perjantai 7. lokakuuta 2016

Pureskelua vaatinut Korpisoturi


















Laura Gustafsson: Korpisoturi
Kansi: Jussi Karjalainen
Kustantamo: Into 2016
Sivuja: 257
Goodreads-tähdet ★liked it
Ennakkokappale kustantamosta

Vesi on peilityyni. Tuulet kiertävät pienen Suomen ja sen omituiset nimettömät kolkat. Pamsu nyppii villivadelmia suuhunsa.
"Mitä sinä haluat elämältä", se kysyy.
Ahma kohauttaa olkapäitään. "En minä mitään halua."
"Kaikki haluavat jotain. Helpompaa elämää, enemmän vapautta. Mutta kuitenkin työtä. Tavaroita ehkä, vaikka sitä ei saisi myöntää. Jotkut haluavat olla suurempia. Toiset haluavat pysyä tyytyväisinä. Onnellisuutta kaikki haluavat. Tai sitä, mikä tekee onnelliseksi."

Hei! Laura Gustafssonin Korpisoturi on aiheeltaan kiinnostava. Romaani on kertomus survivalismista eli varautumisesta ääritilanteeseen. Korpisoturissa itseään Ahmaksi kutsuva mies valmistautuu yhteiskuntarakenteiden murtumiseen varustautumalla ravinnon, asumuksen ja tarvikkeiden kuten aseiden suhteen. Ahma muuttaa pois kaupungista ja pyrkii erakoitumaan Suomen maaseudulla. Pian osoittautuu, ettei maalla olekaan niin rauhaisaa kuin hän on etukäteen kuvitellut. Naiset kokevat Ahman kiinnostavana, miehet puolestaan näkevät vieraassa miehessä uhan.

Kirjan ensimmäisen puoliskon aikana Ahma valmistautuu romahdukseen. Erityisesti pyrkimykset omavaraiseen ruokatalouteen käydään läpi hyvin tarkasti. Toisella puoliskolla romaani lähtee kunnolla lentoon. Ahman ja muiden survivalistien ennustukset käyvät toteen, ja jokaisen on aika selvitä omillaan ilman yhteiskunnan apua ja valvontaa.

Korpisoturia lukiessa alkaa väkisinkin miettiä omaa suhdettaan survivalismiin. Ravinnon, lämmitysenergian ja asumuksen suhteen saattaisin pärjätä. Tilanteen ja ihmisten välisten suhteiden kiristyessä olisin kuitenkin heikoilla. Mitä olisin valmis tekemään oman ja läheisteni selviytymisen vuoksi? Millaisilla teoilla väritetty elämä olisi edes elämisen arvoista? Näiden kysymysten eteen joutuu myös Ahma. Hän alkaa vastoin survivalistisia periaatteitaan huolehtia muista ihmisistä ja vaarantaa samalla oman selviytymisensä. 

Romaanissa on tunnistettavissa erilaisia laumoja. Paikkakunnan ulkopuolelta tullut on kirjassa helpoimmin uhrattavissa. Myös lauman sisällä on kriisitilanteessa oma nokkimisjärjestyksensä. Millaisia tekoja voidaan antaa laumassa anteeksi? Vauva-lehden keskustelupalstalla vastikään esitetty kysymys siitä, pelastaisiko vastaaja tulipalosta ennemmin oman koiransa kuin tuntemattoman lapsen kietoutuu Korpisoturin teemojen ympärille. Ehkä ei olekaan niin yllättävää, vaikkakin monesta hätkähdyttyvää, että melkein puolet vastaajista pelastaisi omaan laumaansa kuuluvan koiran. 

Korpisoturi on myös mielenkiintoinen tutkailu ihmislajin moraalista. Kuinka pitkälti käyttäytymistämme ohjaa omatunto, kuinka pitkälti yhteiset säännöt ja rikkomuksesta seuraavan rangaistuksen pelko? Jos valvontaa ja pelkoa kiinni jäämisestä ei ole, kuoriutuuko normaalissa arjessa lempeänä ja yhteiskuntakelpoisena näyttäytyvästä ihmisestä peto? 

Vaikka kirjan päähenkilöstä löytyykin ripaus pehmeyttä, on hän kirjan läpi uskollisempi luonnon puolesta toimimiselle kuin humaaneille arvoille. Ahman mustavalkoisuus on suorastaan pelottavaa. Korpisoturi olikin minulle paikoin karhea pala niellä. Paljoon syylliselle ihmislajille olisi toivonut kaikesta huolimatta liikenevän pieni hyppysellinen empatiaa. 

"Kun ei se ole minusta luonnollista", Jape sönkkää. Sillä on kiltin mutta yksinkertaisen ihmisen ääni. "Että siis pitäisi toivottaa tervetulleeksi lauma jätkiä. Ei voi sellaista vaatia. Ei missään maailmanajassa ole mihinkään yhdyskuntaan haluttu lisää nuoria vierasperäisiä miehiä. Vai mitä?"
"Ihmisiä on liikaa", Ahma sanoo ja ottaa huikan.
"Ei kait se sillä ratkea, että meidän taakoiksi tuupataan lisää ruokittavia suita", Jape naurahtaa. 
"Ei tietenkään. Se vain pahentaa tilannetta.", Ahma vastaa. "Kaikki, jotka tänne tulevat, haluavat täkäläisen hyvinvoinnin ja niinhän se menee. Linkola sanoo, että yleiset ja yhtäläiset ihmisoikeudet on se, mikä tämän maapallon tuhoaa. Ihmisille annetaan oikeus paskantaa kaiken päälle."

Muista blogeista bongailtua: 

Ihminen ei selviä erakkona ja ihminen tarvitsee toisten ihmisten verkostoja, lienee kirjan peruskiteytys samalla, kun Korpisoturi toimii ekologisena manifestina sekä luontoa ja yksinkertaista elämää arvottavana, mutta myös kyseenalaistavana tarinana, toteaa Anneli.

Ahmu suosittelee kirjaa sarkastisella huumorintajulla varustetuille lukijoille, jotka ovat joskus halunneet ryhtyä erakoiksi ja muuttaa metsään.

Jo se, millaisen tyypin Gustafsson on Ahmasta luonut on kertakaikkiaan mahtavaa. Pitäisikö häntä vihata vai rakastaa? Päädyin viha-rakkaussuhteeseen, tunsin molempia vuorotellen ja hieman yhtäaikaa, kirjoittaa Lukutoukka Krista. 

8 kommenttia:

  1. Ambivalentteja tunteita esiinpolkaiseva teos, joka jätti syvin otsarypyin fundeeraamaan. Tyhjentävästi heittelit ilmaan heränneitä kysymyksiä, jotka tunnistan ja kanssasi jaan, mutta kaameinta on se, etteivät omat vastaukset putoa kuin apteekin hyllyltä ikään. Vaikkei ääritilanteissa ja tiivin lauman jäsenenä omasta käytöksestään tai reagoinnistaan pysty mitään vannomaankaan, on silkka vaihtoehtojen pähkiminen tärkeää ja hedelmällistä. Rateva teos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) En muista, mikä romaani olisi laittanut yhtä paljon pohtimaan asioita. Vaikkei tilanne Suomessa olekaan survivalismia vaativa, teemme tälläkin hetkellä valintoja laumojen välillä. Säästän esimerkiksi lapsillemme rahaa, vaikka akuutisti rahaa tarvitsevia lapsia olisi oman lauman ulkopuolella. Tietysti autamme osaltamme mutta teen rahaa säästämällä päätöksen jonkun lapsen hengen pelastamatta jättämisestä (esimerkiksi vielä enemmän rokotuksia maksamalla tai malariaverkkoja hankkimalla voisin säästää paljon ihmishenkiä). Jonkun kallista autoa katsoessa mietin, kuinka monta henkeä auton hinnalla olisi voitu pelastaa. Olemmeko silti hyviä ihmisiä? Ainakin oman laumamme osalta.

      Poista
  2. Esitit punnintaa poikivia jatkoamietteitä, joihin ei taida yhtä ainoaa oikeaa vastausta löytyä. Näen asian näin: syyllisyys on huono seuralainen. Kun kuitenkaan emme ns. voi imettää koko maailmaa, niin lähtisin siitä, että riittää, kun yksilöinä teemme parhamme ja toimimme niin, että aina voi katsoa itseään peilistä suoraan silmiin. Riittävä hyvä ihminen riittää, onhan paras hyvän pahin vihollinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyllisyys on tuskallinen seuralainen. Riittävän hyvä kuulostaa hyvältä ohjelangalta. :)

      Poista
  3. Minä päädyin pohtimaan tuon viha-rakkaussuhteen lisäksi myös maailmanlopun asioita, foliohattu päässäni, totta kai. Oi, Laura Gustafsson vain on jotain, vahva kirjailija. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noloa tunnustaa mutta olen pikkiriikkisen foliohattutyyppiä Ahman tavoin. Ilmastonmuutos voi johtaa melkoiseen kaaokseen, joten tietynlaiset selviytymiskamppailut saattavat koskettaa jo meidän sukupolveamme. Gustafsson on todellakin vahva ja ajankohtainen kirjailija. :)

      Poista
  4. Olen tyytäväinen, että luin Korpisoturin. Arvostin kirjailijan tekemää pohjatyötä. Hieman tuo Ahma paikoin onnistui ärsyttämään minua ns. wannabe-survivalistina. Tarina on kuitenkin tärkeä ja ajankohtainenkin eli sitä ei saisi sivuuttaa absurdina. Olisin lukenut Ahmasta enemmän erakkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahma on toisaalta todella asiantunteva (hallitsee erityisesti ruokapuolen turvaamisen), mutta paikoin tuo wannabe-survivalismi tuntui puskevan esiin. Koin epäuskottavana, että survivalisti ostaisi polttopuita. Kuvittelisin aidon survivalistin turvaavan lämmityksen pitkällä tähtäimellä hankkimalla oman palstan (Ahmahan vielä asuu metsän keskellä) ja tekemällä itse hillittömän määrän polttopuita. Huomasin löytäväni itsestäni ikävän nipottajan Korpisoturia lukiessa. Kirjan teema on tosiaan tärkeä ja mielenkiintoinen, täydet pisteet siitä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!