tiistai 8. maaliskuuta 2016

Viisi itkettävintä kirjaa


Hei! Vuorossa viiden blogivuoteni viisi koskettavinta kirjaa. Jokainen näistä kirjoista on ollut hieno, vavahduttava ja havahduttava kokemus.


5. Laura Save: Paljain jaloin

Eräänä hyvin mustana päivänä lääketieteen opiskelija Laura Save saa kuulla sairastavansa luusyöpää, osteosarkoomaa. Laura on pelännyt erilaisia sairauksia koko elämänsä, muttei ole oikeasti uskonut sairastuvansa. Tilanne on kuin pahaa unta. Laura on tuore äiti ja toteuttamassa ammatillista haavettaan lääketieteellisessä. Nyt unelmien edessä on syövän muotoinen seinä. 

Älkää sanoko, että näytän terveemmältä kuin eilen! Että voin varmaan jo paremmin kuin eilen. Että huominen on parempi kuin tämä päivä ja kyllä se siitä. Kun ei se mene niin! 

Kirjasta jää vahva tunne, että syöpäsairaskin voi nauttia elämästä. Ja niin Laura tekee. Kaikesta huolimatta hänellä on valtava intohimo elää. Jatkaa elämistä ja rakastamista. Kunpa me kaikki osaisimme elää yhtä täysillä. Loppuun asti.


4. Paco Roca: Ryppyjä

Ryppyjä kertoo vanhasta Emiliosta, joka sairastuu Alzheimeriin. Emilion muistin huonontuessa hänen aikuistunut poikansa perheineen väsyy ja päättää järjestää isälle paikan vanhainkodista. Emiliolle, joka ei itse käsitä sairastavansa muistisairautta tilanne on käsittämätön ja pelottava. 

Ryppyjä kuvaa muistisairauden toivottomuutta. Sairaus etenee vääjäämättömästi eteenpäin, vaikka Emilio yrittää pyristellä sitä vastaan. Kirja paljastaa lisäksi vanhusten huonon aseman yhteiskunnassa. Emilion ja hänen ikätovereidensa suurin ahdistus vanhainkodissa syntyykin arvottomuuden ja hyödyttömyyden tunteesta. Surumielisyydestään huolimatta sarjakuvasta välittyy onneksi myös rakkautta ja välittämistä.
























3. Aira Samulin: Soturi ja sunnuntailapsi / Auringonpimennys

Yhteisniteenä julkaistut elämäkerrat Soturi ja sunnuntailapsi sekä Auringonpimennys ravistelevat ja koskettavat. On kauan kun olen lukenut näin koskettavan kirjan. Tuli vuodatettua isoja kyyneleitä tätä lukiessa.

Soturi ja sunnuntailapsi alkaa Samulinin lapsuudenajasta, jonka hän vietti perheineen aivan Suomen ja Venäjän rajalla Karjalassa Hyrsylänmutkassa. Kuolema vieraili perheessä ja suvussa tiuhaan. Sodan syttyminen ja isän sotaanlähtö, perheen evakkomatka ja päätyminen pommituksen keskellä rimpuilevaan Helsinkiin lisäsivät entisestään pelkoa ja menetyksiä. Kaiken keskellä Aira halusi vain käydä koulua, ihastua poikiin ja uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Auringonpimennys kertoo Aira Samulinin sodanjälkeisestä elämästä. Kuvaan astuivat nyt vahvasti Aira Samulinin rakkaudet; tanssi, bisnes ja tanssin pyörteistä löytynyt tummahiuksinen Helge Samulin. Pariskunta päätyy naimisiin ja saamaan kaksi suloista lasta, Pirjon ja Jarin. Elämä näyttää ulospäin kaikin puolin onnelliselta, mutta kodin seinien sisällä eletään lamauttavassa pelossa Helgen väkivaltaisuuden ja alkoholismin vuoksi. Pirjon sairastuminen skitsofreniaan nuorella iällä, ja Airan taistelu omistushaluista Helgeä vastaan vaativat veronsa. Mutta uusi päivä koittaa jälleen synkän yön jälkeen.


2. Kluun: Vaimo kävi lääkärissä

Lukuajasta viimeiset kaksi tuntia itkin, melkoinen lukumatka siis. Vaimo kävi lääkärissä kertoo omaelämäkerrallisen tarinan lapsiperheestä, jossa perheen äiti sairastuu rintasyöpään. Keskenkasvuiselta vaikuttava perheenisä puolestaan pakenee toisten naisten lohduteltavaksi. Rankka ja rehellinen kirja, jota suosittelen ehdottomasti. Muistin kirjan ansiosta tutkia pitkästä aikaa rintani ja haastan kaikki siellä ruutujen toisella puolella tekemään saman.


1. Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle

Kertomuksen alussa on aamuyö, jolloin pieni Eino-poika valittaa pääkipua ja oksentaa. Lapsiperheessä flunssat ovat arkipäivää, joten äiti ei ihmettele, vaan ottaa lapsen viereensä nukkumaan. Aamulla alkaa piina, kun lääkäri-isä palaa kotiin ja huomaa Einon olevan todella huonossa kunnossa. Eino on saanut yöllä massiivisen aivoverenvuodon. Alkaa taistelu pienen pojan hengen puolesta ja lopulta taistelu, jotta niin rakas lapsi pääsisi tuskista pois. Kaikkien vanhempien pahin painajainen on toteutunut.

Johanna Ervast kirjoittaa rehellisesti ja rohkeasti. Läsnä ovat myös itsesyytökset ja koko eletyn elämän arviointi. Miksi emme viettäneet enemmän aikaa yhdessä? Olisimmeko voineet huomata jotain etukäteen ennen aivoverenvuotoa? Ervast valuttaa paperille koko äidin epätoivonsa ja surunsa, jonka hirvittävää voimakkuutta ei kukaan asiaa kokematon kykene ymmärtämään. Kirjaa lukiessa pystyy vain suremaan mukana. 

Katso myös Viisi kirjaa mielenterveysongelmista

Mitkä ovat olleet koskettavimmat lukukokemuksesi?

22 kommenttia:

  1. Paljain jaloin tosiaan itkettää! Samaten tekevät useimmat alzheimerista kertovat teokset. Täytyykin käydä lainaamassa tuo Rocan Ryppyjä ja herkistellä taas aiheen parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi tuota Ryppyjä-albumia. Yksi suosikkini sarjakuva-albumien saralla.

      Poista
  2. Kirjoja, joissa lapsi kuolee, en pysty lukemaan. Itkin jo kun luin tuon kuvauksesi kirjasta "Jäähyväiset Einolle"... Mutta aion lainata pian täällä Ruotsissa paljon huomiota herättäneen kirjan joka nimettiin juuri ehdokkaaksikin Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi - Tom Malmquistin ”I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv”. Kirjassa hän kertoo kuinka vain vähän ennen esikoistyttären syntymää vaimo saa tietää sairastavansa leukemiaa johon tämä kuolee vain päivä tyttären syntymän jälkeen.En tiedä miksi tällaisia kirjoja pitääkin lukea mutta ne muistuttavat ainakin siitä, että kannattaa nauttia elämästä niin kauan kuin voi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä täällä puolestani herkistyin tätä omaa postausta koostaessa. Palasi kirjojen tunnelmat mieleen. Jäähyväiset Einolle luin koko lukumatkan itkien ja räkää tursuten. Todella koskettava kirja. Ainakin vähän aikaa muistaa olla kiitollinen elämästä tällaisten lukukokemusten jälkeen. Toivottavasti tuo mainitsemasi kirja käännetään suomeksi.

      Poista
  3. Huonona itkijänä minulla on yksi kirja, joka sai minut itkemään. Se oli Pirkko Saision perhehelvettikirja Elämänmeno. Vain yksi elokuva on saanut minut itkemään. Se on E.T. Musiikkia kuunnellessa olen itkenyt paljon enemmän. En usko, että itkisin näitä sairastumisromaaneja lukiessani. Olen kai kova kuin kivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämänmeno on TBR-listallani. Täytyy ottaa se lukuun nyt nopeammassa tahdissa. Kiitos siis muistutuksesta! Yhteistä näille kaikille viidelle on, että ne perustuvat todellisiin tapahtumiin (ovat siis elämäkerrallisia), ehkä ne ovat juuri siksi koskettaneet niin syvästi. Itse puolestani itken leffassa todella usein. Yksi heti mieleen tuleva on Tähtiin kirjoitettu virhe, joka itketti aivan kamalasti. Kirjana se ei puolestaan niin koskettanut.

      Poista
  4. Paljain jaloin... Edelleen nieleskelen jo kirjan nimen kuultuani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla hanat aukesivat vasta kirjan viimeisen sivun luettuani. Sitten iskikin kunnolla.

      Poista
  5. Minä olen lukenut näistä vain tuon Jäähyväiset, hyvänen aika kuinka se oli koskettava. Paljain jaloin on ollut kyllä lukulistalla, Ryppyjä voisin sinne laittaa. Nyt täytyy kyllä sanoa, että mietin tuossa juuri kirjoja jotka ovat saaneet itkemään ja minä en muista, en osaa nimetä juuri nyt yhtäkään. Omituisia unohduksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan että etenkin Ryppyjä olisi ihan juttusi, kannattaa ehdottomasti ottaa lukulistalle. Myös Paljain jaloin on ajatuksia herättävä, suosittelen sitäkin.

      Poista
  6. En itke sairauskirjoille, koska en pidä niistä. Paljain jaloin ärsytti minua. ET itketti, voih. Viime jouluna luin kuvakirjan nimeltä Muistojen puu ja itkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistojen puuhun en muista aiemmin törmänneeni, kiitos paljon vinkistä! Olemme kokeneet läheisten menetyksiä viime aikoina, olisi todellinen täsmäkirja lasten kanssa luettavaksi.

      Poista
  7. Luin tämän postauksesi ja nyt on vaikea pysäyttää kyyneleitä - niin koskettavalta tuntuu tuo kirja "Jäähyväiset Einolle". En usko, että koskaan pystyisin tai edes haluaisin lukea sitä. Silti olen samaa mieltä siitä, että surulliset (ja varsinkin kyseisen kaltaiset kirjat) muistuttavat tärkeästä viestistä, että elämästä ja rakkaistaan kannattaa nauttia nyt heti tässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itkin koko kirjan ajan ja olin pari päivää pysähdyksissä lukemisen jälkeenkin. Pitkään pohdin, uskallanko Jäähyväiset Einolle-kirjaa lukea. Oli rankka kokemus mutta omalla kohdallani kuitenkin kannattava. Toivon mukaan uskallan kohdata menetyksiä kokeneita ihmisiä kirjan lukemisen jälkeen paremmin.

      Poista
  8. Olen lukenut noista listasi kirjoista "Jäähyväiset Einolle" - kirjan. Ja kyllä se itketti. Muistan myös Reko ja Tina Lundanin kirjan "Viikkoja, kuukausia" koskettaneen minua paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikkoja, kuukausia olisi varmasti tällä listalla, jollen olisi lukenut sitä jo ennen blogiaikaa. Koskettava kirja.

      Poista
  9. Minua alkoi jo itkettää tätä sun postausta lukiessa!
    Joskus on kyllä hyvä antaa kyynelten puhdistaa.
    Minä itkeskelin viimeksi ihan yllättäen leffassa (Brooklyn). Yllätyin itsekin, että miten se nyt niin kosketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itkeminen saa padot ja turhat suojamuurit ainakin hetkeksi murtumaan. Itseä itkeminen joskus hävettää (esim. leffassa) mutta pitäisi vaan itkeä rohkeasti. Kyyneleet tosiaan puhdistavat. Brooklyn kiinnostaa leffana ja kirjana, kummatkin vielä kokematta (kirja oli jo kerran lainassa, mutta en ehtinytkään lukea).

      Poista
  10. Rocan Ryppyjä oli hieno, surullinen ja niin totta. Tuli itku. Sonnenblockin nuorten kirja Kuumetta, kipinää ja rumpusooloja sai itkemään. Juuri luin Laura Lehtolan Pelkääjän paikalla ja taas mies sai katsella kun vaimolta valui kyyneleet. Toki kaikissa näissä kirjoissa on ollut paljon myös huumoria, hymyn ja naurun paikkoja.

    Minä olen näemmä aika herkkä. Etenkin sellaisten asioiden kanssa, mitkä tulevat lähelle tai ovat jo koskettaneet minun perhettäni.

    Joku aika sitten olin upeassa sotilassoittokunnan konsertissa jossa soitettiin PELIMUSIIKKIA ja tytär sai hävetä kun äidillä valui kyyneleet... oli vaan niin upeaa musiikkia, eli aina ei tarvitse olla surullista mikä saa minut kyynelehtimään.

    Kiitokset loistavista kirjavinkeistä, etenkin Airan kirjat täytyy käydä heti kohta lainaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tuota Airan yhteisnidettä lämpimästi. Siinä tulee jälleen kerran huomanneeksi, kuinka totuus on usein tarua ihmeellisempää. Ja koskettavampaa.

      Minä puolestani etsin tuon Pelkääjän paikalla-romaanin käsiini. Vaikuttaa hyvältä. Kiitos lukuvinkistä! :)

      Poista
  11. Jäähyväiset Einolle oli niin itkettävä lukukokemus, niin itkettävä että itkettää ajatella edes. Odotin lukiessani vielä toista lastani.

    Nuo Airan kirjat minun pitäisi lukea, äitipuoleni on useampaan otteeseen suositellut niitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäähyväiset Einolle on todellakin sydäntä raastavaa luettavaa. Olen lukenut myös Ervastin kirjoittaman Jäähyväisten jälkeen, joka oli sekin koskettava. Kirjassa on vielä enemmän siitä, miten kohdata menetyksen kokenut ihminen. Täällä postaukseni: http://pihinnaisenelamaa.blogspot.fi/2012/11/koskettava-jaahyvaisten-jalkeen.html

      Airan kirjoja suosittelen kovasti minäkin. Tempaavat mukaansa eri vuosikymmenille. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!