torstai 24. marraskuuta 2016

Lyhyesti teatterista: Sumu ja Minä, Faransis W.

Sumu Kansallisteatterissa. Kuva Stefan Bremer

















Sumu
Kansallisteatteri
Ohjaus ja käsikirjoitus Juha Jokela
Rooleissa Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kari Ketonen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Elena Spirina ja Timo Tuominen; videolla Ria Kataja


Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä pyörivä Sumu pureutuu politiikkaan. Voiko firma tehdä ulkomaankauppaa Venäjälle, jos yhteistyökumppani suhtautuu myötämielisesti Krimin valloitukseen? Tai mikä pahinta, jos myytävänä oleva teknologinen huippuinnovaatio olisi jopa suuntaamassa Krimille? Asian kanssa taistelee aivotutkimuksen parissa työskentelevä, laitteen kehittänyt Taisto (Jani Karvinen). Syttyykö työpaikalle sota, kun markkinointipäällikkö Jonen (Kari Ketola) ja Taiston moraaliarvot joutuvat vastakkain? Ovatko moraali ja bisnes ylipäänsä tuhoon tuomittu yhdistelmä?

Näyttelijät istuvat rooleihinsa erinomaisesti, ja toimistoon sijoittuva näytelmä on saatu minimalistisesta lavastuksesta huolimatta tuntumaan Suurelle näyttämölle sopivalta. Tästä on kiittäminen videosuunnittelua (Timo Teräväinen), jonka ansiosta teos on visuaalisesti näyttävä. Myös teema on kiinnostava. Jokainen tuntee sen yhden vaikean tyypin, jolla on vielä periaatteita. Tai on hyvässä lykyssä itse se tyyppi. 

Yli kaksituntinen Sumu on dialogipainotteisuudessaan raskas. Humoristisesta väreilystä huolimatta näytelmää ei kannatakaan suunnata katsomaan väsyneenä. Näytelmä antaa yleisön olla rauhassa katsojan roolissa, mikä on siunaus kaikille osallistumista kammoaville. Pientä kontaktia jäin kuitenkin kaipaamaan. 

Esitys nähty medialipulla.

Sumu Kansallisteatterissa 22.3.2017 asti. Näytelmän kesto 2 tuntia 30 min, sisältää väliajan. 

Minä, Faransis W. KokoTeatterissa. Kuva Aki Loponen


KokoTeatteri
Ohjaus ja käsikirjoitus Jari Juutinen
Rooleissa Outi Condit, Aleksi Holkko ja Liisa Sofia Pöntinen
★+

Ystävä huikkasi hankkineensa liput KokoTeatteriin. En mukaan myöntyessäni tullut kysyneeksi, mitä esitystä menisimme katsomaan, joten päätin pysytelläkin sokkona. Seuraavana päivänä perillä Hakaniemessä en tiennyt edes näytelmän kestoa, nimestä puhumattakaan. Sokkokokemus oli oikeastaan aika mahtava. Uppouduin näytelmän syövereihin ilman turhia ennakko-odotuksia.

Sadsongskomplex:fi-teatteriryhmän ja KokoTeatterin yhteistuotantona valmistunut Minä, Faransis W. on kokonaisvaltainen kokemus. Jo katsomo on kuin osa näytelmää. Istuimme pyöreiden, kynttilöillä valaistujen pöytien ääressä. Näytelmän alussa olimme kuin visailuohjelman yleisö, jota haastetaan leikillisesti mukaan. Pian huomasimme siirtyneemme huomion kohteeksi joutumisen pelosta toiseen vieläkin hiertävämpään. Kevyt visailu oli muuttunut painostavaksi kuulusteluksi. Meistä katsojista oli tullut todistajia. 

Minä, Faransis W. on näytelmä pelosta, pakolaisuudesta ja terrorismista. Teos saa kokemaan ripauksen siitä, millaista on olla epäilty. Millaista on olla syytetty ulkonäön, nimen, uskonnon tai kansallisuuden takia? Siitä, millaisia ovat terrorismin arkiset uhrit. Millaista on olla heikommassa asemassa yhteiskunnassa ylipäänsä?

Esityksessä hyödynnetään ääntä, valoa ja videota. Pienehkössä tilassa esitettävä näytelmä on tunnelmallinen kokemus. Parasta esityksessä on kuitenkin käsikirjoitus, jota näyttelijät tulkitsevat hyvin. Jari Juutisen teksti on kovaa, kaunista, paikoin runollistakin. Samalla uskottavaa ja ajankohtaista. 

Esityksen jälkeen kiirehdin bussiin, jolla myös yksi näytelmän hahmoista matkaa. Ikkunapaikalle istahtaessani mietin vaikutuksen tehnyttä näytelmää. Sokkona paikalle tullut oli kokenut jotain silmiä avaavaa. 

Minä, Faransis W. KokoTeatterissa 24.1.2017 asti. Näytelmän kesto n. 1 tunti 30 min, ei väliaikaa. 

4 kommenttia:

  1. Mitä mielenkiintoisimmat teatteriraportit, ja ihan loistava loppulause !
    Toisaalta alkoi tehdä mieli mennä teatteriin, toisaalta mietityttää
    onko osallistuva osuus niin intensiivinen kokemus että sitten pitää
    maata sängyssä pari päivää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita kivasta kommentista! :) Onneksi (julkista tietovisailua ja huomiota karttavana henkilönä) alun jälkeen olimme vain epäaktiivisen todistajan roolissa, vaikka katsekontaktia näyttelijät välillä yleisöön hakevatkin. Alussa olin jännittynyt mutta onneksi nopeasti rentouduin ja pääsin uppoamaan Minä, Faransis W.:n tunnelmaan. Raskaasta teemasta huolimatta olin esityksen jälkeen virkistynyt.

      Sumuun olisin puolestaan kaivannut pientä yleisön herättelyä. Nyt olimme kiltisti (ja hieman tylsästi) vain sivustaseuraajia. Kohtauksessa, jossa työporukka suuntaa juhlimaan, olisi voinut revitellä hieman yleisön suuntaan. Mutta toisaalta on hienoa, että tarjolla on erilaisia tyylilajeja edustavia esityksiä.

      Poista
  2. Sumu oli mulle pettymys. Niin kasaria, tai ysärin alkua, ilman uusia näkökulmia Suomen ja itänaapurin suhteisiin. Näin se on mennyt ja kai menee vieläkin, että mitä sitten? Myös toimistotyö on sitä samaa. En oikein tajunnut, kenelle tämä on suunnattu ja miksi. Kansallisen suuri näyttämö on tälle väärä paikka, tapahtumat on sijoitettu lattianrajaan, joten lyhyenä katsojana permannolla näin suurimmaksi osaksi mustaa, näyttelijät vilahtelivat edessä istuvien päiden väleissä. Sanataidekaan ei ollut kovin kärkästä, vaikka hauskojakin hetkiä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdin katsomaan esitystä maltillisin odotuksin, mutta minäkin olisin kaivannut railakkaampaa revittelyä dialogissa. Erityisesti loppupuoliskolla esitys alkoi tuntua raskaalta, onhan yleisökin kuin mukana pitkässä palaverissa. Paljon kokoustaville / palaveeraamista inhoaville esitys voi varmasti tuntua pitkäveteiseltä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!