My Day – vahingossa tunnetun herran syntymäpäivillä
















Hei! Tervetuloa mukaan eiliselle retkelleni ympäri Helsinkiä. 

Klo 8.30 Notkun alakoulun pihalla. Kevätjuhlameiningit. Tuntuu liian aikaiselta lauantaiaamuksi. Mutta kaunis aamu kuitenkin. Iloiset tunnelmat.

Klo 10.30 Uusin kirjastolainat kotona, moikkailen perheen ja hyppään bussiin. Viihdyn liiankin hyvin julkisissa liikennevälineissä. Joskus valitsen tahallani pitemmän reitin saadakseni körötellä vähän extraa. Tällä kertaa otan nopeimman bussin, vaikka kiusaus on suuri.































Klo 11 Rautatientorilla. Olen sopinut tapaavani ystäväni klo 12. Ajattelen istahtaa alas ja lukea. Rautatientorin ympäristössä on kauhea lauantaivilinä päällä. Pakenen ruuhkaa ja otan suunnaksi Hakasalmen huvilan. Huvilan kahvilassa on yleensä mukavan rauhallinen tunnelma enkä ole väärässä tälläkään kertaa. Uppoudun Jää-romaanin saaristotunnelmaan ja kaipaan hetken syksyistä merta. 































Kello lähestyy kahtatoista, joten kiitän kahvilan väkeä ja kipittelen huvilalta kohti Kalevankatua. Tuntuu kuin baana olisi elämässä todellakin auki. Askel on keveä kesäpäivänä Mannerheimintiellä. 



















Klo 12.00 Saavun tapaamispaikalle Café Briossiin. Ihmisystäväni sekä Ryövärilokiksi ristimäni tuttu lintuseuralainen ovat jo vastassa konditorian ovensuussa. Ostan päivän bataattikeiton porkkanasämpylän ja kahvin kera (8 e). Todella hyvää. Ilmeisesti myös Ryövärilokin ja hänen pienen apurinsa varpusen mielestä, sillä he hengailevat lähellä haaveellisen näköisinä. Katukahvila tekee linnun ja ihmisen onnelliseksi. 

Klo 13 Kaverini tunnustaa, ettei ole keksinyt meille tekemistä. Huomaan tilaisuuteni koittaneen ja ehdotan siirtymistä kolmosen ratikalla Kaivopuistoon. Olen jo jonkin aikaa halunnut käydä Mannerheim-museossa. Huomasin lisäksi aamulla, että paikkaan on jostain syystä tänään vapaa pääsy. Ei kun menoksi kohti Kalliolinnantietä. 






























Museon pihalla odottelee parinkymmenen ihmisen joukkio. Tiedustelemme ilmaisen sisäänpääsyn syytä ystävällisiltä kanssajonottajilta. Selviää, että olemme saapuneet Carl Gustaf Emil Mannerheimin kotiin hänen syntymäpäivänään. Tänään juhlittaisiin marsalkan 149-vuotissynttäreitä ilmaisen museokierroksen merkeissä. Muistanpa jatkossa, että kuudes tasavallan presidenttimme syntyi 4.6.1867. 

Jonkin aikaa odoteltuamme pääsemme opastetulle kierrokselle. Valitettavasti sisällä ei saa ottaa kuvia. 45-minuuttisen kierroksen aikana etenemme kartanomaista tunnelmaa huokuvan talon läpi. Koluamme kymmenen tilaa ruokasalista aina yläkerran vierashuoneeseen. Sisustus on pitkälti alkuperäinen. Vain muutamia esineitä, kuten piano, on myyty. Kierros esittelee Mannerheimia henkilönä. Teininä orvoksi jäänyt ja kadettikoulusta huonon käytöksen vuoksi pois potkittu Mannerheim nousi kansainvälisesti arvostetuksi sotasankariksi. Toisaalta Mannerheim on herättänyt sisällissodan tapahtumien vuoksi ristiriitaisia tunteita.

Mannerheim-museo tarjoaa pienen vilauksen yksityisyyttään suojelleen marsalkan henkilökohtaisesta elämästä. Hän valitsi huonekalut itse, joten koti on hänen näköisensä. Mannerheim asui Karl Fazerilta vuokraamassaan talossa vuosina 1924-1951. Hän teki sisustushankintoja innokkaasti pariisilaisilta kirpputoreilta ja kunnostutti ostoksensa Suomessa. Marsalkka oli kovin kiinnostunut myös ruuasta ja suunnitteli päivälliset itse. Metsästysharrastus näkyy eteisaulan seinillä tuijottavissa eläinten päissä. Oleskeluhuoneen lattialle on levitetty valtava tiikerin talja. Hurjaa näin nykypäivästä käsin katsottuna.

Yksi kierroksen mielenkiintoisimpia hetkiä koetaan lopuksi, kun kuulemme Mannerheimin tiedustelumatkasta (1906-1908) Aasian halki. Hän ratsasti noina vuosina hurjat 14 000 kilometriä. Venäjän tsaari sai Mannerheimilta onnistuneen raportin Kiinan poliittisesta tilanteesta, mutta marsalkalle matkasta jäi kipuja loppuelämäksi. Mannerheimin makuuhuone on askeettisuudessaan hätkähdyttävä. Hän nukkui hyvin kapeassa ja kovassa kenttäsängyssä lievittääkseen selkärankareumasta aiheutuneita kipujaan.

Kierroksen jälkeenkin Mannerheim tuntuu salaperäiseltä hahmolta. Ei ihme, että hän on innoittanut mitä erilaisimpiin tulkintoihin niin kirjallisuudessa, teatterissa kuin elokuvissa. Yksi yläkerran huoneista esittelee Mannerheimista tehtyjä esityksiä ja filmatisointeja. Alakerran edustustilan ja yksityisen yläkerran erottaa toisistaan portaikon yläpäästä löytyvä rautaportti. Portti sulki Mannerheimin henkilökohtaisen elämän ulkopuolisilta.

Itselläni ollut kova kuva Mannerheimista pehmeni hieman tajutessani marsalkan perustaneen Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja toimineen 30 vuoden ajan SPR:n puheenjohtajana. Marsalkalla oli sotasankarin, poliitikon ja maailmanmatkaajan maineen lisäksi kiinnostusta humanitääriseen työhön. Tässä innoittajana toimi hänen isosiskonsa Sophie Mannerheim

Klo 14.30. Jatkamme matkaamme kolmosen ratikalla ja Senaatintorin lähestyessä ehdotan, josko piipahtaisimme uudistetussa Helsingin kaupunginmuseossa. Näin teemme. Ensimmäiseksi kaveri testaa Aikakoneen virtuaalilaseineen. Nousemme neljänteen kerrokseen, jossa erotarinoista koostuva Museum of Broken Relationships on pullollaan kävijöitä. Kiertelemme hetken, jonka jälkeen istahdan lepuuttamaan puoli kerrosta alempaa löytyvään keinuun. Helsingin valitut palat -näyttelyssä pyöritämme lankapuhelimella listasta valitsemamme numeron ja odotamme jännittyneinä vastaako kukaan.






























Klo 16 Jälkiruokahammasta alkaa kolottaa ja pähkäilemme, minnepäin lähtisimme. Kauppatori on kulman takana, joten päätämme mennä tutkimaan herkkuvalikoimaa. Otan reissun loppuhuipennukseksi belgialaisen vohvelin mansikkahillolla ja kermavaahdolla limpparin kera. Olen päivän aikana hassannut reilut 15 euroa (sekä piipannut matkakorttia) mutta saanut rahalle mukavasti vastinetta. Väsy alkaa painaa, joten kotimatka kutsuu. Bussi kiihdyttää Kaivokadulle ja korkealla risteyksessä kello lähestyy viittä. Oma yksityinen rautaporttini sulkeutuu matkatessani kotia kohti.




















Kommentit

  1. Kiva päivä sulla! :) Olen harkinnut itse vastaavan postauksen tekoa, kun kerran tykkään näistä aina toisten blogeissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva päivä! Kun ei suunnittele liikoja etukäteen, voi löytää itsensä mitä mielenkiintoisimmista paikoista. :) Olisi kiva lukea sinun My Day -postaus. :)

      Poista
  2. Olipa ihana kesäpäivä ja kiinnostavia vierailuja! Ajattelin itse tsekata ensi viikolla tuon uuden Kaupunginmuseon ja Mannerheim-museon voisi myös kurkistaa jossain välissä, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääkin suosi eilen, vaikka välillä tuulikin hieman vilpoisasti. Suosittelen kaupunginmuseota lämpimästi. Paljon kiinnostavaa nähtävää, koettavaa ja opittavaakin. Mannerheim-museo kannattaa ehdottomasti myös tsekata. Käynti, johon kuuluu aina opastettu kierros, maksaa varsin kohtuullisen 10 euroa. Ja Museokortilla ovet avautuvat ilmaiseksi. :)

      Poista
  3. Hauska reportaasi päivästäsi. Ja hauskan tuntuinen päivä. Voi kumpa itsekin joskus pääsisi vastaavalle kierrokselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska päivä, kiitos kivasta kommentista! Lasten kanssa tulee yleensä retkeiltyä (kolme kertaa jo käyty uudistetussa Lasten kaupungissa eikä kyllästymistä ole havaittavissa) mutta välillä on virkistävää ottaa pieni aikuisen breikki ja antaa kenkien kuljettaa. :)

      Poista
  4. Mainio postaus, joka sai hyvälle mielelle; eipä tosiaan mikään nollapävä Sinulla!! Nuo spontaanit tekemiset tarjoavat monasti ne mojovimmat kokemukset, joista sitten ammentaa voimia:) Lundbergilla on armoitettu kyky antaa kirjoittamalla luodun teoksen tunnelman jäädä pitkäksi aikaa viipyilemään mielen ympärille kuten teoksessa "Mitä sydän halajaa", johon tykästyin hurjasti. Ja "Jään": "Jos on nähnyt, kuinka maisema muuttuu kun näköiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä." Mahtukoon kesääsi lisää My day - irtiottoja sekä aurinkoisia päiviä ja paljon naurua & iloa koko teidän pesueelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen aurinkoisen ilahduttavasta kommentista! :) Jää onnistuu aina luomaan rauhallisen tunnelman sitä lukiessani. Tätä kirjaa ei tunnu oikealta ahmia nopeasti, vaan täytyy antaa aikaa makustelulle. Kauniita kesäkuun päiviä toivotellen. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Oli kiva retkipäivä. :) Nyt olenkin sitten flunssan kourissa. Aurinkoisia päiviä taas odotellessa. :)

      Poista
  6. Tein just Mannerheimin juomaa eiliseksi. Sehän sopiki hyvin!
    Kiva päivä teillä ja hieno sää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sopi teemaan. :) Ja itse huomasin vasta jälkikäteen, että postaukseni oli varsin Mannerheim-painotteinen. Mannerheimintietäkin kun tuli kulutettua. Nyt taas odotellaan lämpimämpiä säitä.

      Poista
  7. Tyylikkäästi toteutettu reportaasi :)

    Sinulle on palkintopokaali ja vastaamishaaste blogissani
    jos satut innostumaan ja ehtimään.

    http://ritamentor.blogspot.fi/2016/06/palkintopokaali-blogille.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti haasteesta & kivasta kommentista! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit