Testissä Epäihmisyyden museo (vapaa pääsy)


















Hei! Syksyn yksi must see -kohteeni oli Epäihmisyyden museo. Tämä Terike Haapojan ja Laura Gustafssonin Toisten historia -hankkeen kolmas osa on esillä Helsingin Suvilahdessa. Projektin ensimmäinen osio oli vuonna 2013 kaksi viikkoa Kaapelitehtaalla majaillut Naudan Historian Museo. Toinen osa koostui vuonna 2014 Baltic Circle -festivaalilla esitetystä näytelmästä Oikeusjuttu, jossa käsiteltiin eläinten juridisia oikeuksia.

Ennakkovibat: Toisten historia -hanke on kiehtonut alusta asti, mutten ehtinyt nähdä aiempia osia. Nyt halusin ehdottomasti paikan päälle. Ihmisten suhteesta toisiin lajeihin tulee mieleeni ensimmäiseksi hyväksikäyttö, joten pelkäsin näyttelyn olevan rankkaa katsottavaa. Valmistauduinkin kääntymään ovelta takaisin, jos museo ei soveltuisi lapsiperheelle.

Saavutettavuus & sopivuus: Suvilahdessa on tullut käytyä ennenkin, joten Tiivistämössä (rakennus 5) sijaitsevaan museoon oli helppo löytää. Paikansimme vielä rakennuksen alueen sisäänkäynnin vierustalta löytyvästä kyltistä. Perillä tiedustelin museon soveltumista lapsille. Ystävällinen työntekijä ohjeisti englanniksi näyttelyn sopivan myös lapsiperheelle, vaikka tekstiä museossa olisikin kuulemma runsaasti. 

Ensivaikutelma: "Onpas näyttely pieni." Aihe on niin mielenkiintoinen, että rinnassa ailahti pieni pettymys. Tutkailimme seinille heijastettuja tekstejä. Lapsia kiehtoi mahdollisuus kuunnella tekstejä kuulokkeilla sekä kankaaseen varjonsa heittävä susi. Olimme jo lähdössä pois, kun huomasimme näyttelyn elävän. Tekstit alkoivat vaihtua, kuvat muuttua ja valaistus pimentyä. 


Kokemus: "Tämähän on hieno! Onneksi emme lähteneet liian hätäisesti pois." Pienehköön tilaan on mahdutettu heijastuksia vaihtamalla runsaasti tietoa. Tunnin syklissä pyörivä näyttely muuttuu jatkuvasti myös tunnelmaltaan. Välillä tila vajoaa miltei täydelliseen pimeyteen. Seuraavassa hetkessä katsoja säikähtää, menikö jotain mönkään, kun heijastuksena näytetään rätisevää kuvaa tai seinät huutavat hyvän aikaa tyhjyyttään. Näyttelylle kannattaa antaa aikaa, sillä se totisesti yllättää. 

Sisältö: Epäihmisyyden museo herättelee huomaamaan, miten vahvasti jaamme muita eläinlajeja hyviin ja huonoihin sen mukaan, mikä niiden suhde meihin itseemme on. Torakat ovat inhottavia, lehmät hyödyllisiä. Ylätekstinä kaikelle kulkee jako ihmisiin ja niihin muihin. Toisiin. Millaista maapallolla olisi, jos ihminen ei olisi erottanut itseään toisista lajeista ja asettautunut muiden yläpuolelle?

Jälkimaku: Hyvälle näyttelykokemukselle ominaisesti mukaani lähti jotain pysyvää. Epäihmisyyden museo muutti suhtautumistani eri eläinlajeihin. Näyttely herätti minussa myös uusia ajatuksia. Millainen suhteemme muihin lajeihin olisi, jos meillä olisi yhä häntä eikä vain sen surkastumaa? Olisiko häntä ollut hyvä ja tarpeellinen muistutus siitä, että olemme kaikki samalla tavalla osa maailmaa? Ettei kukaan ole toinen.



Oheisjuttuja: Tutkailin paikalle pystytetyn pop up -kirjakaupan hyllyä, jossa on tarjolla toinen toistaan houkuttelevampia kirjoja. Useat teoksista irtoavat vitosella (muun muassa Gustafssonin Huorasatu) tai kympillä (kuten He eivät tiedä mitä tekevät ja Eläimet yhteiskunnassa). Lopuksi siirryimme herkuttelemaan näyttelyn ajan toimivaan vegaaniseen Cafe Empathyyn, jossa nautimme mustikkaisesta raakakakusta ja ystävällisestä palvelusta. 

Epäihmisyyden museo Helsingin Suvilahdessa 29.9.2016 asti (maanantaisin suljettu). Vapaa pääsy. Cafe Empathyssa järjestetään näyttelyyn liittyvää ilmaisohjelmaa, josta voi lukea lisää täältä

Kommentit

  1. Vaikuttaapa kiinnostavalta näyttelyltä. En sinne tietenkään pääse, harmi, mutta on hienoa kuulla että tällaisia tarpeellisia näyttelyitä tehdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiinnostava näyttely. Uskon, että tämä museo muistetaan tulevaisuudessakin. Toivottavasti tällaisia näyttelyitä on joskus pysyvänäkin. Itsekeskeisyys on ikävä ominaisuus, ja on melkoista, että se on yksi ensimmäisiä asioita, mitä ihmiskunnasta tulee mieleen. Pieni jalustalta ravistelu tekee hyvää. :)

      Poista
  2. Olen seurannut mielenkiinnolla Gustafssonin ja Haapojan projektia. Hyvä kuulla, että se etenee. Jospa vielä joskus laaja eri lajien pysyvä museo.
    Gustafssonin Anomalia on huikea kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyvä näyttely olisi kyllä mainio juttu. Minäkin pidin Anomaliasta, nyt porskuttelen parhaillaan Korpisoturin matkassa. :)

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, yritän ehtiä! Edelliset osat näkemättä ja kokematta, harmi, mutta projekti on kiinnostellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti käydä, onneksi vielä ehtii. :)

      Poista
  4. Pelkän nimen perusteella vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta! Vähän samaa sarjaa kuin Särkyneiden sydänten näyttely (tai jotain sinne päin). Myös Empatia-kahvila kiehtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin olin hivenen epäluuloinen, voiko esimerkiksi särkyneistä ihmissuhteista tehdä museon vai onko se museoiden viihteellistämistä. Aika pian kuitenkin tajusin (käymällä kyseisissä museoissa), että muun muassa rakkaus ja ihmisen suhde muihin lajeihin ovat mielettömän isoja ja tärkeitä aiheita. Ansaitsevat siis ehdottomasti museonsa. Empatia-kahvila on symppis. :)

      Poista
  5. Koukuttava ja huomiota herättävä näyttelyn nimi! Tykkäsin todella paljon myös tekstin väliotsikoinnista: kokemus, sisältö, jälkimaku. Jotain sellaista, josta kannattaisi itsenikin kenties välillä ottaa oppia. Mukava lukea. Olen kuitenkin loppujen lopuksi enemmän sellainen tarinankertoja, joten voi olla, että en malta otsikoida näin napakasti... :P Mutta laitan vinkin talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä puolestani pidän sinun tarinoivista postauksistasi. :) Tunnustan, että paloittelen joskus postaustani alaotsikoihin ihan vaan päästäkseni helpommalla. Pieniä palasia on nopeampi kirjoittaa. Jos siis joskus laiskottaa tai tuntuu kirjoitusjumia, niin jaksottelu antaa armoa. Ja jos olen täydellien laiskalla tuulella, päädyn tekemään listapostauksen tyyliin TOP5 tai näyttelyn plussat ja miinukset. Tässäpä slarvin bloggaajan tunnustuksia kerrakseen. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit