tiistai 14. kesäkuuta 2016

Hitaasti natiseva mutta pauhulla murtuva Jää






















Ulla-Lena Lundberg: Jää
Kustantamo: Teos 2012
Sivuja: 365
★-

Hän on käynyt täällä kerran aikaisemmin ja tuntee jo lukkarin ja suntion ja Adele Bergmanin, joka on kirkkovaltuustossa ja kauhean touhuissaan kirkosta ja papista. Tilanne on kuitenkin toinen, kun hän on määräyksen saanut pappi ja tulee tänne asumaan vaimon ja lapsen kanssa. Ensivaikutelma on hyvä. Mutta kun hän aikoo astua maihin, vene liukuu laiturista aivan kuin meri tahtoisi ottaa hänet takaisin, ja salmen läpi käy kylmä viima. Mitä se tarkoittaa, sitä en osaa sanoa. 

Ulla-Lena Lundbergin Jää oli minulle vaikea kirja. 365-sivuinen romaani taittui hitaasti kuin kuulostellen etenevä matka keväisellä jäällä. Hektisen helsinkiläisen oli haastavaa pysähtyä rauhallisen saaristolaiselämän äärelle. Kirjan päähenkilö, ulkosaaristoon saapuva pappi Petter Kummel, puolestaan ihastuu meren rytmissä hitaasti hengittävään elämään. Meren eristämällä saarella on helppo unohtaa mantereella koetut haasteet ja tuntea turvaa oman pienen lauman parissa. Seinien läpi talvisin tunkeva jäinen tuuli ja syksyisin raivoava meri kuitenkin muistuttavat saaren asukkaita elämän epävarmuudesta. Luonnon keskellä ei voi tuudittautua liian syvään turvallisuuden tunteeseen.

Halusin monta kertaa hoputtaa tekstiä etenemään nopeammin. Jää ei ole malttamattomalle lukijalle helppo. Lundbergin teksti kuvaa viipyillen työntäyteistä arkea sodanjälkeisessä saaristossa. Selviäminen karulla saarella vaatii paljon. Harvaan asutussa ympäristössä toisen ihmisen merkitys yllättäin kasvaa. Yhteisöllisyys on vahvaa.

Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä.

Kun kirjassa vihdoin tapahtuu, tapahtuu ryminällä. Nauliuduin tekstin äärelle kuin Luotojen asukkaat seuraamaan keväistä jäidenlähdön pauhua. Kauhistuneena ja vaikuttuneena.

Hidas tarpomiseni luonteelleni epäsopivan kirjan parissa sai lopulta palkintonsa. Jää sisältää hienoimman lukemani kuvauksen luopumisesta. Vieläkin itkettää. Juuri kirjan lukeneena olo on kuin olisi vihdoinkin yhteysveneen kyydissä matkalla kohti mannerta. Olen helpottunut mutta vaikuttunut. Jää ja saaristo jättää ihmiseen jälkensä.

Jää jätti minuun myös halun tietää lisää. Lundberg on kertonut kirjan pohjautuvan oman perheensä tapahtumiin. Miten kävi esimerkiksi lääkäri Gyllenin ja hänen lapsensa suhteen? Ja voisiko kirjan kantta komistava laukku olla päähenkilön esikuvan perua?

Kirsin kirjanurkassa pohdittiin muun muassa kirjan nimen merkitystä (Miten murretaan epäluulon jää ihmisten väliltä? Lähentääkö vai loitontaako konkreettinen tai abstrakti jää? Kuka tuntee jään ja sen vaarat?), Rakkaudesta kirjoihin -blogissa upottiin kauniisti romaanin maailmaan (Olen haistellut tuulta, kuullut, kuinka jää laulaa, nähnyt taivaalla loimuavat revontulet yhdessä Petterin ja pikkuisen Sannan kanssa. Olen ollut Mona, joka osaa rauhoittua omaksi itsekseen vain navetassa. Olen nojannut hänenä lehmien kylkiin, haistanut rehun ja kuivatun heinän. Meri on vellonut silmieni edessä ikuisesti väriä vaihtaen.) ja Kirja hyllyssä -blogissa muistetaan kiittää myös suomentaja Leena Vallisaarta loistavasta työstä.

12 kommenttia:

  1. Minä koin kirjan aivan toisin. Tykkäsin aika paljon seurailla saaristolaisten elämää. En tykännyt loppuratkaisusta, mutta jos se perustuu tosi tapahtumiin, niin mikäs sille voi.
    Jos näkee kirjan lopputapahtumiin tähtääväänä jännityksen nostaja, joka laukeaa jään voimalla, niin sitten se on turhan tuskainen taival huipulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Kirja hyllyssä -blogissa oli kiteytetty hyvin omakin fiilis: "Romaanissa on kuitenkin eräänlainen vahva sykli, jossa loppu sitoo asiat yhteen ja antaa kaikelle merkityksen. Lukijan lopussa kokema vahva myötäeläminen ei olisi ollut mitenkään mahdollista ilman kaikkea muuta." Minulle kirjan loppupuolen tapahtumat vahvistivat kaikkea sitä ennen lukemaani ja ns. ennakkonatinakin tuntui sen jälkeen vahvalta.

      Poista
  2. Kaunis ja puhutteleva postaus; kiitos! Tuo "Jos on nähnyt, kuinka maisema muuttuu..." kertoo teoksesta oleellisen... "Jää" imaisi minut Lundbergin lumoihin. "Mitä sydän halajaa" vei mennessään merkikarhu-kapteeni Richardin muhevassa seurassa. Tuon albatrossin, jonka arkkua vartioi 12 kaphoornaria, etenkin kun on ollut ilo yhteen tällaiseen kaphoornariin nuorena plikkana tutustua... Merituultentuoksuista loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! :) Entisenä Lapin tyttönä meri on ollut minulle mysteeri. Jokivarren kasvattina pystyin kuitenkin näkemään sieluni silmin mm. kirjassa kuvatun jäidenlähdön. Se oli aina meilläkin hurja tapahtuma. Meren äärellä koettuna varmasti vielä kymmenen kertaa hurjempaa. Meren kiehtovuus näkyy elämässäni ehkä jopa siinä, että ihastuin nuorena rannikon poikaan. Meidät on vihkinytkin Kökarin entinen pappi. Kirjan tunnelmat tulivat siis pikkuisen omankin elämän ketjun osaksi. Tunnelmallisia kesäpäiviä Sinulle Takkutukka :)

      Poista
  3. Sinulle on blogissani haaste! :)

    http://mustettajapaperia.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
  4. Täältä saaresta kesäterveisiä :) Meidän on kuljettava tänne veneellä, kun ei ole muuta tietä. Viimeiset talvet ovat olleet niin lämpimiä, että ei ole päässyt jäätä pitkin.
    Voi kun tämä kirja kosketti minua kaikin tavoin. Asumme täällä saaressa huhtikuulta lokakuun loppuun marraskuulle riippuen sääoloista ja mieheni suku on asunut täällä 1900-luvun vaihteesta asti. Olen imenyt itseeni suvun tarinoita jäihin putoamisista ja karille ajamisista ym. Voit kuvitella miten läheiseltä tällainen saaristokirja tuntuu. Kaikki kiire jää kaupunkiin. Koskaan täältä ei haluaisi lähteä pois ja monesti me pitkitetään lähtöä ja lähdetään aamulla aikaisin, että ehdimme töihin.
    Ihana kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kesäterveisistä ja vastaterkut täältä kaupungin hulinasta! Mietin juuri tänään, että haluaisin kovasti viettää jonkin verran aikaa saaristossa mutta pitempiä aikoja en ehkä vielä pystyisi. Pitää vielä oppia pysymään paremmin paikoillaan. Pystyn kuvittelemaan, miten lähelle kirja on Sinua tullut. Kauniita kesäpäiviä sinne saareen! :)

      Poista
  5. Jää on edelleen viime vuosien upeimpia lukukokemuksia, pidin kirjasta valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olisin halunnut pitää kirjasta vielä enemmän, vaikka loppupuolen tapahtumat saivat jälkeenpäin kirjan hitaan kehittymisen tuntumaan juuri oikealta. Hieman malttia tämä kirja lukijaltaan vaatii ja hyvä niin.

      Poista
  6. Postauksesi hieno otsikko sai lukukokemuksen palaamaan elävästi mieleen. Pidin kirjasta kovasti, eikä tarinan hitaus haitannut. Taustalla pysyi kuitenkin jännitteenä meren valtavuus, luonnon jatkuva muutos ja elämän hauraus karussa saaristossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tarinan hitaus otti koville mutta se oli oman malttamattomuuteni syytä. Pitäisi oppia hidastamaan tätä tempoilevaa ja moneen suuntaan kurkottelevaa mieltäni.

      Poista

Kiitos kommentistasi!