tiistai 29. marraskuuta 2016

Arvonta: Sanna Vaaran piristävä Maa kutsuu!


ARVONTA SUORITETTU. Kirjan voitti Anna R. joka osallistui arvontaan Facebookin puolella. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Hei! Helsingin Kirjamessujen bloggaripisteellä piipahti kirjailija Sanna Vaara, joka antoi tuoreen Maa kutsuu! -teoksensa (Sammakko 2016) luettavakseni. Maa kutsuu! on omaelämäkerrallinen tarina keski-ikäisestä naisesta, joka suuntaa ensimmäistä kertaa Lappiin vaeltamaan ja valaistumaan. Valaistuminen on erilaisiin vaihtoehtohoitoihin tutustuneelle naiselle tuttua, mutta vaeltamisen suhteen hän on täysi noviisi. Reissusta tuleekin ikimuistoinen. Vaara kertoo vaelluksen suunnittelusta, tapahtumista ja muista jäsenistä humoristisesti ja oivaltavasti.

Epäilen, että Tom on perheensä esikoinen. Siinä roolissa kasvaa väkisinkin vähän tosikoksi. Esikoiset rakastavat sääntöjä ja kurinpitoa. Poliisilaitoksen henkilökunta on täynnä esikoisia. Ylipäänsä kaikenlaiseen käräyttämiseen liittyvät alat on työllistetty esikoisilla. 

Keskimmäisistä lapsista taas tulee usein joustavia kameleontteja, rauhanturvaajia ja poliitikkoja, jotka elävät omituisessa välitilassa koko elämänsä. He ovat niitä, jotka makaavat terapeutin sohvalla ihmettelemässä, miksi on niin vaikeaa elää omaa elämää, eikä muiden. Tähän sitten haetaan vastausta terapeutin kanssa, joka on tietysti esikoinen, sillä erolla käräyttäjäesikoiseen, että tämä haluaa parantaa kaikki, mikä lienee käräyttäjänkin syvin motiivi. 

Kuopuksista taas seuraa paljon hupia ja ongelmia. Suurin osa Peter Pan -syndroomasta kärsivistä on kuopuksia. Sirkustaiteilijat, lääketeollisuuden vapaaehtoiset koekaniinit ja extreme-urheilijat kuuluvat tähän kastiin. Mikään ei enää, niin sanottuna aikuisena, tunnu miltään, kun on koko pienen ikänsä ollut sisaruskatraan heiteltävänä ja lellittävänä.

172-sivuinen kirja on sopivaa luettavaa talven pimeyden keskellä. Teksti toimii tehokkaan piristysruiskeen tavoin. Herätin kylläkin ihmetystä tyrskähdellessäni kirjan kanssa julkisilla paikoilla. Hulvattomuuden keskellä ollaan kuitenkin tärkeiden asioiden äärellä. Maa kutsuu! käsitteleekin tuoreella tavalla self-help -oppaista tuttuja teemoja. 

Siinäkin kesti aikansa ennen kuin tajusin, ettei minun pidä kehittyä miksikään. Olen jo täydellinen, niin kuin joka ikinen meistä. Nyt vaan kuorin paskaa sen täydellisyyden ympäriltä. Ja mitä ohuempi kerros on, sitä helpompi on hengittää, niin minulla kuin muillakin.

Osallistu tämän kerran luetun kirjan arvontaan jättämällä kommentti kommenttiboksiin tai tykkäämällä blogin Facebook-sivulta löytyvästä kirjaa käsittelevästä statuksesta. Suoritan arvonnan lauantaina 3.12. klo 18.

16 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten arvontaan mukaan. Hyvää joulun odotusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan arvontaan & kivaa joulun odotusta! :)

      Poista
  2. Esikoislapsena tyrskähtelin jo pelkästään luettuani nämä pätkät sinun arviostasi. Tämä kirjahan on pakko lukea!
    PS. Ja jos voittaisin niin laittaisin vahingon kiertämään; kirja sujahtaisi kauniiseen paperiin ja äidilleni lahjaksi... Hänkin on esikoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella hilpeä kirja, vaikka ollaankin isojen asioiden äärellä. Itse puolestani sisaruskatraan nuorimpana hihittelin tuolle kuopusanalyysille. Kaikenlaisiin tutkimuksiin on tullut ainakin osallistuttua :D Tervetuloa mukaan arvontaan! :)

      Poista
  3. Vaikuttaisipa mukavalta kirjalta!
    hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen kirja! Koen, että hupia ja ongelmia olen tuottanut, ainakin aikoinaan. Olisi kivaa tietää enemmän :D
    talviuninalle(t)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kiinnostavaa! Mukana arvonnassa! :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta! :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukaan arvontaan, kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta!

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti mukaan arvontaan =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!