maanantai 6. helmikuuta 2017

Siilin eleganssi pursuaa oivalluksia


















Kaikkien perhetuttujemme elämä on kulkenut samaa rataa: nuorena yritetään panna äly tuottamaan, puristetaan opinnoista kaikki hyöty irti kuin sitruunasta ja varmistetaan itselle loistava asema, ja sitten ällistellään koko loppuelämä, miksi suuret toiveet muuttuivat suureksi tyhjyydeksi. Ihmiset kuvittelevat tavoittelevansa tähtiä ja päätyvät kultakalamaljaan. Mietinpä vaan eikö olisi helpompaa opettaa lapsille heti alussa, ettei elämässä ole järkeä. Lapsuudessa jäisi muutama hyvä hetki kokematta, mutta aikuisena voittaisi huomattavasti aikaa  puhumattakaan siitä että kultakalamaljatrauma jäisi kokematta. (Paloma)

Hei! Olen yrittänyt lukea Muriel Barberyn Siilin eleganssin (Gummerus 2010) aiemminkin, mutta jättänyt lukuleikin kesken. Tällä kertaa ihmettelin, miksi en ollut aiemmalla kerralla päässyt ranskalaisromaanin kanssa vauhtiin. Nyt alku nappasi mukaansa mutta vauhtini hyytyi 374-sivuisen teoksen edetessä. 

Vaatimaton ovenvartija Renée on vuosikymmenet piilotellut sivistystään piikkikuorensa alla talon rikkailta asukkailta. Yhdessä rakennuksen valtavista asunnoista asuu puolestaan 12-vuotias pikkuvanha Paloma, joka halveksuu perheensä helppoa elämäntapaa. Näiden kahden ulkoisilta ominaisuuksiltaan erilaisen mutta ajatuksiltaan samanhenkisen kertojan kautta pohditaan elämän suuria kysymyksiä. Barberyn tausta filosofianopettajana kuultaa kirjasta. Välillä tekstistä avautuukin hienoja kirkkaita hetkiä. 

Mitä syytä minullakaan olisi kirjoittaa näitä ikääntyvän ovenvartijarouvan merkityksettömiä vuodatuksia, jollei kirjoittaminen sinänsä olisi yhtä tyydyttävää kuin niittämisen taito? Kun rivit luovat itse itsensä, kun seuraan, miten lauseet – odottamatta ja ihmeellisesti – piirtyvät paperille tahdostani riippumatta, kirjoittavat itsensä valkoiselle pinnalle minusta huolimatta ja kertovat minulle sellaista, mitä en tiennyt enkä uskonut haluavani, se on kivuton syntymä, pyytämättä saatu todiste, ja minä nautin saadessani seurata ponnistelematta ja lopputuloksesta mitään tietämättä, aidosti ja iloisesti hämmästyneenä, miten kynä ohjaa ja kantaa minua. 
Silloin saatan, hyvin nähden ja tuntien mikä ja millainen olen, unohtaa itseni niin, että kirjoittaminen lähestyy ekstaasia ja minä saan kokea levollisena katselevan tietoisuuden nautintoa. (Renée)

Päähenkilöitä yhdistää ajatusmaailman lisäksi eletyn elämän määrä. Toinen ei ole vielä ehtinyt ja toinen uskaltanut elää. Mutta siinä missä 12-vuotias Paloma haluaa kuolla, toivoo viisikymppinen Renée vielä rohkaistuvansa kokemaan ja tuntemaan. Taloon muuttava kaikkiin sydämellisesti suhtautuva herra Kakuro Ozu laittaa kertojien elämän mullin mallin opettaessaan heitä irtautumaan halveksunnasta ja pelosta. 

Miksi en kaikista teoksen hienoista oivalluksista huolimatta kuitenkaan hullaantunut kirjaan? Ehkä kyse on rakenteesta. Olisin toivonut useampia kohtaamisia japanilaisen Kakuron kanssa. Pieniä yksityiskohtia pyöritellään sivukaupalla, mutta Kakuron kanssa ei ehditä mielestäni viettää riittävästi aikaa. Jää tunne, että miehellä on ihmisiin järisyttävä vaikutus, vaikkei häntä edes opita tuntemaan. Joskus ohikiitävä kohtaaminen voi toki muuttaa elämämme suunnan. 

Silloin minulle tuli hirveän onnellinen olo. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tavannut ihmisen, josta ei suoraan näe mihin suuntaan hän lähtee, vaan elämän polut ovat hänelle avoimia ja hän itse mahdollisuuksia tulvillaan. Minä ajattelin: Voi Yoko, haluan nähdä millaiseksi sinä kasvat, ja tiesin ettei minun toiveeni ollut pelkkä hänen ikänsä luoma illuusio, koska kukaan meidän tuttaviemme lapsista ei ollut vaikuttanut minuun näin. Ajattelin myös, että Kakuro oli varmaan ollut lapsena samanlainen, ja mietin oliko kukaan mahtanut katsella häntä silloin niin kuin minä nyt Yokoa ja odottaa uteliaana ja iloisena, että saisi nähdä perhosen kuoriutuvan ja paljastavan siipensä, joiden kuvioita ei voi tietää mutta joiden kauneuteen ei voi olla uskomatta. (Paloma)

Leena Lumi toteaa Siilin eleganssin olevan sekä älykäs että hauska kirja. Villis / Villasukka kirjahyllyssä kuvailee, kuinka kauniin kannen alta paljastui monisävyinen, haastava ja nautinnollinen, mutta myös hieman kriittinen ja opettavainen tarina.

Kuittaan Siilin eleganssilla Helmet-lukuhaasteen kohdan 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään. 

8 kommenttia:

  1. Voi, tämä on niin symppis kirja, aivan ihana. Voin kuvitella itseni rupattelemassa ystävällisen ovenvartijarouvan kanssa filosofisia pohdintoja. Nyyh mikä loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta enemmän. Jostakin ihmeellisestä syystä jäin henkilöistä etäälle, vaikka he tarkkanäköisiä ja samastuttavia mietteitä elämästä jakavatkin. Sitaattien valinta olikin tällä kertaa hankalaa siksi, että ehdokkaita oli niin runsaasti. Ehkä tämä olisi iskenyt jossain toisessa elämänvaiheessa kovemmin.

      Poista
  2. Juuri hiljan ostimme tämän kirppikseltä. Ollut lukulistalla jo pitkään ja nyt jo vähän lähempänä luettavaksi tulemista :D /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin Siilin eleganssi oli lukulistalla vuosia. Taisinkin lähteä kirjan pariin liian kovin odotuksin. Maltillisin odotuksin ja maltin kanssa luettuna (olen välillä aika malttamaton) tästä romaanista voi varmasti saada herättelevän lukukokemuksen. :)

      Poista
  3. Minulla on Harry Potter sellainen josta en ole innostunut vaikka muut hehkuttavat. Aina silloin tälllöin ajattelen että pitäisi yrittää uudelleen... 🙂 Siilin eleganssi minulla on ranskankielisenä. Siinä on viisautta ja lämpöä, elettyä ja elämätöntä elämää. Loppu oli järkyttävä. En pitänyt siitä. Silti luulen että luen teoksen vielä uudelleen. Se herättää niin paljon ajatuksia 🙂 💜😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi Siilin eleganssia lukiessa mielessä, että se olisi kiinnostava lukea myös ranskaksi. Harmi, että ranskani on hieman ruosteessa. Pitäisi tsempata sen kanssa. :)

      Poista
  4. Minäkään en hullaantunut Siilin Eleganssiin niin varauksettomasti kuin moni muu. Lukemisesta on jo aikaa, mutta sitä paremmin huomaa, ettei kirja jäänyt kovin mullistavaksi kokemukseksi. Nuo lainaamasi kohdat osoittavat, että kirjalla on hienot hetkensä, mutta jäisiköhän kokonaisuus hieman sellaiselle keittiöfilosofiselle tasolle... Itsekin jäin henkilöhahmoista etäälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista, etten ole ainut, johon Siilin eleganssi ei täysin iskenyt. Jossain vaiheessa romaania iski lievä Coelho-viba (nuorena kylläkin pidin Veronika päättää kuolla -teoksesta) enkä kyennyt täysin karistamaan tunnetta enää sen jälkeen. Täytyy siis vain jatkaa hullaannuttavan kirjan metsästystä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!