Ja vaihtuu. Toivottavasti en kuulosta liian kyyniseltä. :)

      Poista
  13. Luin tämän kirjan keväällä, koska sitä oli kehuttu joissain kirjablogeissa hauskaksi. En oikein pitänyt siitä. Se kertoo vain tietynlaisen naisen sinkkuelämästä kliseisten ja riettaiden esimerkkien avulla. Ei mikään kovin erikoinen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tästä kirjasta tuli enemmän surumielinen kuin iloinen olo. Pidin kyllä kirjoitustyylistä. Ahmaisin kirjan nopeasti. :)

      Poista
  14. Luulen, että keskimäärin isoimmat ahaa-elämykset kirjallisuudessa saan lukiessani vähän kevyempää kirjallisuutta. Kepeästi kirjoitettu, mutta isoja teemoja käsittelevä kirja jättää enemmän tilaa pohdinnalle ja vapaalle assosioinnille kuin kieleltään vaativa kirja. Työskentelen päivittäin kielen parissa, siksi en tunne yhtään huonoa omatuntoa kepeitten kirjojen lukemisesta. Kunpa niitä arvostettaisiin enemmän!

    Mitä tulee tähän teokseen, tulee mainion kirjoituksesi jälkeen lähinnä mieleen, että luojan kiitos en ole sinkku, eikä minun tarvitse viettää tuollaista sinkkuelämää. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaan tuosta virkkeestäsi itselleni synninpäästön keveiden kirjojen lukemisinnostani. Itsekin toivoisin, että kevyttä kirjallisuutta päinvastoin arvostettaisiin enemmän. Joskus kieli on kevyessä kirjassa (ulkomaisissa teoksissa lähinnä törmännyt) toteutukseltaan niin heppoista, että se särähtää korvaan ja tuhoaa lukumielihyvää. Mutta tässä Rönkkösen kirjassa teksti on toteutukseltaan tasokasta kevyestä hengestään huolimatta.

      Poista
  15. Heippa ja heittelin Sinua onnisllisuushaasteella, joka löytyy blogistani:)

    VastaaPoista
  16. "Kevyeen tyyliin kirjoitettu kirja voi nostaa pintaan suuria tunteita ja herättää keskustelua myös yhteiskunnallisesti" -tämä oli hieno, ajattelemaan saava lopetus, vaikka ensin meinasin lähinnä kommentoida, kuinka Rönkkösen somepäivitykset saavat usein hilpeäksi.

    Hömppäkirja-nimitys luo tietyn mielikuvan, ja todellakin jopa kirjan "arvon", mutta todellisessa elämässä parisuhdeasiat on usein niitä vakavimpia asioita monen elämässä. Näkökulmien saanti ja kysymysten herääminen kirjoista on kaikkea muuta kuin "hömppää" tai kevyttä. Tästähän saa mielenkiintoista pohdiskelun aihetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjallisuuden arvottaminen tyylilajin mukaan onkin minusta aivan hölmöä. Luin juuri, kuinka Merete Mazzarellakin vähättelee sitä, että hän lukee nykyään pääasiassa tietokirjallisuutta. Kaikki kirjallisuuden genret ansaitsevat arvostuksen, sillä jokainen niistä avaa väylän toiseen ihmiseen, ja samalla itseemme.

      Poista

Kiitos kommentistasi!