perjantai 15. heinäkuuta 2016

Sibeliuksen kotiin kurkistava Lapsenpiika



















Enni Mustonen: Lapsenpiika
Kannen suunnittelu: Timo Mustonen
Kustantamo: Otava, 2014
Sivuja: 368
Goodreads-tähdet: ★★ liked it
(Pokkari saatu kustantamosta)

Aikamoinen murju se kyllä oli, jonka eteen Elias vihdoin pysäytti hevosen. Kaalikeiton haju tuntui kadulle asti, mutta kun lopulta huussissa käytyäni sain eteeni kulhon keittoa ja käteeni paksun siivun leipää, ruoka maistui paremmalta kuin pitkään aikaan. Niinhän äitikin oli tavannut sanoa, että "näläkä soon parahin särvin".

Hei! Pidin kovasti Enni Mustosen eli kirjailija Kirsti Mannisen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan ensimmäisestä osasta Paimentyttö. Avausosa tutustutti piikatyttö Idan kautta Topeliusten perheeseen. Orvoksi jääneen piian matka kirjailijaperheen palvelukseen oli myös oma kiinnostava tarinansa. Toisessa osassa Ida pestataan Sibeliusten perheeseen. Lapsenpiika-kirjassa pääsinkin kurkistamaan niin 1800- ja 1900-lukujen taitteen Helsinkiin kuin kansallismielisen säveltäjän elämään. Kuten moni oman alansa huippu, oli Sibeliuskin ilmeisen haastava elämänkumppani. Kirjasta välittyy kuva puolisosta ja perheenisästä, joka tuhlasi arjessa kipeästi kaivatut rahat kepeästi juomiin sekä tuli ja meni omien halujensa mukaan. Hyvinä hetkinään hän saattoi puolestaan intoutua hupsuttelemaan perheensä kanssa.

 Janne kulta, ei nyt ehditä, juna lähtee kohta, Aino-rouva yritti estellä.
– Ei tässä kauan mene, Janne-herra naurahti, iski silmää ja nousi pöydästä. Muutamassa minuutissa herra esitti meille sen koko kuvaelman, ryömi välillä permannolla, hyräili soitot ja rummutti nyrkeillä pöydänreunaan niin että puurolautaset tärisivät.

Lapsenpiika-romaanin alku- ja loppuosa ovat mielenkiintoista luettavaa, mutta kirjan keskivaiheilla keskitytään pitkältä tuntuvaksi ajaksi etsimään perheelle kotia maalta. Idan henkilökohtaisessakaan elämässä ei tapahdu suuria mullistuksia, vaikka suhde jo ensimmäisessä osassa tutuksi tulleen Eliaksen kanssa eteneekin. Sibeliusten elämää olisi ollut myös mielenkiintoisempaa seurata pitemmällä aikavälillä. Kirja päättyy jo ennen kuin Ainolaa on edes rakennettu. 

Kaltaiselleni historiafriikille Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on joka tapauksessa kiehtovaa luettavaa. Sibeliuksen perheen elämänvaiheet olivat minulle ennalta tuttuja, joten senkään vuoksi Lapsenpiika ei tarjonnut yhtä mielenkiintoista luettavaa kuin aloitusosa. Kolmannessa osassa ollaan jälleen itselleni tuntemattomamman ja sitä mukaa kiinnostavamman sisällön parissa, sillä Ida siirtyy Edelfeltin palvelukseen. Pakkohan sekin on lukea.

Lapsenpiiasta ovat postanneet myös muun muassa Amma (jonka mielestä romaani on aika lailla täydellistä kesälukemista kaikille historiallisten romaanien ystäville) ja Anneli Kajanto (joka toteaa kirjan tihkuvan tarkkaa ja elävää historiaa).


10 kommenttia:

  1. Tämä voisi olla itsellenikin luettava vaihtoehto, vaikka Sibeliuksen elämä ei niin paljon kiinnosta kuin saman ajan taiteilijat. Tai no olihan Sibeliuskin taiteilija, mutta maalarit ovat kuitenkin se minun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostavat maalarit ja ehdottomasti myös kirjailijat säveltäjiä enemmän. Huomasin kyllä muittenkin bloggauksista, että juuri tässä sarjan osassa ei ole yhtä paljon juonenkäänteitä. Sekin vaikutti lukukokemukseen hieman latistavasti.

      Poista
  2. Tämä kirjasarja on mielestäni paras, minkä olen Manniselta lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitinkin sitten juuri oikeasta sarjasta Mannisen teoksiin tutustumisen. :)

      Poista
  3. Historiafriikit ja muut, Mannisen Emännöitsijä on sarjan tähän asti paras kirja. Olen tosi iloinen, että luet tätä sarjaa, uskon, että jatko hullaannuttaa vielä pahemmin! Helsingin historia on oma lempiaiheeni, ja siksi tähän sekosin. Tämä Syrjästäkatsojan sarja ei ole mikään tusinatarina, vaan aidolla historiatiedolla ja aiheiseen paneutumisella tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt suuntaankin entistä suuremmalla innolla Emännöitsijän pariin. :) Sarja tuntuu tosiaan tarkasti tehdyltä. Usein tullut lukiessa olo, kuinka kukaan osaakaan kuvailla mennyttä näin elävästi. Manninen on todellinen tarinankertoja.

      Poista
  4. En ollut tajunnutkaan, että näissä kirjoissa on tuollaisia linkityksiä historiallisiin henkilöihin. Pitänee lukea jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Itsellekin sarja oli ennalta ihan tuntematon, kannatti tutustua. :)

      Poista
  5. Nerous vaati omansa! On siinä Aino-rouvalla ollut naurussa pitelemistä, kun vekselivedolla on menty ja mestari on lisunnut maailmalla... Sibeliuksen elämäntarina on mielenkiintoinen kaikkinensa.
    Ettei aina jää silkaksi ajatukseksi: kiitos Helsingin Kaupunginmuseon linkistä! Toissapäivänä siellä ilakoi lomareissulla oleva Kuopuksen pesue: oli ollut riemukas kokemus täynnä ihmettelyä ja juttua pulppusi, kun tulivat päivällisen merkeissä hakemaan koissupojat hoidosta, karttaa lyötiin meille käteen ja esiteltiin tarkasti eri kerrokset. Joten jaettu kokemuksenne poiki hurjasti lisä-iloa & mielihyvää; aurinkoista kesänjatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aurinkoisesta kommentista! Todella kiva kuulla, että vinkkauksestani oli iloa. Ja nyt ilon määrä vielä kasvoi kommenttisi myötä hyrisevässä sydämessäni. Iloisia kesäpäiviä toivotellen. :)

      Kyllä siinä tosiaan Ainolla ollut melkoista seurattavaa Jannen viftatessa kaupungilla. Tuli Sibeliuksesta huippu-urheilijat mieleen. Puolison täytyy varmastikin venyä ekstraa, kun toinen keskittyy niin täysillä juttuunsa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!