Antti Holman Järjestäjä

Antti Holma: Järjestäjä
Kustantamo: Otava, 2014
Sivuja: 383
Goodreads-tähdet: ★★★ liked it

Vessa vedettiin vieressäni. Minulla meni hetki, ennen kuin tajusin, että joku todella oli vessassa parin askelen päässä. En ehtinyt hädissäni pukea kuin yhden lahkeen, kun Anneli jo kipitti ulos. "Anteeksanteeksanteeks", hän sanoi, ja koko tilanne oli niin monenlaatuista ja molemminpuolista häpeää pullollaan, että oikeastaan minua ei edes hävettänyt. Seisoin vain, hikisenä, punaisena, puolialasti ja yksi lahje jalassa katsellen, miten Anneli Karttunen loikki läpi pienen sosiaalitilan kuin luennolle myöhässä tuleva opiskelija piirtoheittimen editse, kyyryssä ja käsiään ilmassa heilutellen. Ikään kuin kumartumalla olisi tehnyt itsestään näkymättömän. Ikään kuin hänen perässään sumun lailla laskeutuva vaaleapaahtoisen paskan käry olisi kadonnut käsiä heiluttelemalla. Annelilta jäi valo päälle vessaan, minä sammutin sen, koska minä sammutin aina valot.

Hei! Antti Holman esikoisromaani Järjestäjä liikkuu kahdella työpaikalla, kirjastossa ja teatterilla. Kumpikin ympäristö on mielestäni kiehtova, joten kirjan pariin oli mielenkiintoista sujahtaa. Erityisesti teatteri on ulkopuoliselle paikkana salamyhkäinen ja paljastaa ulospäin vain hiotut esityksensä. Vaikka romaani tuntuu kuvaavan teatterimaailmaa liioitellun tragikoomisesti, on mukana kenties totuuden jyväsiä näyttelijänäkin tunnetun Holman kokemusten pohjalta. Kirsin kirjanurkassa Järjestäjää kuvataankin osuvasti mainioksi ja raadolliseksi työelämäkuvaukseksi.

Kirjan päähenkilö Tarmo työskentelee kirjastossa. Hän on paikan ainut miespuolinen työntekijä. Tarmo on mies mutta tuntuu olevan hukassa itsensä ja identiteettinsä kanssa. Kaikki tuntuvat tietävän Tarmon olevan homoseksuaali, mutta hän ei salli siitä puhuttavan. Hän on menettänyt äitinsä kuolemalle ja rakkaansa toiselle miehelle. Pinnalta Tarmo on lempeä ja muut huomioon ottava mutta sisällä kytee kauhistuttava raivo ja aggressio. Hän antaa muiden kohdella itseään huonosti mutta ei jätä rankaisematta jälkeenpäin. Itseään unohtamatta.

"Meidän Tarmo se on ihan ku yks meistä tytöistä."

Minä olin tiennyt sen aina, siinä ei ollut mitään uutta. Mutta hänen sanomanaan se katkaisi minussa jotain. Kotiin tultuani painoin koko painollani vessan ovea sormien päälle, yksi kynsistä meni kuopalle ja mustui.

Koomisuuden ja traagisuuden lisäksi romaanista löytyy synkkiä, jopa trillerimäisiä sävyjä. Tarmo vaikuttaa lukijaan samalla tavalla kuin hän vaikuttaa kirjan muihin henkilöhahmoihin. Häneen haluaa luottaa ja hänestä haluaa pitää. Mutta Tarmoon ei voi luottaa. Tarmo on menettänyt luottamuksensa muihin, joten hän kokee oikeutetuksi toimia samoin. Lukijana pelkää Tarmon tekevän jotakin peruuttamatonta. 

Kun Tarmo rakastuu kirjastoon asioimaan saapuvaan Danieliin, kierrokset nousevat. Tarmo jättää työnsä kirjastossa ja hakeutuu töihin teatterille Danielin läheisyyteen. Tarmo haluaa olla hyvä järjestäjä mutta löytää itsensä pian jakamasta oikeutta. Lukijan pelot käyvät toteen. 

Teatteri kuvataan paikkana, jossa raha on tiukassa mutta jossa sitä käytetään usein järjettömästi. Näyttelijöillä on niin alkoholi- kuin itsetunto-ongelmaa ja roolien takia tehdään monenlaista. Kirja on fiktiivinen mutta oli silti kiinnostavaa lukea edes kuvitteellista menoa teatterilavojen takaa. 

Kirjan loppupuolella Holma yhdistelee auki jääneet juonenpätkät, mistä pidin. Omaan makuuni kirjaa olisi voinut jäntevöittää pienellä tiivistämisellä ja karsimisella. Marile oli kanssani samoilla linjoilla ja totesi Järjestäjää vaivanneen liiallinen rönsyily ja runsaus, joka toki sopi teoksen tyyliin ja teatterimaailmaan. Monelle kirja on kuitenkin ollut tällaisenaan mahtava. Krista kuvaa Järjestäjää sekopäisen hyväksi kirjallisuudeksi.