Tunne puut -luontopolulla hurmaavassa puulajipuistossa
















Pohjois-Helsingissä sijaitsevassa Niskala arboretum -puulajipuistossa tulee melkein väkisin onnelliseksi. Vuonna 1905 ensimmäiset taimensa saanut keidas on täynnä linnunlaulua ja vehreyttä. Hurmaava metsäpuutarha sijaitsee lähellä Haltialan tilaa, joten perille on helppo löytää. Tilan pihapiiristä jatketaan kilometrin verran pitkin Kuninkaantammentietä, kunnes vastaan tulee parkkipaikka. Puulajipuisto alkaa heti parkkipaikan vierestä. 


















Metsäpuutarhassa voi kokea historian havinaa, sillä kyseessä on Tuomarinkylän kartanon omistaneen Jacob Kavaleffin perustama arboretum. Olikin kiehtovaa astella entisillä kartanonherran tiluksilla. Nykyään puulajipuisto on Helsingin kaupungin omistuksessa ja kunnostettu alkuvuoden aikana entistä ehommaksi. Nyt olikin erinomainen aika saapua nauttimaan paikan tunnelmasta ja oppimaan puista. 
















Puulajipuistossa voi valita mieluisensa useammasta reitistä. Me nappasimme väyläksemme Tunne puut -luontopolun. Reitti on suunniteltu erityisesti lapsiperheille, ja matkan varrelta löytyy perheen pienimmille soveltuvia tietoiskuja puista. Luontopolun pituus on kilometrin luokkaa. Löysimme polun varrelta yhteensä kuusi tietoiskua. Reitti on merkitty sinisellä käpymerkillä, mutta olisimme toivoneet merkkejä selkeästi tiuhempaan. Poikkesimme väärälle reitille vahingossa parikin kertaa. 

















Lapset nauttivat puulajipuistossa kirmailusta. Luonnonsuojelualueella liikkuminen on tuttua puuhaa, mutta ennen retkeä oli syytä muistuttaa perusasioista. Alueella ei saa poiketa polulta tai katkoa mitään. Jos reittien merkintöjä oli liian vähän, yllätti levähdyspaikkojen määrä positiivisesti. Puulajipuistosta löytyy useampi ruokailuryhmä eväiden syömiseen. 
















Niskalan arboretum ei ole alueena valtava, mutta tarjoaa bongailtavaa useammalle reissulle. Puulajipuistosta löytyy yli 750 lajia eri puolilta maailmaa. Olikin hauska tehdä yhden kevätillan aikana pyörähdys maapallon ympäri. Lintujen ystäviäkin alue hemmottelee. Puiston helmassa pesivät muun muassa kultarinta, satakieli ja mustapääkerttu. Sirkutus on sen mukaista. Puulajipuistoon on vapaa pääsy. 















Kommentit

  1. Arboretumit ovat hienoja paikkoja, lempparini on ehkä Elimäellä. Oletko suunnitellut Vallisaaren retkeä? Itse aion käydä siellä mitä pikimmiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlailin tuota Elimäen puulajipuistoa, vaikuttaa hienolta paikalta. Vallisaareen on haaveissa tehdä retki kesän aikana. Paikka kiinnostaa kovasti. Toivottavasti pienen saaren luonto kestää kävijämäärän. Täytyy vähän googlailla Vallisaaren tilannetta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Tuolla kannattaa piipahtaa. Mukava aurinkoisen päivän tai illan retkikohde. :)

      Poista
  3. No onpas kiva keksintö ja kaunis paikka. Minä odottelen yhteistä hetkeä kummipojan kanssa, että pääsisin luonnontieteellisen museon eläinlapset-näyttelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puulajipuistossa mieli ja silmä lepää. Tuo Kuopion luonnontieteellisen museon näyttely vaikuttaa kivan toiminnalliselta. Tulemme kesällä käymään Kuopiossa, joten toivottavasti ehtisimme piipahtaa näyttelyssä. Kiitos vinkistä ja mukavaa museoretkeä kummipojan kanssa! :)

      Poista
  4. Kivalta kuulostava paikka! Mä olen käynyt täällä Espoossa Villa Elfvikissä ja vienyt oppilaani sinne puulajipolulle. Tosin täältä löytyy vain tunnetuimmat suomalaispuut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villa Elfvik on myös todella kiva paikka. Sen paikan puulajipolkua ei ole tullut vielä kierrettyä, seuraavaksi sitten testaamaan se. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ilo oli minun puolellani. :) Kannattaa piipahtaa puulajipuistossa, etenkin jos on muutenkin sillä suunnalla (Haltialan tilan eläimiä rapsuttelemassa).

      Poista
  6. Ojensin Sinulle palkintohaasteen kuin kesäisen kukkakimpun: http://mummomatkalla.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ilahduttavasta viestistä, otan haasteen vastaan. :) Mukavaa ja aurinkoista kesäkuun alkua toivotellen. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit