48 tunnin lukumaraton





















Hei! Sain Sivutiellä-blogista inspiraation kokeilla koko viikonlopun kestävää lukumaratonia. Kahmaisin kirjahyllystä pinon lukuvuoroaan odottaneita kirjoja ja päätin käydä tuumasta toimeen. Samalla aion keventää kirjavarastoani ja laittaa maratonilla lukemiani kirjoja eteenpäin. Tervetuloa siis seurailemaan "urakkani" etenemistä ja nappailemaan mukavaa kesälukemista!

Lauantai klo 13.00 
Lukumaraton alkaa Meri Kuusiston Amerikkalaisella.

Lauantai klo 18.15 
Amerikkalainen luettu (250 sivua). Alkupuolisko oli tervanjuontia mutta jälkipuoliskolla pääsin kiinni tarinaan. Romaanissa sitoutumiskammoinen nainen alkaa hoitaa amerikkalaista jalkapalloa vauvanaan. Hän löytää hengenheimolaisen kerrostalon katolla asuvasta miehestä. 

+ Todella erikoinen tarina, ei peruskauraa.
+ Kirjan loppuosa on vetävä ja sitoo juonenpätkät yhteen. 
- Kirjaan ja sen hahmoihin oli vaikea samaistua. 
- Kirja vahvistaa kuvitelmaa, että äitiyttä karttavan taustalta löytyy oma lapsuuden trauma. 

Jos haluat kirjan omaksesi, niin hihkaisehan kommenttiboksissa. Laitan kirjan tulemaan ensimmäiselle sitä toivovalle. (Amerikkalaisen nappasi Kirjakko ruispellossa)

Lauantai klo 18.30 
Maraton jatkuu Julie Murphyn Dumplin-romaanin seurassa.

Sunnuntai klo 12.36
Dumplin luettu (335 sivua). Tämä oli oiva valinta maratonille. Tarina liisi eteenpäin. Kirja kertoo ylipainoisesta tytöstä, joka päättää osallistua paikkakuntansa kauneuskilpailuihin. Willowdean vaikuttaa ulospäin rohkealta nuorelta naiselta, mutta kokee sisimmässään itsensä epävarmaksi. Kun samaan työpaikkaan osuu komea Bo, on Willowdean ensimmäistä kertaa tosipaikan edessä. Mutta voiko rakastaa toista, jos ei osaa rakastaa itseään?

+ Täydellistä, kevyttä kesälukemista.
+ Sanoma on mainio. Tämän kirjan toivoisi päätyvän mahdollisimman monen nuoren luettavaksi.
- Juoneltaan melko perinteinen viihdekirja. Ei sisällä yllätyksiä.

Jos haluat tämän pehmeäkantisen ennakkokappaleen itsellesi, niin vinkkaathan kommenttiboksissa (Dumplin lähtee MarikaOksalle)

Sunnuntai klo 13.00 
Lukumaraton jatkuu Enni Mustosen Paimentytön seurassa.

Maanantai klo 13.00 
Paimentyttö luettu (363 sivua) ja olipahan kiehtova lopetus maratonille. Orvoksi jääneen Ida-piian mukana pääsi kurkistamaan Topeliusten elämään 1800-luvun lopulla.

Yhteensä maratonilla tuli luettua 948 sivua. Sunnuntaina tuli haksahdettua kotitöiden pariin ja nyt maanantaina asioille, joten hieman jäi suoritus vajaaksi. Kiitos kaikille lukumaratonia seuranneille! Sunnuntaina 10.7. on luvassa yhteismaraton, joten eiköhän lukumaratoonata silloin taas. 

Kommentit

  1. Hauskaa, että sinäkin ryhdyit maratoonaamaan 😊Hyviä lukuhetkiä! Kaikesta päätellen sielläkin riittää luettavaa 😊

    VastaaPoista
  2. Mukavia lukuhetkiä! Viikonlopun mittainen lukumaraton kuulostaa aivan ihanalta. Minä itse tässä vielä arvon, pystynkö/ ehdinkö osallistumaan edes sille perinteiselle kirjabloggaajien kesälukumaratonille. Pinosi on houkutteleva. Tuo Supermarsu minullakin oli jo kerran kirjastosta lainassa, mutta en sitten ehtinyt lukea sitä. Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjasta olen lukenut vasta kaksi ensimmäistä osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on ollut aikataulullisesti huono tuuria yhteisten lukumaratonien kanssa. Toivottavasti pystyisin tänä kesänä osallistumaan. Tätä uusinta Supermarsua olemme jo lasten kanssa aloittaneet ja illalla jatkamme varmasti taas yhdessä. Hauskaa luettavaa jälleen kerran. :)

      Poista
  3. Hyvää lukuviikonloppua! Mustosen sarja on alkanut blogijuttujen myötä kiinnostaa myös minua, samoin Dumplin-kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Taidankin kommenttisi innostamana valita seuraavaksi luettavaksi Dumplin-kirjan Jääräpään sijaan. En ole itse törmännyt blogiarvioihin, joten olen ollut kirjan suhteen ihan pimennossa.

      Poista
  4. Mukavaa lukumaratonia! Meillä tuo Supermarsu odottaa iltasatulukemista. Meri Kuusiston Amerikkalainen oli minulla kerran kirjastosta lainassa, mutten silloin ehtinyt lukea sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Amerikkalainen oli kiinnostava muttei kaikkein helpoin luettava erikoislaatuisen juonensa ja hahmojensa vuoksi. Supermarsu on takuuvarmaa iltasatulukemista. :)

      Poista
  5. Miten hyviä kirjoja sulla on maratonpinossa! <3 Dumplin ja Enni Mustoset ovat muuten varmasti hyvää maratonluettavaa, sopivan kevyitä mutta kuitenkin täynnä asiaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Päätinkin juuri ottaa seuraavaksi lukuun Dumplin-romaanin. Kaipaan keveyttä Amerikkalaisen perään. Kivaa viikonloppua! :)

      Poista
  6. Onko Amerikkalainen vielä vailla uutta kotia? Jos on, olen kiinnostunut. Hyvää lukumaratonia Sinulle! Itse siivoan ja katson jalkapalloa. Lukeminen on miltei kokonaan tauolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Amerikkalainen etsii yhä uutta kotia ja lähtisi mielellään sinnepäin. :) Lähetäthän osoitteesi meiliini pihinainen(at)gmail.com, niin laitan kirjan tulemaan. :)

      Poista
    2. Kiitos meilistä, laittelen kirjan tulemaan. :)

      Poista
  7. On nälkä, on jano kiinnostaisi kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan saan sen luetuksi, niin laitan sen mielelläni tulemaan. :)

      Poista
    2. Voi minua hosujaa, anteeksi, en tajunnutkaan, että kirjoja piti "huudella" vasta sitten, kun olet ne lukenut.

      Tsemppiä maratoniin! Itse olen vain kerran ehtinyt osallistua tuohon yhteiseen, tuo seuraavakaan ei taida onnistua. Taapero häiritsee äidin lukuharrastuksia noin yleisesti vähän liikaa. ;)

      Poista
    3. Hei! Ja kiitos tsempistä! Laittaisitko osoitteesi sähköpostiini pihinainen(at)gmail.com niin lähetän kirjan matkaan sen luettuani. :)

      Poista
  8. Hui, hurjan pitkä maraton! Tsemppiä! JA tervetuloa sitten maratoonaamaan 10.7. meidän muiden kanssa uudelleen. Silloin tosin vain 24h...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kova into olisi osallistua yhteismaratoniinkin. Toivottavasti onnistuu aikataulujeni suhteen. :)

      Poista
  9. Hei, tsemppiä maratoniin! Miten tuota, luetko siis yölläkin? Oon ihan tietämätön näistä tällaisista. Huvittaisi itsekin kokeilla, mutta ei taida ihan lähiaikoina onnistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Osa lukee yölläkin mutta itse simahdin jossakin vaiheessa. Maratonilla saa onneksi vapaasti nukkua (ei ole mitään erityisiä sääntöjä vaan saa lukea vapaasti omaan tahtiin). Kokeilehan ihmeessä, lukutoukalle unelmahommaa. :)

      Poista
  10. Voi - kyllä on lukemista ikävä! Ja maratoonin toteutan ihan justiinsa, kun saan tämän kasvohalvauksessa vaurioituneen silmäni käyttäytymään kunnolla. Puoli vuotta ilman, että on kirjaan voinut tarttua, on kyllä syönyt naista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tsemppiä! Toivottavasti pääset taas mahdollisimman pian lukupuuhiin. Toivottavasti äänikirjoista olisi iloa siihen asti.

      Poista
  11. Kiva, kun tykkäsit Dumplinista. :) Jollei se ole vielä mennyt kenellekään, minulle kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hieno juttu että Dumplinkin pääsee uuteen kotiin. On mainiota kesäluettavaa. Minulla näyttäisikin olevan jo osoitteesi. Jos et ole muuttanut pariin vuoteen, niin laitan kirjan siihen osoitteeseen tulemaan. :)

      Poista
    2. En ole muuttanut. :) Kiitokset kirjasta jo etukäteen!

      Poista
    3. Laitoin sinulle vielä viestiä, olisitko kiinnostunut saamaan samalla tuon Paimentyttö-pokkarin? t. Epätoivoinen kirjavaraston pienentäjä ;)

      Poista
  12. Tällainen lukumaraton olisi aivan ihana! :) Itse noita tulee toteutettua lähinnä sairaana ollessa, silloin ei ole mihinkään kiire. Mutta voisi tehdä hyvää muutenkin.

    P.S.
    Blogissani on sinulle haaste:
    http://minnasiikila.blogspot.fi/2016/06/tietohaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös leffamaratonit ovat sairaana mukavaa puuhaa. :) Kiitos paljon haasteesta, pitääpä alkaa pohtia vastauksia. :)

      Poista
  13. Olipas urakkaa kerrakseen. Mä toivoisin Enni Mustosta. Välillä tunnen itseni koko perheen piiaksi, voisi antaa minulle perspektiiviä tähän päivään tuo 1800-luku.

    Terv. Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Valitettavasti laitoin jo kirjan eteenpäin, kun luulin, ettei kukaan ilmoittaudu vapaaehtoiseksi vastaanottajaksi. Pahoittelut!

      Poista
  14. Täytyypä muistaa jossain välissä kesälomaa, että tällainen 48 tunnin lukumaraton olisi ihan mahdollinen vauvan kanssa, toisin kuin 24 tunnin tahkoaminen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä pitemmässä maratonissa ei ollut tosiaan niin näpyn nuukaa, vaikka keskeytyksiä tulikin. Toisaalta rentouduin sitten niinkin paljon, että sain juuri silloin tietysti idean alkaa suursiivota kotia. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit