sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vilnan KGB-museo itketti, oksetti ja pelotti
















Vilnan vanhassakaupungissa sijaitseva KGB-museo (os. Aukų str. 2A) on hyytävä kokemus. Kolme kerrosta ja kaksi kansanmurhaa kattava museo tutustuttaa liettualaisten veriseen lähimenneisyyteen. Liettuaa ovat koetelleet aikojen saatossa niin Napoleon kuin Venäjän tsaarikin mutta KGB-museo keskittyy Hitlerin ja Stalinin hirmutekoihin. Ensin saapunut Hitler murhautti yli 200 000 Liettuan juutalaista ja Stalinin vainoissa on arvioitu menehtyneen ainakin saman verran. Stalinin määräyksestä kokonaisia perheitä kuljetettiin Siperiaan.















Museo sijaitsee rikospaikalla eli rakennuksessa, jossa KGB toteutti salakuuntelua, kidutuksia ja teloituksia 50 vuoden ajan. Kahdessa ylimmässä kerroksessa on näyttely, jossa terrorin vaikutukset näyttäytyvät yksittäisten ihmisten ja perheiden kautta. Kasvot ja nimet tuovat tapahtumat lähelle. Näyttely kertoo myös syntyneestä vastarintaliikkeestä ja sen epätoivoisesta kamppailusta ylivoimaista vihollista vastaan.




























Museo on yhtä aikaa koskettava ja karmiva. Kellarikerroksesta löytyvä vankila- ja teloitusosasto on aidosti pelottava kokemus. Yksin tyhjässä kerroksessa kulkiessani sain kerätä kaiken tahdonvoimani uskaltaakseni avata edestäni löytyvän oven ja astua portaita alas kohti paikkaa, jossa niin moni oli kohdannut loppunsa. Pieniä sellejä kohden oli asunut järkyttävästi jopa sata vankia ja kidutukseen käytetyt jääkylmät ja lattiapinnaltaan veden peitossa olleet kammiot saivat kyyneleet silmiini. Kokemus sai minut vannomaan, että olisin jatkossa paremmin selvillä nykyajan mielipidevankien tilanteesta ja allekirjoittaisin aktiivisemmin vapautusvetoomuksia.


Loppua kohden tulin pelosta ja järkytyksestä pahoinvoivaksi. Päässä huimasi. Miksi ihmeessä vierailla näin järkyttävässä paikassa? Museo saa huomaamaan, kuinka helppoa on kääntää katse muualle ikävistä asioista. Tilat ovat olleet alkuperäisessä toiminnassaan vielä 80-luvun lopulla. Nykyäänkin on useita valtioita, joiden ihmisoikeustilanne tiedetään heikoksi. Silti teemme saman virheen ja annamme asioiden tapahtua. Salakuunteluhuoneessa henkäisin, että onneksi jotkut asiat ovat menneet parempaan suuntaan. Samassa tajusin salakuuntelun olevan tänä päivänä laajempaa kuin koskaan aikaisemmin.















Vaikka KGB-museo on rankka ja mitään peittelemätön, ei käynnistä jäänyt mässäilevä olo. Olin vain hyvin surullinen menehtyneiden puolesta ja järkyttynyt ihmisen kyvystä hirmutekoihin. Uhrien luita on nähtävillä teloitusosaston lasilattian alla. Menehtyneet eivät ole päässeet haudan rauhaan, mutta tila saa tuntemaan hiljaista kunnioitusta aivan kuin hautausmaalla kulkiessa. Museo ei välttämättä sovi heikkohermoisille eikä ainakaan alimman kerroksensa osalta lapsille. Muille museossa vierailu on käymisen arvoinen, herättelevä kokemus.


















16 kommenttia:

  1. Huhhuh...Tämä on varmasti niitä paikkoja/museoita, joihin menemistä pitäisi miettiä pari kertaa. Juuri samasta syystä, että tulenko pahoinvoivaksi ja ahdistuneeksi siitä kaikesta kauheasta mihin ihminen pahimmillaan pystyy. Mutta toisaalta olen samaa mieltä siitä, että tällaisia museoita on oltava olemassa, jotta ihmiset eivät unohtaisi pahaa puoltaan. Ja sitä, että tällaiset tapahtumat on estettävä/pyrittävä ehkäisemään. Tunteita herättä paikka. En pystyisi olemaan tuolla kyllä ainakaan töissä. Kiitos esittelystä kaikesta ahdistavuudestaan huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin postausta kirjoittaessani, pitäisikö alkuun laittaa jonkinlainen varoitus. Jätin kaikkein pahimmat kuvat laittamatta postaukseen. Tämän museon kohdalla täytyy tosiaan puntaroida, haluaako tällaista nähdä. Koin kuitenkin omalla kohdallani, että herättely tuli tarpeeseen ja oli rankan kokemuksen väärti. Esimerkiksi kiduttaminen pitäisi olla kielletty ihan kaikkialla, ihan kaikissa tilanteissa.

      Poista
  2. Syksyllä kun olin Riikassa oli suunnitelmissa mennä sikäläiseen KGB-museoon, joka lienee suht samantyyppinen paikka kuin tämä mistä kirjoitat. Katsottiin tyttäreni kanssa kuvia ko. museosta ja hän sanoi, että on liian pelottava, joten museo jätettiin ohjelmasta. Itseasiassa olin helpottunut, että ei tarvinnut mennä. Tämä kuvaamasi museo vaikuttaa juuri sellaiselta, joka jäisi päähäni pyörimään pitkäksi aikaa ja vaikka on tärkeää, että tiettyjä asioita ei unohdeta, niin kukaan ei hyödy siitä, jos näen painajaisunia jostain museosta.

    Sen sijaan DDR-museo Berliinissä oli minusta oikein kiinnostava. Ei ollut liian ahdistava, mutta paljon kaikkea juttua, jos halusi tarkemmin tutkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti hyvä päätös. Berliinissä haluaisin kovasti käydä, joten kiitos museovinkistä!

      Poista
  3. Tärkeä postaus tärkeästä aiheesta. En ole itse käynyt KGB-museossa. Aivan kuin olisin kuullut, että Tallinnassa on Viru-hotellin yhteydessä eräänlainen KGB-museo. Kuulemani mukaan siellä oli suorastaan hauska opastus. Paikassa olisi keskitytty vain hotelliasiakkaiden salakuunteluun.

    Tekstistäsi välittyi herkkyys ja eläytymiskyky. Minusta ne ovat hyviä ominaisuuksia. Paljon pahempaa olisi ollut kylmä järkeistäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin osui silmiin tuo Tallinnan KGB-museo googlaillessani Vilnan museon osoitetta. Täytyy ehdottomasti joskus käydä sielläkin. Tässä vielä linkki Tallinnan museoon: https://www.sokoshotels.fi/fi/tallinna/sokos-hotel-viru/muut-palvelut

      Käynti Vilnan KGB-museossa on näin jälkikäteenkin pohdituttanut paljon. Oli lohdullista huomata, kuinka elämä on kaikesta huolimatta jatkunut Liettuassa kaiken tapahtuneen jälkeen. Ainakin tuntui, ettei viha ollut jäänyt kytemään, vaan kansan katse on ollut eteenpäin. Viha ei ole hedelmällistä, toiveikkuus on.

      Poista
  4. Suosittelen Tarton KGB-museota, joka myös sijaitsee rikospaikalla. Olin siellä joskus kesätöissä. Muistan, että oli kuuma heinäkuu, mutta minä istuin yksin kellarissa, selän takana iso Stalinin taulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Hurjalta mutta mielenkiintoiselta kuulostava kesätyöpaikka.

      Poista
  5. Onneksi tuollaisia museoita on olemassa, eikä kaikkia kauheuksien muistoja ole raivattu. Vaikka paikat ovat kamalia, enkä tiedä kestäisinkö itse nähdä niitä, ainakaan kovin suurta annosta, uskon olevan hyväksi ihmisille nähdä ja muistaa.
    Tällainen postauksesi on hieno, heikkohermoisempikin pääsee kurkistamaan museoon varovaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin rankimmat kuvat museosta postaamatta juuri siksi, että tämän uskaltaa lukea, vaikkei itse museoon kestäisi mennä. Kaksi ylintä kerrosta eivät ole erityisen rankkoja mutta kellarikerrokseen menemistä kannattaa heikkohermoisten miettiä. Minulle tuo alin kerros tuli uniinkin.

      Poista
  6. Tämä on juuri sellainen museo, johon minä menisin. Tuli mieleeni vastikään lukemani Tom Rob Smithin romaani Salainen puhe, jossa KGB:n (aiemmin MGB) toiminta oli keskeinen osa kirjaa. Sen kautta tuli vankihuoneet tutuiksi. Melko karmaiseva kirja kyllä kuten edeltäjänsäkin eli Lapsi 44.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kirjat kuulostavat todella rankoilta. Voisivat olla hermoilleni liikaakin (näin kamalia painajaisia noista vankihuoneista juuri viime yönä).Liikkuminen yksin tuolla museon kellarikerroksessa oli minulle jo aikamoinen pala. Yhdessä jonkun muun kanssa ei olisi varmastikaan tuntunut aivan yhtä pahalta.

      Poista
  7. Mun matkaseuralainen haluaisi mennä tuonne tulevalla Vilnan-matkalla, mutten ole varma, että kestävätkö omat hermoni. Tallinnan miehitysmuseossa olen käynyt, mutta siellä näkökulma on sen verran eri, että se sopii heikompihermoisillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverin kanssa ei välttämättä tunnu pahalta. Ainakin kahden ylimmän kerroksen tsekkaamista suosittelen. Voithan odotella ylemmissä kerroksissa, jos kaverisi haluaa sillä välin piipahtaa kellarissa. Oli itselleni kyllä hurja kokemus mennä yksin. Joka tapauksessa antoisaa reissua Vilnaan!

      Poista
  8. Kamalaa. Olen vieraillut kahdessa keskitysleirissä - Puolassa ja Saksassa. Nekin olivat rankkoja ja surullisia paikkoja. Mutta on hyvä, että jälkipolvet saavat konkreettisesti nähdä, mitä on tapahtunut, jotta tällaista ei tehtäisi enää tai jotta tällaisten tapahtumien ehkäisyyn saataisiin lisää ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskitysleirit palasivat vahvasti mieleen museovisiitin jälkeen. Puolassa on tullut käytyä Birkenaussa ja kokemus oli tosiaan todella rankka ja surullinen. Samaa mieltä, että tapahtumat täytyy muistaa ja niistä puhua, jottei samaan päädyttäisi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!