keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Avioliittosimulaattori hauskuutti ja hiersi


Sitten minä istun siinä ja tuijotan tuota miestä, jonka nimi on muistaakseni Jussi, ja minua itkettää. Jussiakin itkettää. Yleisesti ottaen itkevä mies on mielestäni säälittävä raukka, mutta tämä on poikkeustilanne. Olen tyytyväinen siitä, että tämä jokin valtava, minkä tunnen, ei ole vain minun henkilökohtainen hallusinaationi, vaan joku muukin tuntee sen. Mies, jonka nimi taisi olla Jussi, tuskin itkee sitä, että hänen messuosastollaan on ollut tänään vähemmän kävijöitä kuin eilen. (Avioliittosimulaattori s. 6)

Hei! Kaipasin kevyttä ja omintakeista luettavaa. Löysin ilokseni juuri sellaista Veera Niemisen Avioliittosimulaattorista (Tammi 2013). 267-sivuisen teoksen tyyli on raikas, vaikka itse teemat ovat vanhoja tuttuja. Eloisa Aino rakastuu päätä pahkaa rauhalliseen Jussiin, ja kaikki muu unohtuu sen siliän tien. Taakse jäävät kotipaikkakunta, ystävät ja ainakin hetkellisesti jopa urasuunnitelmat. Rakkausteeman luulisi olevan niin kaluttu, ettei siitä jaksaisi enää lukea. Aiheeseen ei vain tunnu millään kyllästyvän. Rakastuminen ensisilmäyksellä on vielä aivan oma lukunsa. Ei ihme, että siitä riittää ammennettavaa vuosisadasta toiseen. 

Pian ensikohtaamisen jälkeen karjalaisjuuret omaava Aino suuntaa kuukaudeksi rakkaansa maatilalle Länsi-Suomeen. Vastassa on Jussin vähäpuheinen suku. Törmäyskurssilla onkin kaksi aivan erilaista kulttuuria. Eikä nuoren kaupunkilaisnaisen ole aivan helppo sujahtaa navettaelämäänkään. Voisiko Ainosta olla tilallisen puolisoksi? Luvassa on kuukauden mittainen testi, avioliittosimulaattori. Onko hyppy tuntemattomaan tuomittu epäonnistumaan vai kestääkö salamarakastuneiden suhde? 

Toinen tuttu teema on kaupunkilaisen päätyminen keskelle maalaismaisemaa. Aihe on toiminut kirjallisuudessa usein onnistuneesti taustana, joka tarjoaa paikan tapahtumille, jotka eivät tutussa ympäristössä tunnu yhtä mahdolliselle. Nyt tunsin kuitenkin särön maalaisromantiikassa. Pohdimme nykyään enemmän eläintuotannon eettisyyttä. Maatilaan ei enää pystynytkään suhtautumaan pelkästään lupsakkana ympäristönä kuten vaikkapa lukiessani Anna-Leena Härkösen Häräntappoasetta 90-luvun alussa. 

Vasikat nupoutetaan. Niiden pienenpienet sarventyngät poltetaan niin, ettei niistä koskaan kasva sarvia. Hieno keksintö mielestäni. Hidasälyinen eläin ja sarvet on huono yhdistelmä, en käsitä mitä Jumalalla on ollut mielessä kun se on luonut naudan. Ei ehkä ainakaan karjanhoitajan työturvallisuus.(Avioliittosimulaattori s. 137)

Nautin Niemisen sutjakkaasti etenevästä tekstistä. Kirjan rakenne miellytti myös. Kappale on omistettu aina yhden päivän tapahtumille. Kuukauden mittainen ajanjakso kerrotaan 32 lennokkaan kappaleen aikana. 

Räväkän päähenkilön mielipiteet eivät kuitenkaan käyneet kovin hyvin yhteen omieni kanssa, mikä aiheutti hierrettä lukemiseen. Aino kommentoi suorasanaisesti muun muassa miesmakuaan. Nuorten miesten entistä kovemmat paineet täyttää jotkut kuvitteelliset mieheyden raamit takoivat takaraivossani ("miehet eivät itke", "maskuliininen mies on lihaksikas" jne.). Ehkä tämän vuoksi karvani nousivat pystyyn pari kertaa. 

Minun kallioni on sopivan suuri, että sitä halatessaan voi painaa päänsä sen rintaa vasten ja todella nojata siihen. Pienet miehet ovat muille, minä haluan, että mies on miehen kokoinen. (Avioliittosimulaattori s. 18)

Lisäksi mies, joka puhuu isoista koneista ja ajaa niillä on... niin mies. (Avioliittosimulaattori s. 37). 

Avioliittosimulaattori oli kokonaisuutena kuitenkin mieluisaa luettavaa. Toivottavasti saamme Niemiseltä lisää hersyvää tekstiä. 

Kirjasta on blogattu myös muun muassa näissä blogeissa: 

Kirjasähkökäyrä ("Parasta kirjassa oli se, että se on humoristinen ja tarinalle sai nauraa ja itkeä.")
Mari A:n kirjablogi ("Tykkäsin kirjasta, se oli ihanan kevyt ja sopivan hauska.")
Kirjojen keskellä ("Nieminen kirjoittaa kuin Anni Polva ja Sophie Kinsella yhteensä: kepeää, nasevaa, osuvaa ja viatonta viihdettä suomalaisessa ympäristössä.")

Helmet-lukuhaasteen kohta 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (ainakin osittain). 

Takakansiteksti: Vilkas itäsuomalainen Aino rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin ja päättää muuttaa miehen kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei tosin asu yksin, vaan isänsä, setänsä ja pikkuveljensä kanssa. Sen kuullessaan Aino vain nauraa, hän nyt sopeutuu mihin vain! 
Kun morsian saapuu kuukauden koeajoon, pihan yli lähestyy jörö ukko, mulkoilee lippiksen alta ja mutisee "Uggoloi". Mitä se sanoi? Kuka se on? Onkohan edessä sittenkään silkkaa lystiä? No, lukijalle kyllä! 

Goodreads-tähdet: ★ liked it

16 kommenttia:

  1. Kyllä minä niin tykkäsin tästä kirjasta :) Tästähän on jo tehty näytelmiäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä blogikierroksella ja lisätä postaukseen vielä linkkejä muiden postauksiin. :) Enpä tiennytkään näytelmäversioista. Tässä kirjassa on kyllä paljon meheviä teemoja, joista ammentaa. :)

      Poista
  2. Minä luin kirjan melko pian sen ilmestymisen jälkeen ja muistan pitäneeni kirjasta. Ylipäänsä tykkään lukea aika kepeitä kirjoja. Pitääkin tsekata, missä tästä kirjasta esitetään näytelmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman raskaan romaanin jälkeen kepeä kirja teki erityisen hyvää. Välillä tuntuu, että synkkien kirjojen jälkeen olen ainakin hetken hieman allapäin. Eräs ystäväni suorastaan määräsi minut lukemaan viihdyttävämpää kirjallisuutta väliin. Tästä kirjasta tunsin saavani energiaa, ja silti se herätti ajatuksiakin. Tämäntyylistä kotimaista kirjallisuutta toivoisin tarjolle enemmänkin (vai enkö vain löydä sitä?).

      Poista
  3. Ihmeekseni (ihme siksi, etten yleensä jaksa rakkautta punaisena lankana käsittelevää kirjallisuutta) tykkäsin Avioliittosimulaattorista kovasti! Niemisen kieli on ihanan rempseää ja raikasta. Vaikka maalaismiljöö ei siinä samana näyttäytynyt kuin omina lukuisina lapsuus- ja nuoruuskesinä maatilan kupeessa, niin tunnistettavissa se silti oli. Hieman tuli nostalginen olo ja kesäsuomikaipuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niemisen kieli on tosiaankin virkistävän rempseää. Itsekin elelin lapsuuteni naapurin maatilan kupeessa. Heinätöissä on huhkittu ja lehmiä ruokittu. :) Nykyään sitä suhtautuu kriittisemmin eläinten olosuhteisiin (vierailin vasta maitotilalla ja vasikoiden kaipuu emänsä luo ja päinvastoin tuntui sydämessä), vaikka lapsenakin surin liha-auton hakiessa ammuja. En siis pystynyt täysin rentoutumaan tätä lukiessa, harmi. Toivon silti Niemiseltä lisääkin railakasta tykitystä luettavaksi. :)

      Poista
    2. Minulla on tosiaan "vajavainen" kokemus, sillä maaseudulla vietimme vain kesät ja tilalla oli ainoastaan lypsykarjaa (ja pari siitossonnia). Ei silloin osannut ajatella eläinten hyvinvointia ja sehän näyttäytyi lapselle varsin idyllisenä muutenkin: lehmät laitumella aurinkokylpemässä. Haettiin sisälle vain lypsyn ajaksi. Ei tarvinnut ajatella, miltä lehmistä tuntuu olla kahlittuna sinne navettaan talvet. Onneksi pihatot ovat yleistyneet Suomessa. :)

      Olen lukenut lypsylehmien elämästä eikä sekään kyllä järin auvoisalta vaikuta. Pieni pistos on sydämessä, kun kaataa maitoa kahviinsa. Kaadan silti - ainakin toistaiseksi.

      Poista
    3. Tunnustan itsekin syöväni sillon tällöin maitopohjaista jäätelöä ja suklaata. Syyllisyyden pistos kuulostaa tutulta. Kahvimaidon olen vaihtanut kauramaitoon. Maistuu jopa paremmalta. :)

      Poista
  4. Olen kuunnellut tätä äänikirjana. Lukija on loistava, tarina naurattaa. Minäkin jäin pohtimaan sitä, että eläinten oikeuksiin ei tässä puututa. Erkin omanlaatuisuudesta jauhetaan kyllästymiseen asti ja jurous mystifioidaan joksikin epänormaaliksi. Silti tässä tartutaan mielestäni hyvin ja hauskasti perhdkulttuurien eroihin ja stereotypioihin. Hyvälle mielelle tästä jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että tästä on tehty äänikirja. Olen asunut Lapissa, Itä-Suomessa, Länsi-Suomessa ja täällä Helsingissä. Olen vuosien varrella miettinyt, ovatko kulttuurierot vain eri perheitä koskettavia vai ihan maantieteellisiä. Länsi-Suomessa koin, että huumori on siellä vaivihkaisempaa. Yleistäminen on kuitenkin vaarallinen laji. Bongasin tällaisen aiheeseen liittyvän kyselytutkimuksen sattumoisin tuttavan somesta aiheeseen liittyen: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000733009.html

      Poista
  5. Tykkään tästä kirjasta kovasti. Minua jäi vain harmittamaan yksi asia, jota en ymmärrä. Omassa kirjoituksessani kolme vuotta sitten olin kuvannut sen näin.
    'Mutta mikä ihmeen tervehdys on "Uggologoi", jolla Jussin isä ottaa Ainon vastaan? Hän kättelee, vilkaisee tyttöä nopeasti, mutisee sanottavansa ja vie toisen kätensä hattunsa lippaan. Minusta vanha satakuntalaismies sanoisi siinä tilanteessa "Ehtoota" tai "Tervetuloo nyssitte".'
    Jossain toisessakin kohtaa palataan vielä uggologoihin, kai se vain kuvaa mongerrusta, jota ei ymmärrä. Kaikki muut termit minulle, satakuntalaiselle, olivat tuttuja, trekoli, pilkkumi, tyyki, konykerta jne.
    Onko sinulla tähän ratkaisua?

    Satakuntalainen huumori on mielsetäni kuivaa, sellaista kuin Tellervo Koivistolla. Ei rehevää eikä hersyvää, vaan - kyllä - vaivihkaista, kuten äsken Sirrille vastailit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kirjaa lukiessa, että sana kuvaa vain epäselvää puhetta ilman sen kummempaa merkitystä. Mutta kommenttisi innostamana aloin pähkäillä asiaa. Päähenkilön todetaan muistini mukaan saavan selvää tervehdyksestä vain tuon uggologoin verran. Eli jotain muutakin on todennäköisesti sanottu. Villein veikkaukseni on, että vanha mies esittelee itsensä Ainolle ukkoloksi, tilan isännäksi. Mutta tämä on aivan hatusta vedetty arvaukseni. Toivottavasti joku joskus kysyy asiasta Niemiseltä. :)

      Nyökyttelen täällä huumorikommentillesi. Tulee heti mieleen länsisuomalaisia, jotka eivät räiskähtele huumorilleen mutta joilla on vissi pilke silmäkulmassa. Katsovat hieman alta kulmain myhäillen, josko kuulija on samalla aaltopituudella. :)

      Poista
    2. No sitähän se voisi olla. Saatat olla oikeilla jäljillä. Jos kirjan maatila on Rauman lähellä, niin siellä puhutaan g:tä runsaasti viljellen, rauma giäl.

      Poista
    3. Länsi-Suomen murteet ovat minulla heikoimmin hallussa, joten törmäsin kirjassa moneen itselle aivan uuteen sanaan. Tämä murreheikkouteni on aiheuttanut vuosien varrella aika kinkkisiä tilanteita. Raumalla en opaskierroksella ymmärtänyt yhtään mitään. Mutta olihan murretta toki mukava kuunnella. Turkulainen ystäväni on lisäksi varmasti pitänyt minua vähäjärkisenä, kun olen aina vain vastannut hänelle kaikkeen kyllä (en ymmärrä Turun murretta etenkään puhelimessa). Ehkä ystävyytemme on toisaalta kukoistanut juuri sen takia. :D

      Poista
  6. Tämä on niin mainio kirja, että minun on jo monesti tehnyt mieli lukea tämä uudelleen! Tätä lukiessani nauroin monta kertaa ääneen ja tästä jäi hyvä fiilis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, miksi en pystynyt täysin rentoutumaan tämän kirjan parissa. Alussa on tuo kohta, missä Aino puhuu itkevistä miehistä negatiiviseen sävyyn ja tuntuu, että siitä lähtien luin kirjaa hieman kriittisesti. Lähdin siis väärällä jalalla liikenteeseen. Mojovia kohtia kirjassa kyllä piisaa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!