Gluteeniton, munaton ja maidoton Koko perheen kattaus
















Hei! Emmi-Liia Sjöholmin Koko perheen kattaus (Atena 2015) on varmasti keittokirja monen allergiaperheen mieleen. Kauniisti kuvitetun kirjan reseptit ovat gluteenittomia, maidottomia ja munattomia. Jos perheessä on erilaisia ruokarajoitteita, sopivat kirjan reseptit näppärästi kaikille. Oma kiinnostukseni keittokirjaa kohtaan lähti reseptien sopivuudesta eläinkunnan tuotteita vältteleville. Suuri osa kirjan resepteistä kun sopii maidottomana ja kananmunattomana vegaaneille. Kyseessä ei kuitenkaan ole vegaaninen keittokirja, sillä osassa ohjeista käytetään lihaa. 
















Parhaimmillaan Koko perheen kattaus on todennäköisesti moderneja gluteenittomia reseptejä etsivän perheen käsissä. Koska perheessämme ei ole keliakiaa, huusi kaappimme tyhjyyttä resepteissä tarvittavien gluteenittomien jauhojen suhteen. Kirja pääseekin tuttavalleni gluteenittomaan kotiin, missä veikkaan resepteistä olevan enemmän iloa. 

Meidänkin perheemme makumaailma kuitenkin ehti laajeta keittokirjan ansiosta. Sjöholmin reseptit ovat nuorekkaita ja hieman kokeileviakin. Meille uusi juttu oli esimerkiksi fenkolisalaatti (kuvassa). Fenkolin ja appelsiinin makuyhdistelmä oli simppeliydessään hauska. Tuoretta fenkolia tulee varmasti käytettyä jatkossakin. 

Koko perheen kattausta on testattu myös muun muassa Puolukkaposkessa (jossa kokeiltiin mustikkapatukoita), Syötävän hyvässä (jossa kokattiin mustapapupihvejä) ja Tätä (keittiö)elämää-blogissa (jossa herkuteltiin kookosvaahdolla).



Kirja saatu kustantamosta.

Kommentit

  1. Tuo tulee tarpeeseen ! Miten suomalaisilla (tai nykyihmisillä) voikin olla niin paljon ruoka-aineita joita eivät voi nauttia? Meillä oli viime kesänä kutsut isohkolle porukalle ja aloin oikein ihmetellä kun kaikki luettelivat mitä eivät voi syödä. Oli laktoosi-intoleranssia, joku ei voinut syödä gluteenia, yhdellä diabetes 2 eli ei sokeria... Minä taisin olla porukasta ainoa joka voi syödä mitä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin suvussa todella paljon keliakiaa. Odottelen, koska se puhkeaa itselle. Vielä on ollut helppoa, kun perheessä ei ole allergioita (ja mitä oli, niin poistui ajan myötä ja siedättämällä, esim. appelsiini ja mansikka).

      Poista
  2. Minullakin tämä odottelee kaapissa. Minua kirja alkoi kiinnostaa, koska kuopuksen vauva-aikana jouduin olemaan munattomalla maidottomalla ja soijattomalla dieetillä. Oli vaikea keksiä herkkureseptejä. ;) Minullakin kokkaukset ovat aika pitkälti jääneet, kun kaapissa ei valmiiksi ole gluteenittomia jauhoja. Silti parikin reseptiä polttelee, että pitäisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tämän keittokirjan käyttö hieman jäi gluteenittomien jauhojen puutteessa. Annoinkin kirjan gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle tutulle ja tuntui tykkäävän resepteistä kovasti. Minullakin jäi kuitenkin muutama juttu kirjasta polttelemaan. Korvapuustipuuroa ja leivitettyjä bataattiranskiksia täytynee ainakin valmistaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit