Vilnan leikittävä Lelumuseo















Hei! Vierailimme Liettuan reissullamme Vilnan Lelumuseossa (os. Šiltadaržio g. 2), joka osoittautui todella hauskaksi paikaksi. Museon jokaisessa huoneessa pääsee tutustumaan eri aikakausien leluihin ja peleihin leikin kautta. Aikuisenakin oli mahtavaa sukeltaa neuvostoaikaisten pelikoneiden maailmaan tai ottaa erä dominoa. Pidimme museossa useamman tunnin ajan hauskaa ja opimme samalla paljon menneiden aikojen leikeistä.




































Itselleni uutta ja jopa hieman hätkähdyttävää tietoa oli, että entisaikaan lapset leikkivät luilla. Erilaisia nikamia käytettiin noppina ja tehtiinpä luista varhaisaikojen luistimetkin. Vaikka lasten elo oli usein työntäyteistä, oli leikille sijaa myös ennen vanhaan. Lelujen ja pelien kautta on aina pyritty hauskanpitoon mutta opittu samalla monia hyödyllisiä taitoja ja kehitetty muun muassa motoriikkaa ja tasapainoa.




































Lelumuseo tutustuttaa kävijän muun muassa keskiajan erikoisuuksiin mutta ilahduttaa myös nykypäivän herkuilla kuten legoilla. Turistille kohde on helppo ja paikassa tuntee itsensä heti tervetulleeksi. Infotaulujen tekstit ovat myös englanniksi ja henkilökunta on helposti lähestyttävää. Museo sijaitsee keskeisellä paikalla vanhassakaupungissa lähellä Vilnan katedraalia mutta sisäänkäynnin voi missata, jollei tiedä paikan majailevan sisäpihalla (hyvät saapumisohjeet täällä).




































Lähdimme Lelumuseosta hiki niskassa karpaloiden, leluista oppineena ja ennen kaikkea paljon leikkineenä ja inspiroituneena. Leikit eivät todellakaan vaadi hienointa ja kalleinta materiaa vaan vaatimatonkin väline muuttuu mielikuvituksen siivittämänä portiksi kohti leikin maailmaa.

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Tämä oli niin hauska paikka, että oli hilkulla ettemme menneet paikkaan toisenkin kerran saman matkan aikana. 5- ja 9-vuotiaat viihtyivät loistavasti. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit