Lasten kanssa Prahassa
















Hei! Talviloma Prahassa lasten kanssa herätti etukäteen kysymyksiä. Kuka lähtee talvella kaupunkilomalle ja vie jälkikasvunsakin sinne kärvistelemään? Netin keskustelupalstoillakin muistutettiin, että Praha on loistava kohde pariskunnille, mutta lapset olisi syytä jättää kotiin. Olimmeko siis tekemässä ison virheen?

Ensimmäiseen kysymykseen saimme positiivisen vastauksen pian saapumisemme jälkeen. Sesongin ulkopuolella matkustaessa turistiruuhkia inhoavan oli helpompi hengittää. Talvinen kaupunkiloma näkyi myös budjetissa. Nelihenkinen seurueemme pokkasi viiden päivän matkan Ebookersilta reilulla 600 eurolla. Hintaan sisältyi suorat lennot Helsingistä ja perhesviitti keskeisellä paikalla aamiaisbuffetteineen. Ja Prahassahan oli jo kevät! Toppahousujen jättäminen kotiin irrotti matkaseuralaisissa riemunkiljahduksia.

Toisen kysymyksen suhteen ajattelimme ottaa rennosti. Eihän meidän olisi mikään pakko edes juosta nähtävyydestä toiseen. Ottaisimme rennosti vaahtokylpyjä sviitissä, lukisimme ja söisimme paljon jälkiruokia. Teimmekin totisesti kaikkea tätä.




Aika pian tunsin tutkimusmatkailijageenini kuitenkin aktivoituvan ja aloin bongailla kaupungista kivoja kohteita lapsiperheelle. Ja niitähän sitten riittikin yllättävän paljon. Alla kohteista kolme. 


LELUMUSEO

Tilapäisesti Husova-kadulla vanhankaupungin ytimessä (remonttia paossa Prahan linnasta) sijaitseva Lelumuseo oli yllättävän kiva, vaikkei paikassa leikkimään pääsekään. Lapset halusivat silti sisään tutkailemaan lasivitriineistä löytyviä aarteita. Hauskinta oli bongailla laajan Barbie- ja figuurivalikoiman joukosta tuttuja hahmoja. Saimmekin itse kehiteltyä museoon toiminnallisuutta. Parin euron sisäänpääsymaksukaan ei kirpaissut liikaa.




PEILISOKKELO

Petřínin kukkula on itsessään kiva käyntikohde. Jo matka rinnettä pitkin kulkevalla funikulaarilla on elämys. Köysiradan löytää Ujezd-kadun vierustalta ja köysiradalla matkustaa edullisesti julkisen liikenteen lipulla (englanninkielinen lippuautomaatti odotustilassa, kannattaa ostaa 90 minuutin lippu, jos aikoo alas samaa reittiä). Kukkulan tunnusmerkki on Eiffel-tornia muistuttava rakennelma vuodelta 1891. Tällä kertaa jätimme kuitenkin näköalatasanteen väliin ja suuntasimme vierestä löytyvään peililabyrinttiin. Kuutisen euroa maksaneella perhelipulla saimme selvittää tiemme ulos peilisokkelosta ja nauraa vääristävien peilien edessä. Kiva vaikkakin varsin nopeasti käyty kohde. 




TOBOGA-SISÄLEIKKIPUISTO

Funikulaarikyydin lisäksi testasimme paikallista raitiovaunu- ja metroliikennettä. Pienistä marketeista ja tupakkakaupoista saa ostettua kertalippuja. Tärkeintä on muistaa leimata lippu matkan alkajaisiksi. Oli luvassa sadepäivä, joten valikoimme kohteeksi sisäleikkipuiston. Metron keltainen B-linja käyttöön ja hurautimme aina Zličín-nimiselle päätepysäkille asti. Ulkona alitimme vasemmalla sijaitsevan alikulkutunnelin. Nousimme portaat ylös ison tien varteen, tähyilimme horisonttiin ja bongasimme Ikean. Kipittelimme Ikean suuntaan, sillä sisäleikkipuisto sijaitsee viereisen ostoskeskuksen yhteydessä. 

Lapsilla oli hauskaa kiipeillä ja riekkua kolmen tunnin ajan kokopäivälipun ansiosta (perhelippu noin 28 euroa). Lipun olisi voinut ostaa vain tunniksikin, mutta siinä ajassa käynti olisi jäänyt hätäiseksi. Kokemus oli hyvin samanlainen Suomen vastaavien paikkojen kanssa. Ilahdutti, että aikuisille tarjottiin paikassa ilmaiset kahvit. Kahvilasta saa lisäksi edullisesti syötävää. 




Muista myös nämä: Prahan linna, nukketeatteriesitykset, leikkipuistot (Kaarlen sillan kupeessakin yksi), Astronominen kello, Legomuseo, valtava Hamleys-lelukauppa karuselleineen ja risteily Vltava-joella. 


Kommentit

  1. Minä olen ollut jokunen vuosi sitten Prahassa juuri talvilomalla, ja viihdyimme oikein hyvin. Juuri tuo keväinen tunnelma ja turistien vähyys olivat plussaa. Kuvasi herättelivät matkakuumetta! Nukketeatteriesitykset jäivät silloin katsomatta, ja se vähän harmittaa vieläkin. Mutta onpas hyvä syy mennä joskus uudelleen
    Prahaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltäkin jäi nukketeatteri välistä, vaikka se mielessä välähtikin. Neljä yötä tuntui omalla tavallaan juuri sopivalta kaupunkiloman pituudelta mutta myöhemmin huomasimme, että paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta. Praha on kyllä ihana kaupunki, joka saa edullisuudestaan vielä lisäpisteitä. Tuli syötyä todella hyvin. :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Olen Prahassa käynyt kerran viikonloppureissulla, ja silloin jäi tunne, että paljon jäi näkemättä (ja ahdistuin todellakin turistiruuhkissa). Hyvä tietää, että lapsenkin kanssa siellä riittäisi tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme positiivisesti yllättyneita Prahan tarjonnasta. Yllättävän siistiäkin oli eli pientenkin kanssa uskaltautuu kaupungin leikkipuistoihin. Lastenrattaiden kanssa kaupunki voi olla kinkkinen (mukulakadut haasteellisia ja metro käytännössä mahdoton), rintareppu on varmasti ihan pienten kanssa kätevin.

      Moni tuntuu tykänneen myös Prahan eläintarhasta, jossa pienempienkin kanssa on varmasti mukava käyskennelle (ahdistun itse eläimistä vankeudessa, joten jätimme välistä).

      Poista
  3. Olipa kivanoloinen reissu teillä! Me olimme Prahassa pari vuotta sitten ja kaupunki jäi sydämeen. Myös kaupungin eläintarha oli tosi kiva (isot tilat eläimillä ja muutenkin paljon nähtävää) ja kävimmepä testaamassa myös tuon peilimuseon ja funikulaarin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saavuimme kaupunkiin illalla jolloin rakennukset tekivät valaistuksessaan entistäkin suuremman vaikutuksen. Todella kaunis kaupunki. :) Hieman jäi harmittamaan, ettei tullut noustua "pienoiseiffeliin". Sieltä olisi ollut varmasti hieno näköala halki kaupungin. Lasten kanssa emme halunneet lähteä kipuamaan portaita. Vasta jälkikäteen huomasimme, että maksusta ylös olisi päässyt myös hissillä.

      Poista
  4. Niin oikea aika matkustaa!<3 Me olimme aikanaan lasten kanssa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta reissussa sesonkien ulkopuolella ja näin jatkamme nyt kahdestaan.

    En ole koskaan ollut Prahassa, mutta olemme kyllä yöpyneet Tsekeissä matkalla Puolaan, Slovakiaan ja Itävaltaan, jossa yleensä viivymme. Tskeissä ajelimme sekä maaseutua että yövyimme kaupungissa, josta löysin kosmetiikka-apteekki -tyyppisen liikkeen, jossa kaikki samat tuotteet kuin meillä, mutta murto-osa hintaan. Omalla autolla oli helppo tuoda vuoden tarpeet. Hotelli jossa yövyimme Nachodissa (muistaakseni nimi oli noin) oli hyvin siisti, mutta ei vielä kokenut länsipesua, kuten on tapahtunut jo Slovakiassa. Tupakkaa tunnuttiin poltettavan kaikkialla ja etenkin hotellin ravintolassa se ärsytti. Mutta viivyimme siis siellä vain yön yli.

    Kiitos tästä<3

    Just esikoinen oli viime viikolla käymässä ja hän sunnitteli Prahan reissua.

    Siis niin samaa mieltä: Ei ruuhkia, ei kuumuutta, ei turistikauden hintoja. Kaksi päivää Helsingissä kirjamessuilla maksoi meille lokakuussa enemmän kuin kuusi päivää Salzburgissa edellislokakuussa ja siinä olivat jo vaatehankinnat, mun laukku, illalliset, hotelli, kaikki. Slovakiassa ihana linnayö oli noin 100 euroa!!! Tavallinen hotellihuone Hesassa oli 165 euroa ja me viivymme normisti kaksi yötä eli aika summa ja ruoat vielä puuttuvat tuosta. Inhoan myös ruuhkia, joten sesongin ulkopuolella voi leikkiä olevansa natiivi:)

    Erittän hieno kuva tuo sänky ja kirja<3 Meillä on yleensä tuollaiset sängyt, ei aina noin hienot, mutta ainakin Wienissä ja Bad Kissingenissä oli tuollaiset. Nyt nousi matkakuume: Apua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Prahaa lämpimästi. Todella tunnelmallinen kaupunki. Ilman ruuhkia matkakohteen voi tosiaan kokea kenties aidompana. Moni puisto olisi kyllä ollut viehättävämpi vehreämpään aikaan. Hieman keväämmällä tai syksyllä kaupunki on todennäköisesti parhaimmillaan. :)

      Nuo hotellihuoneemme kauniit sängyt herättivät minussa melkoisen sänkykuumeen. Noin vuosi sitten hankin edullisesti todella vanhan peilipöydän ja rakastan sitä. Vanhoissa huonekaluissa on sitä jotakin. Pitää pitää silmät auki puusänkyjä ajatellen. :)

      Kiitos mukavasta kommentistasi. Ilahdutit iltaani. <3

      Poista
  5. Inspiroiva postaus:) Saako kysyä, minkä lentoyhtiön koneella lensitte ja missä hotellissa yövyitte. Meillä ei oo vielä kokemusta omstoimireissailusta eikä Ebookersilta. Kaikki vinkit tervetulleita. Praha kiinnostais ens kevään maalis/huhtikuun kohteena. Tuntuko Ebookers luotettavalta/ kätevältä?
    t. Nellis Noviisimatkailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista. :) Otimme koko setin siis Eebokersilta (lento & hotelli -kokonaisuus). Eebookersia on tullut käytettyä ennenkin eikä ole ollut ongelmia. Lensimme Czezh Airlinesilla ja majoituimme Hotel Roma Prague -hotellissa. Monipuolinen aamiaisbuffet sisältyi hintaan ja kylpyhuoneessa oli lapsiperheelle mieluinen kylpyamme (kirjoitimme ammetoiveen hotellivarauksen yhteyteen). Perhesviitti oli mukavan tilava (kaksi erillistä huonetta). Tilasimme hotellilta myös lentokenttäkuljetuksen 25 euron hintaan. Kuljettaja oli nimikyltin kanssa vastassa tuloaulassa, mukavan rentoa lapsiperheelle. Ja koska olimme tyytyväisiä, tilasimme hotellilta myös kuljetuksen lentokentälle (myös 25 e). Koko lomakokemus oli yhtä rento kuin pakettimatkakin, halvempi vain. Ainut huono puoli hotellissa oli aulan akvaario, jonka yksinäisen kalaparan elämänlaatua murehdimme (valitimme asiasta henkilökunnalle). Me hankimme matkan tammikuussa. Tässä vielä hotellin kotisivut lisäinfoksi: http://www.hotelromaprague.com/ Kivaa reissua Prahaan, kevät on siellä oivallista aikaa. :)

      Poista
  6. Kiitos hyvistä vinkeistä :) Olette suloisia, kun jaksoitte kalaparan elämänlaadustakin huolehtia <3
    Täytyy paremmin perehtyä tuohon Ebookersiin. Mua kiinnostais suora lento, mutta olikohan niin, että sieltä ei voi sitä hakukriteereihin laittaa, ennen kuin on valinnut hotellin?
    T. Nellis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin äsken vielä, miten tuo lennon varaus meneekään Ebookersilla. Hotellin ruksimisen jälkeen nettivu lätkäisee esille lentolistan, josta valmiiksi yleensä suosittelee suoria yhteyksiä. Onneksi tuossa kohtaa voi hyvin pakitella eli kun etsii hotelli & lento -settiä, voi venksailla eri vaihtoehtoja ennen kuin virallisesti valitsee sen itselle sopivan. Eli vaikka hotellikohdasta etenee katselemaan lentovaihtoehtoja, ei hotellia ole tarvinnut lyödä lukkoon. Voi rauhassa tutkia eri vaihtoehtoja ja yhdistelmiä (hinta näkyy kätevästi heti). Mukavia matkahaaveiluja toivotellen. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit