lauantai 10. joulukuuta 2016

Täydellistä luettavaa sairasvuoteelle

Hei! Flunssassa kaipasin kevyttä, suorastaan hotkittavaa, luettavaa. Onneksi sellaista päätyi käsiini. Seuraavat kolme kirjaa olivat täydellistä ahmittavaa sairaspedille.


Shari Lapena: Hyvä naapuri 
Suomentanut Oona Nyström
Otava 2017
316 sivua
★-
Ennakkokappale kustantamosta, kaupoissa tammikuussa.

Dekkarit eivät ole yleensä heiniäni, mutta Shari Lapenan Hyvä naapuri teki asiantilaan ainakin tilapäisen muutoksen. Kirjan aihe imaisi minut tarinan äärelle, ja sen jälkeen olinkin teoksen vallassa. Lukujumitus katosi sen siliän tien, ja hotkaisin yli 300-sivuisen dekkarin kahdessa illassa. 

Kirjan lähtötilanteesta tulee mieleen Portugalissa kadonneen Madeleinen surullinen tapaus. Lapenan dekkarissa vauva katoaa pinnasängystään vanhempien ollessa naapurissa viettämässä iltaa. Kirjan päähenkilöt Anne ja Marco käyvät katsomassa nukkuvaa vauvaa vuorotellen puolen tunnin välein. Vanhempien suureksi järkytykseksi pieni Cora on kadonnut jälkiä jättämättä.

Aiheestaan huolimatta Hyvä naapuri ei ole liian rankkaa luettavaa. Kirjassa keskitytään ratkaisemaan kadonneen vauvan mysteeri ja pohtimaan tuskallista tilannetta syyllisyydessä kieriskelevien vanhempien näkökulmasta. Lukiessa tulee epäilleeksi melkein kaikkia, mutta kirja onnistuu silti yllättämään.


Veera Vaahtera: Rakkautta vahingossa
Tammi 2013
239 sivua

Otto. Hyvät puolet: biologinen isä ja teoriassa kiltti ihminen. Huonot puolet: seisoo päällään Intiassa.
Helsingin ystävät. Hyvät puolet: yhteinen historia ja keskinäinen kiintymys, halu auttaa. Huonot puolet: ovat kiireisiä ja asuvat kaukana.
Ninni. Hyvät puolet: ammattilainen, ei säikähdä vähästä. Huonot puolet: työskentelee lähinnä virka-aikaan. Osa järjestelmää.
Leevi. Hyvät puolet: piristävää seuraa. Omistaa auton. On käytettävissä. Huonot puolet: Don Johnson.
Arvo. Hyvät puolet: avulias ja lähellä. Osaa ampua rottia. Huonot puolet: vanha, raihnainen, arviointikyky ajoittain kyseenalainen. 
Mårten. Hyvät puolet: avulias, lähellä ja Arvoa nuorempi. Osaa puhdistaa vesirännit. Huonot puolet: yhteisen kielen puute, ruotsalainen vetovoima. Vaara ajautua keskittymään muuhun kuin siihen mihin pitäisi eli vauvaan. 

Rakkautta vahingossa on toinen lukemani kirja Pauliina Vanhatalon alter egolta Veera Vaahteralta. Takuuvarma chick lit teki todella hyvää, vaikka aivan yhtä kevyttä hömppää se ei olekaan Vaahteran esikoisteokseen Onnellisesti eksyksissä verrattuna. Yllätysraskaus tuo tarinaan vakavampaa sävyä. Tuleva isä panikoituu ja pakenee Intiaan meditoimaan. Päähenkilö Pihla suuntaa puolestaan Lappiin pohtimaan tilannetta ja laatimaan selviytymissuunnitelmaa. Pian Pihlan ympärillä pörrää hyttysten lisäksi parvi mielenkiintoisia miehiä. 


Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu
Otava 2015
191 sivua
★+

Kirjasto oli kiinni ja kiinnostavat kirjat ahmittu. Räkä valui flunssan takia, ja lukunälkä oli koukuttavien kirjojen jäljiltä kova. Aloin olla jo hieman epätoivoinen mutta onnekseni muistin e-kirjojen mahdollisuuden. Helmet-kirjaston valikoimasta bongaamani Taina Latvalan novellikokoelma Ennen kuin kaikki muuttuu oli ensimmäinen kokonaan lukemani e-kirja. 

Nihkeä suhtautumiseni e-kirjoihin muuttui paljon positiivisemmaksi kokemuksen myötä. Helmetin e-kirjoja voi lukea suoraan läppärin selaimelta, mikä oli todella näppärää. En nimittäin jaksa säätää erilaisten lukuohjelmien ja -laitteiden kanssa. Ja olihan se kätevää saada kiinnostavaa lukemista nenän eteen poistumatta lainkaan viltin alta. 

Hölmöyttäni olen suhtautunut nihkeästi myös novellikokoelmiin. Kun olen niiden pariin uskaltaunut (kuten Adichien Huominen on liian kaukana ja Gappahin Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta), olen ollut lukemaani enemmän kuin tyytyväinen. Niin kävi myös Latvalan Ennen kuin kaikki muuttuu -teoksen kanssa. 

Latvalan kokoelman tekee erityisen kiinnostavaksi se, että kaikki novellit kertovat samasta henkilöstä. Matkasin yhden päivän aikana päähenkilön lapsuudesta aikuisuuteen. Menetyksistä uuteen rakkauteen, sitoutumisen pelosta haparoivaan varmuuteen. Teksti tuntuu hyvin rehelliseltä. Vaikka kirjan nainen on epävarma ja epätäydellinen, on häneen helppo tykästyä. Samoin on hänen poikaystävänsä laita. Sympaattisen kirjallisen pariskunnan lämmössä vietti kovin mielellään aikaa. 

20 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä Hyvästä naapurista, muita en ole lukenut :) Hurjan koukuttava kirja! Parantumisia sinulle. Mie kärsin nivelsäryistä, pakko mennä reumatesteihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti saat pian helpotusta nivelsärkyihin. <3

      Hyvä naapuri on tosiaan superkoukuttava. Paransi lukujumitukseni hetkessä. :)

      Poista
  2. Latvalan olen lukenut ja tuo Hyvä naapuri kiinnostaa :) Paranemisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos haluat Hyvä naapuri -dekkarin pehmeäkantisen ennakkokappaleen, niin vinkkaahan. Laitan sen mielelläni tulemaan. On mainion koukuttavaa luettavaa. :)

      Poista
  3. Hyvä naapuri oli hyvä aloitus ensi vuodelle. Minulle tuli myös mieleen Madeleinen tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madeleinen katoaminen tuli minullekin heti mieleen. Onneksi kirja ei alun jälkeen lähde jäljittelemään tapausta. Muuten kirja olisi voinut olla liian rankka. Hyvä naapuri pysyttelee katoamismysteerinä, joka ei vie lukijaa liian syviin vesiin mutta koukuttaa hyvällä tavalla.

      Poista
  4. Ajankohtainen postaus, täälläkin Tommi kipeänä ja silloin tekee kyllä hyvää lukea kevyitä kirjoja. Flunssaa tuntuu nyt olevan liikkeellä.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista! Koukuttavat kirjat sopivat flunssasta toipumiseen kyllä loistavasti. :) P.S. Yritin liittyä kivan bloginne lukijaksi, mutta Blogger temppuilee. On ollut jo pitempään ongelmana.

      Poista
    2. Bloggerin kanssa tuntuu olleen muillakin nyt ongelmia ja olen kuullut joistain, jotka eivät pysty liittymään julkiseksi lukijaksi, joka on harmi. Toivottavasti asia korjaantuu tulevaisuudessa, typerä ongelma.

      Poista
    3. Välillä tuntuu, että Google pyrkii ohjaamaan lukijoita käyttämään Google+-kirjautumista Blogger-tunnusten sijaan. Toivotaan, että Bloggerin kautta kirjautuminen toimii vielä joku päivä. Todella harmi juttu.

      Poista
  5. Lukemisen arvoisilta kuulostavat kaikki kolme. Flunssalukemistoksi kannattaa tosiaankin valita jotain kevyttä. Se on tietenkin makuasia mikä kullekin on kevyttä. Hyvä lastenkirjakin voisi olla mukava lukea flunssaisena. Paranemista sinulle 🍎 🍏 🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on parhaillaan koukututtu Kapteeni Kalsari -lastenkirjoihin. Ovat täydellistä hömppää, ja 6-vuotias kirjakronkelimmekin on aivan innoissaan hassusta tekstistä. Huumori on tuntunut helpottavan myös pienten flunssailijoiden oloa. Nyt alamme kaikki olla jo kunnossa mutta lukeminen jatkuu. :)

      Poista
  6. Hotkaisin Hyvän naapurin yhdeltä makuulta eli hyvin koukuttava dekkari!

    Paranemisiin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein sama juttu. Parissa illassa tuli hotkaistua. Tätä voi suositella sellaisellekin, joka ei ole vähään aikaan lukenut mitään. Tehokas lukuvetreyttäjä. :)

      Kiitos toivotuksesta ja mukavaa joulunaikaa! <3

      Poista
  7. Periaatteessa Hyvä naapuri kiinnostaa, mutta mutta... Tuo aihe vaikuttaa aika kauhealta, varsinkin nyt, kun oma vauvani on niin pieni. Tämä voisi tulla liikaa iholle. Sinä kyllä onnistuit kirjoittamaan kirjasta niin, että se ei vaikutakaan sellaiselta todella ahdistavalta teokselta, jollaiseksi sen jo luokittelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä naapuri ei ole onneksi mässäilevää sorttia vaan katoamismyseeri, joka ei mennyt ihon alle. Vauvan vanhemmille en kuitenkaan uskalla suoranaisesti suositella. Muistan kuinka näin muutenkin siinä elämänvaiheessa painajaisia lapsen katoamisesta/unohtamisesta jonnekin.

      Poista
  8. Hyvä naapuri on jo lukulistalla ensi vuodeksi, mutta nyt tuo Latvalakin alkoi kiinnostamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Ei ole yhtä kevyttä kuin kaksi postauksen muuta kirjaa, mutta sitäkin kiinnostavampaa luettavaa.

      Poista
  9. Kaksi muuta kirjaa olen lukenut ja lajissaan kelpo opuksiksi todennut, naapurikirja vielä pinossa odottaa. Kiitos mainiosta kirjakatsauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :) Hyvä naapuri ei ole tekstillisesti erityisen korkeatasoinen mutta tarina tempaa totisesti mukaansa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!