Sekaisin LOVEsta herätti keskustelua vieteistä


Rakkauden huumavaiheelle on tyypillistä aivojen alkuperäisissä niin sanotuissa matelija-aivoissa sijaitsevan häntätumakkeen aktivoituminen. Häntätumakkeen toiminnan on todettu olevan sitä aktiivisempi, mitä korkeammalle koehenkilön rakkauden intohimoisuus on arvioitu. 

What is love? Baby don't hurt me... Kuka keksi rakkauden? Rakkautta on kautta aikojen pidetty yhtenä elämän suurimmista mysteereistä. Rakkaus on nähty jopa merkkinä jonkin suuremman voiman olemassaolosta. Mysteeriä on kuitenkin onnistuttu valottamaan tutkijoiden toimesta, ja sitä avaa myös Emilia Vuorisalmen Sekaisin LOVEsta (Otava 2015). Kirjaa lukiessa selviää, kuinka hurjaa hormonien ilotulitusta rakastumisprosessi on. Jokainen rakastunut tietää, miten huumaavalta rakkauden kohteen näkeminen tuntuu. Ei ihme, sillä olemme oikeasti kehomme huumaamia. Dopamiiniryöpsähdys saa paatuneemmankin uskomaan rakkauteen. Kun soppaan lisätään ripaus oksitosiinia ja endorfiinia, tuntuvat rakkauslaulut kertovan juuri sinun elämästäsi.

I Need Your Love -kappaleesta välittyy rakkauden addiktoivuus. 

Biologisista faktoista huolimatta ajatukset rakastumisprosessista ovat yhä ihmisillä hyvin erilaiset. Nojaan itse vahvasti tieteeseen ja hormonien aiheuttama rakastuminen tuntuu minusta aivan luontevalta. En ole myöskään rakentanut itseni ja muiden eläinten väliin valtavaa muuria, vaan olen aina pitänyt tiettyjä käyttäytymismalleja kaikille eläimille yhteisinä (kuten hoivaamisvietti, itsesuojeluvaisto ja perustarpeiden tyydyttymisestä seuraava onnellisuus). Olen huomannut monen nousevan takajaloilleen, jos sanat vietti ja ihminen mainitaan yhdessä. Reaktio herättää heti kysymyksiä. Miten esimerkiksi seksuaalinen halu olisi selitettävissä? Pelkkänä psykologisena ilmiönä? Olenko jotenkin kummallinen, kun oletan ilmiön taustalla olevan samalla tapaa muitakin eläimiä koskevan seksuaalivietin? Eroaako seksielämämme lopulta kovinkaan paljon eläinten parittelusta?

Kirjan luettuani olenkin käynyt mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta. Lopulta on yleensä löytynyt jonkinlainen konsensus, etenkin kun olen lisännyt, että toki ihmisen kehittynyt aivokuori on vaikuttamassa päätöksentekoon. Emme ryntää toteuttamaan seksuaaliviettiämme apinan raivolla sopivan kumppanin astuessa sisään huoneeseen tai ole kykenemättömiä pistämään stoppia rakastumisprosessin etenemiselle.

Kun siis tapaat sinua kiinnostavan henkilön, aivojesi alkukantaiset osat alkavat analysoida biologista yhteensopivuuttanne ja kehittynyt aivokuoresi laskee tilanteen muita plussia ja miinuksia. Yhteistyössä nämä kaksi koneistoa lopulta määräävät, lähteekö rakastumisen hormonaalinen ketjureaktio käyntiin. 

Sekaisin LOVEsta on monipuolinen ja mielenkiintoinen opas. Lyhyissä kappaleissa käsitellään esimerkiksi suudelman salaisuutta, mustasukkaisuutta, eri kiintymystyylejä, onnellista parisuhdetta ja sitä, voiko rakkaus kestää ikuisesti. 208-sivuinen teos on faktapohjaisuudestaan huolimatta kepeää ja helppoa luettavaa. 

Ja vaikka Sekaisin LOVEsta valottaa nimensä mukaisesti rakastumisen ensi askelia, löytyy siitä paljon hyödyllistä tietoa myös parisuhdekonkareille. Monessa kohtaa tuskailin, että olisinpa tiennyt tämänkin asian jo aikaa sitten. Näin oli muun muassa rakkauden eri kielien suhteen. Tunnistin itselleni luontaisiksi tavoiksi kertoa rakkaudesta läheisyyden ja auttamisen. Lahjat ja sanat eivät puolestaan ole vahvuuksiani. Eri tavat ilmaista rakkautta herättävät helposti väärinkäsityksiä (Eikö hän välitä, koska ei anna minulle lahjoja? Eikö hän huomaa, että olen imuroinut ilahduttaakseni häntä? Hän ei varmaankaan rakasta minua, koska ei sano sitä ääneen.). Onneksi välillä pystyin myös nyökyttelemään. 

Amerikkalaistutkijat puolestaan tulivat tulokseen, että yksi kestävän onnellisen parisuhteen salaisuuksista on positiivisen illuusion ylläpitäminen kumppanista. Onnelliset parit tuntuvat katsovan kumppaneitaan vuosienkin jälkeen ylöspäin, näkevät näiden parhaat puolet, eivätkä anna painoarvoa virheille. 


Minä sinua vaan -kappale kuvaa ihmistä, jonka rakkauden kieli ei ole puhuminen.

Helmet-lukuhaasteen kohta 30. Kirjan nimessä on tunne.

Goodreads-tähdet: ★ really liked it

Kommentit

  1. Rakastuminen ja rakkaus ovat ihania juttuja. Ajattelin ensin, että kirjoitat Suomi-Love-musiikkiohjelmasta, jota minun ei kannata katsoa ollenkaan, sillä itken koko ohjelman ajan.
    Jotenkin en osaa pitää rakkautta noin kliinisenä juttuna, kyllä siinä on sydän ja tunteet mukana ja tahto rakastaa. Molemminpuolinen rakkaus on huikea kokemus ja pitkät suhteet yhteisine juttuineen ovat uskomattomia, mutta kirjan lukijoille draamat ja eri koukerot ovat sittenkin mielenkiintoisempia kuin hyvä parisuhde.
    Yksi ero on takana ja olen toista kertaa naimisissa. Eron jälkeen oli aivan kauheaa yrittää kenenkään muun kanssa, kun oli jo tullut jätetyksi. Nykyinen mieheni tallensi puhelinnumeroni kohdalle rakkaani, kun ei muistanut nimeäni ;) Rakas on ollut päivittäinen hellittelynimi molemmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut aivokuori kovassa käytössä rakkausasioissa (en halunnut rakastua täysin sokeasti vaan pienen analysointikyvyn pystyin onneksi säilyttämään). Eli onneksi rakkaudessa on mukana hormoneiden lisäksi tosiaan tunteet ja järkikin. Ja pitkässä suhteessa myös tahto rakastaa. Onneksi olen huomannut, että samaan ihmiseen voi rakastua monta kertaa. Aika mones kierros jo menossa. :)

      Rakkaudentäyteistä viikonloppua! :)

      Poista
  2. Tästä kirjasta olen lukenut aiemmin juttuja. Ihan hauska, että tuo Emilia tuo näitä asioita esille ja ihan ne perustuu ihmisen kropassa tapahtuviin psyykkisiin ja fyysisiin juttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin googlailla, mitä muut ovat olleet mieltä kirjasta. Jännä ajatella, että joskus rakastumiseen on suhtauduttu yliluonnollisena asiana. Ei ihme, jos parin vuoden jälkeen on huomattu, että kumppani ei sovi itselle lainkaan. Kirja on mielestäni hyvä muistutus siitä, että hormonit eivät yksin osaa valita pitkäaikaista, sopivaa kumppania. Vaikka jokin tuntuu oikealta, kannattaa ehkä silti hetken miettiä, onko kyseessä sielunkumppani vai haihtuuko huuma hormonien lailla.

      Poista
  3. En parisuhteita ylipäätään oikein ymmärrä joten en osaa sanoa "rakkauden kestämisestä" mitään, mutta mielestäni on itsestään selvää ettei rakkaudessa ole mitään yliluonnollista tai selittämätöntä sen enempää kuin muissakaan tunnetiloissa. Sitä paitsi uskoisin että ihmiset rakastuvat toisesta syntyneeseen mielikuvaan eivätkä varsinaisesti henkilöön itseensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina arvostanut ystävyyttä todella korkealle, sillä siinä seuran valinta perustuu realistisempaan kuvaan toisesta ihmisestä kuin rakkaudessa (mielikuvaan rakastuminen on osuvasti sanottu). Olin joskus todella rikki, kun minuun rakastunut ei pitänytkään minusta käytännössä lainkaan rakkauden haihduttua. Paras yhtälö rakkauden kestämisen suhteen ehkä onkin, jos rakastuu hyvään ystävään.

      Poista
  4. Tämäpä täytyy laittaa lukulistalle!
    Tuo lainaus kiinnostavan henkilön tapaamisesta ja erilaisten plussien ja miinusten listaamisesta kuulostaa tosi tutulta. Olen joskus huomannut, että myös ystävystyminen muistuttaa jossain määrin rakastumista: alussa on kyse enemmän siitä mielikuvasta, mutta ajan kuluessa kiintymys muuttuu toisenlaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tästä kirjasta sai yllättävän paljon irti. Välillä toivoin, että teemoihin olisi menty syvemmälle (kappaleet ovat hyvin lyhyitä), mutta toisaalta kirja pysyy koko ajan todella mielenkiintoisena.

      Kommenttisi ystävyyssuhteiden alusta herätti heti ryppään ajatuksia. Tuli mieleen, kuinka helposti toisista saakaan päähänsä mielikuvia. Tein niin aiemmin jopa seuraamieni bloggaajien suhteen. Olen jopa hieman idealisoinut toisia bloggaajia, vaikka useimmiten olemme ihan tavallisia ihmisiä. Hassua. :)

      Poista
  5. Kiinnostava kirja! Bloggasin juuri Alice Munron novellikokoelmasta Jupiterin kuut, jossa on hyviä fiktiivisiä esimerkkejä tuosta häntätumakkeen aktivoitumisesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulenpas kurkkaamaan Jupiterin kuut -postaustasi. Kuulostaa varsin kiinnostavalta. :)

      Poista
  6. Siitä on niin kauan, kun olen ollut rakastunut, etten ihan tarkkaan muista, millaista se oli. Mutta siitä kasvanut rakkaus on aika lähellä lainaamaasi amerikkalaistutkijoiden havaintoa: "-- yksi kestävän onnellisen parisuhteen salaisuuksista on positiivisen illuusion ylläpitäminen kumppanista." En ole ihan varma, onko illuusio oikea sana, mutta ymmärrän ajatuksen: huomoille puolille ei pidä antaa suurta painoarvoa ja hyviä puolia pitää korostaa (ja ruokkia).

    Rakkaus ja sen ilmaiseminen on ikuisesti kiinnostava aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyökyttelin muun muassa juuri tuolle kirjan katkelmalle. Harmillisesti kulttuurissamme (vai onkohan maailmalaajuinen ilmiö?) on melkeinpä tapana haukkua kumppania ystäville (jopa kumppanin kuullen). Jos meillä olisi tapana ennemminkin vaikka väkisin keksiä kumppanista jotain hyvää sanottavaa, voisi se ruokkia positiivista kuvaa myös mielessämme. Melkeinpä kaikista kun on löydettävissä sitä hyvääkin sanottavaa. Tämä meni hieman itse alkuperäisen ajatuksen ohitse mutta tuli jakokehitelmänä mieleen tuosta kumppanin hyviin ominaisuuksiin keskittymisestä. :)

      Poista
    2. Pakko kommentoida tähän, että hämmennyn aina kun ihmiset alkavat luetella kumppaninsa vikoja ja töppäyksiä. Ja sitten tunnen pientä painetta, kun en osallistu arvostelemalla omaa kumppania. Toki on eri asia, jos on kyse todellisista huolista ja ongelmista, joihin kaipaa tukea ja neuvoja.

      Poista
    3. Jännä jotenkin, että tästä tavasta ei puhuta paljonkaan julkisuudessa. Nyt on sentään alettu puhua siitä, miltä lapsesta tuntuu, kun hänestä puhutaan pahaa vanhempien toimesta hänen kuultensa. Toivottavasti tähän kumppanin "nokkimiseen" kiinnitetään myös jossakin vaiheessa huomiota.

      Poista
  7. Onpa kiinnostavan kuuloinen kirja, saatan tarttua tähän jossakin vaiheessa. Olen viime aikoina miettinyt paljon, en niinkään rakastumista, vaan ylipäänsä sitä, miten tuntemattomat ihmiset tekevät salamannopeasti arvion toisesta ja tämän miellyttävyydestä. Mielestäni on selvää, että siinä on kyse jostakin alkukantaisesta riski/miellyttävyys/uhka/pariutumismahdollisuuksien ym. arvioinnista, joka tapahtuu enemmän vieteillä kuin syvällisellä analyysilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä toinen aihe, josta ei julkisesti kamalasti uskalleta puhua. Olen pohtinut samaa asiaa sekä vastakkaista että samaa sukupuolta olevien ihmisten kannalta. Alkukantaiset vietit voivat olla osaltaan vaikuttamassa kiusaamisessakin. Voiko eristämisen kohde olla jopa jonkinlainen uhka itselle (esim. anopin ja miniän suhde). Tästä aiheesta olisi mielenkiintoista lukea lisääkin.

      Poista
  8. Onpa ilahduttavaa kuulla, kuinka monipuolisesta teoksesta on kyse! Olin Otavan pressissä, jossa Emilia esitteli teostaan. Hänhän on hurmaava esiintyjä ja lumoavan kaunis, joten luulen monenkin liskoaivon käynnistyvän hänet nähdessään!
    Teos vaikutti kiinnostavalta, mutta en silloin tarttunut siihen, mutta nyt esittelysi jälkeen tähänhän on ehdottomasti tutustuttava ja nimenomaan puolison kanssa yhdessä!
    Hieno idea myös linkata nuo biisit juttuun mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut kiinnostava olla kuulemassa kirjasta. Tunnustan ajatelleeni ihan samaa. Vuorisalmen ulkonäkö saa minut joka kerta pohtimaan, voiskohan sitä liikuntaa listätä vielä omalla kohdalla. ;) Hänestä huokuu hyvinvointi. :)

      Juttelin kirjan luettuani useammasta kohdasta kumppanini kanssa. Tämä on varmasti mainio teos yhdessä luettavaksi.

      Poista
  9. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Minä olen aina ajatellut rakkauden olevan osin kemiaa ja fysiologisia reaktioita, osin tahtoa ja osin jotain ihan mystistä, jota ei kukaan osaa selittää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varmasti riippuu ihmisestä, miten helposti rakastuu (miten paljon aivokuori jarruttaa). Itseni kohdalla on vaadittu joskus jopa suoranaista väsytystekniikkaa ennen kuin olen rakastunut. Ihmisen jonka aivokuori käy läpi mahdollisia negatiivisia skenaarioita kumppaniehdokkaasta (kirvesmurhaaja?, narsisti?, alkoholisit?) ei ole helppo rakastua. Toisaalta olen kiitollinen asiasta. Ei ole tullut lähdettyä ensimmäisen hunsvotin matkaan. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit