lauantai 18. helmikuuta 2017

Kotiinpaluu ja Jääkansi – kaksi kipeää lapsuustarinaa

Sadie Jones: Kotiinpaluu



















Ed makasi maassa verta vuotaen. Tamsin hyökkäsi kohti Lewisia, joka näytti siltä kuin voisi potkaista Ediä tai kumartua lyömään tätä uudestaan.
"Herranjumala! Herranjumala!"
Annie purskahti itkuun, ja kaksoset näyttivät innokkailta ja hämmästyneiltä. He siirtyivät lähemmäs Ediä ja kauemmas Lewisista. Tällaista ei yleensä tapahtunut; maailma ei toiminut tällä lailla. Tilanne tuntui epätodelliselta. Säännöt olivat lakanneet pätemästä, ja Kitin mieleen juolahti että tällainen oli Lewisille varmaankin aivan tavallista: se että ohjenuoria ei ollut. Kit tiesi tunteen. Aina kun isä hakkasi äitiä, hänet valtasi huimaava säännöttömyyden tunne. 

Sadie Jonesin Kotiinpaluu (Otava 2016) sai minut jälleen rakastumaan kirjallisuuteen. Löysin kirjan kirjabloggaajien suositusten perusteella. Marianna Kurton suomentama teos äänestettiin Blogistaniassa vuoden 2016 parhaaksi käännöskirjaksi. Aivan täysosuma Kotiinpaluu ei minulle ollut mutta tarjosi monella tapaa hengästyttävän lukukokemuksen. 

Kirjan päähenkilö on nuori Lewis, jonka perheessä koetaan tragedia. Elämä ei ole ollut siihenkään asti täydellistä mutta kuitenkin turvallista ja ennustettavaa. Surun mukana saapuvat puhumattomuus ja syyllisyys. Patoutuvat tunteet aloittavat Lewisin elämässä syöksykierteen, jossa virheet seuraavat toisiaan. Mennyttä ei voi muuttaa mutta voisiko jotain vielä korjatakin? Tapahtumaketjun keskellä jäin kaipaamaan yhtä selkeää käännettä. 361-sivuisen romaanin hotkii kuitenkin soljuvasta kielestä nauttiessa ja toivoessa nuoren miehen elämään valoa. 

Helmet-lukuhaaste kohta 2. Kirjablogissa kehuttu kirja. 

Goodreads-tähdet: ★ really liked it



Talven hämärtämään pihaan päästyäni viskoin muruset vaitonaisille pikkulinnuille. 

Hanna Haurun pienoisromaanissa Jääkansi (Like 2017) on jotakin hyvin erikoislaatuista ja pisteyttämistä karttavaa. 116-sivuinen teos on nopealukuinen mutta voimakas kokemus. Minua tarina nappasi tiukasti paidankauluksesta ja pudotti hetkeksi pimeyteen. Matka pohjalle on tapahtumiltaan ääriruma mutta kielellisesti hyvin kaunis. 

Pahan vapaana liihottava sielu tuhisee puiden latvoissa. Se ottaa käsiinsä untuvaisen pääni, jonka suojaksi laitan hupun. 

Tarina tytöstä, joka kasvaa sodanjälkeisinä vuosina surun ja rakkaudettomuuden maisemassa polttaa ja kirvelee. Isäpuolen mielenterveysongelmat sairastuttavat koko perheen. Lapset ovat oman onnensa nojassa, hiukset jäätyvät kiinni hankeen ja viattomuus ripustetaan rivosti aittaan kuivumaan. Teoksesta ei löydy valon pilkahdusta vaan kirja sulkeutuu lukijansa päälle tiukasti kuin jääkansi. Olisin kaivannut kovuuden seuraksi pientä määrää lantrinkia. Raakana nautittuna teos poltteli paikoitellen liikaa. Suosittelen silti tutustumaan rohkeasti. Pimeässä käynti voi tuoda valon. 

Helmet-lukuhaaste kohta 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista. 

Goodreads-tähdet: ★ liked it

10 kommenttia:

  1. Kotiinpaluu on todella ravisuttava teos! Minulla se oli toiseksi paras vuoden 2016 käännöskirjoissa: Tóibín yllätti!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin vielä uudemman kerran tsekkaamassa äänestyslistasi (nappasin sieltä jo aiemmin Kirkkauden ja laitoin varaukseen). Nora Webster menee nyt lukulistalle. Kiitos tästäkin vinkistä! :)

      Poista
  2. Kotiinpaluu on kyllä vahva, samoin Jääkansi. Ihanaa että tartuit siihen! On ihan totta, että Haurun tarina on raaka ja synkkä. Minusta siinä oli kuitenkin - ainakin toiveikkaasti ajatellen - pieni hippu valoakin: Pahan sairastuttua Betti tuntui hetkittäin olevan tyttöä kohtaan jopa välittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä Jääkansi-lukuvinkistä! :) Tämä oli ensimmäinen lukemani Haurulta ja tulen varmasti lukemaan lisääkin. Olin lukiessani muutenkin hieman alamaissa, joten se vaikutti varmasti synkentävästi kokemukseen. Totta, että Bettissä alkoi näkyä rakkautta kirjan loppupuolella.

      Poista
  3. Kotiinpaluun traagisuus oli karmaisevaa. Tykkäsin tosi paljon Jääkannesta. Haurun pienoisromaanit ovat niin vahvoja, että pidempinä ne olisivat liian synkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoin koko Kotiinpalun ajan, että jotakin positiivista tapahtuisi. Hengästyttävä, loistavasti kirjoitettu kirja. Jääkansi jätti minuun ristiriitaisen olon. Toisaalta se tuntui hyvin erityiseltä (kieli on huikeaa) mutta toisaalta kurjuus tuntui menevän kohdallani hetkittäin yli. Suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan teosta rohkeasti. Tämän jälkeen tulee bongailtua pienoisromaaneja enemmän. Oli niin positiivinen kokemus kuitenkin.

      Poista
  4. Minun lukulistani senkun pitenee ja odottaa aikaa, jolloin kasvohalvauksessa vaurioitunut silmä jaksaisi kunnon lukumaratooneja. Kiitos vinkeistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaksi kirjaa tuli suorastaan ahmittua, joten suosittelen lämpimästi. Parantumistoivotuksia lähetellen. :)

      Poista
  5. Sadie Jonesia olisi minunkin tarkoitus kokeilla ja nimenomaan aloittaa tutustuminen tällä Kotiinpaluu-kirjalla. Ei ole kyllä mitään hajua, missä vaiheessa tutustuminen tapahtuu, kun koko ajan tulee uutta ja vanhaa kiinnostavaa kirjaa eteen :D

    Tuo Hanna Haurun kirja kiinnostaa todella paljon. Olen lukenut useita muita Haurun pienoisromaaneja ja kaikki ovat olleet mehukkaan uniikkeja ja mieltä stimuloivia. Pidän Haurun kielestä ja tiiviistä kerronnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että Jääkansi osuu ja uppoaa. Hurja tarina hurjan kauniilla kielellä kerrottuna. Toivottavasti saat sen pian käsiisi.

      Kotiinpaluun suorastaan ahmaisee. Luin sen parissa illassa, vaikkei ole sivumäärältään todellakaan lyhyt. Uskon, että tämäkin olisi sinun kirjasi. Kävin nappaamassa vastikään kirjastosta Jonesilta Ehkä rakkaus oli totta -romaanin. Odotan sitäkin jo innolla. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!