perjantai 25. joulukuuta 2015

Huonojen siirtojen Yöperhonen




















Katja Kettu: Yöperhonen
Kannen maalaus: Eemil Karila
Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen
Kustantamo: WSOY, 2015
Sivuja: 325
Pisteet: 3/5

Aloin pakata. Punamustat säärystimet ja kelsiturkki, muutama sakemanniturismilta jäänyt reikämarkka. Suenhampaan lähettämän kortin sulloin sydäntä lähinnä aluspaidan alle. Sitten aloin miettiä tuliaisia. Isän työhuoneesta käärin rullalle karttoja niin paljon kuin kehtasin, niistä Suenhammas tykkää. Maaslavoita ja herapiirasta, pikkuinen putikka rommia. Viimeisenä koiruutena nappasin isän käsinveistetystä, valaanluisesta shakkipelistä mustan ratsun.

Hei! Voitin Katja Ketun Yöperhonen-romaanin Oksan hyllyltä-blogista (kiitokset vielä!). Tarina tempasi mukaansa heti alkumetreiltä heittäen keskelle vuotta 1937 ja neuvostoliittolaista vankileiriä. Kettu upottaa lukijan tälläkin kertaa taitavasti menneen ajan tapahtumiin. Välillä Yöperhonen päästää pintaan vetämään henkeä nykyaikaan sijoittuvissa kappaleissa.

Yöperhonen kertoo nuoresta Irgasta, joka loikkaa Suomesta Neuvostoliittoon miehen perässä. Irgan sisällä kasvavat lapsi ja toive uudesta alusta. Totuus on kuitenkin toinen ja Irga passitetaan poliittisena vankina leirille vuosikymmenien tuomio muassaan. Olot työleirillä ovat kovat. Lohtua tuovat ystävyys marilaisen Elenan kanssa, rakkaus leirille saapuvaan Alekseihin ja hiljaa kytevä toivo vapaudesta.

Nykypäivään sijoittuvissa kappaleissa ollaan Marinmaalla, pienessä Lavran kylässä. Verna saapuu kylään saatuaan viestin isänsä kuolemasta. Isä on etsinyt tietoja vankileirillä menehtyneestä äidistään ja päätynyt Marinmaalle. Olisiko alkoholisoitunut isä vihdoinkin löytänyt jotain konkreettista vai onko kaikki vain sekavan vanhan miehen kuvitelmaa?

Yöperhonen avaa monille kuulopuheista ja sukutarinoista tuttuja loikkauksia Neuvostoliittoon. Olen kuullut pienestä asti kertomuksia ihmisistä, jotka lähtivät rajan yli kohti parempaa tulevaisuutta. Erään miehen kerrottiin kyllästyneen nuukaan vaimoonsa ja lähteneen kattilan kraapimiseen tympääntyneenä salaa rajan yli. Todennäköisesti haavekuva paremmasta elämästä osoittautui miehelle todellakin vain haavekuvaksi. Loikanneita teloitettiin tai kuljetettiin romaanin Irgan tavoin työleirille. Miltei puolet loikanneista suomalaisista menehtyi Stalinin vainoissa. Vaimo odotti miehensä paluuta sitkeästi koko elämänsä, muttei kuullut tästä koskaan. Mies katosi lopullisesti.

Yöperhonen on kertomus huonoista siirroista, valmiudesta tehdä pahoja asioita itselle tärkeiden asioiden vuoksi sekä pakenemisesta. Kirjassa paetaan häpeää ja kipua kolmessa polvessa. Vaikka jäin kaipaamaan juonelta enemmän ennalta-arvaamattomuutta, on kirja aiheensa puolesta pysäyttävä. Suomalaiset vainotut ja pitkään julkisuudessa vaietut ovat saaneet tarinaansa enemmän kuuluviin.

Yöperhosesta ovat postanneet myös mm. Krista (joka kuvaa Yöperhosen tarjoavan lukemisen nautinnon), Jonna (jonka mielestä Yöperhonen on hurja, hurjan vaikuttava ja hurjan vetävä teos) ja Ulla (joka kirjoittaa Yöperhosen olevan hieno, intensiivinen, vahva, viiltävä ja tuuperruttava romaani).

Jos haluat tämän pari lukijaa jo palvelleen kirjan omaksesi, niin vinkkaa asiasta kommenttiboksissa. Laitan romaanin tulemaan ensimmäiselle sitä toivovalle. 

14 kommenttia:

  1. Hep! Olisin kirjasta kiinnostunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Laitathan osoitteesi meiliini pihinainen(at)gmail.com niin lähetän kirjan tulemaan. :)

      Poista
  2. Mukavaa, että pidit kirjasta! Tämä oli minulle ensimmäinen lukemani Ketun kirja, ja tykkäsin, oli aika vaikuttavaa kerrontaa. Ketulla tuntuu olevan sana hallussaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juonellisesti tämä ei ollut täysosuma kohdallani (Kätilö onnistui mielestäni selvästi paremmin yllätysmomentin suhteen) mutta aihe on erinomainen. Kiitos vielä kirjasta! :)

      Poista
  3. Tämä oli mielestäni jopa Kätilöä parempi teos. Hieno aihe, tosin raadollinen. Kummassakin kirjassa toistui sukulaisen etsiminen ja kumpikin kirja on vahvojen selviytyjänaisten kirja.
    Kirja oli kuvauksellinen ja voin jo kuvitella siitä tehdyn elokuvan, Kätilö-elokuvasta oli pahimpia väkivaltakohtauksia jätetty pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Kätilö oli maagisempi kokemus mutta voin hyvin kuvitella tämän soveltuvan hyvin leffaksi. Kätilön filmatisointia en ole vielä uskaltanut katsoa. Kirja on niin rakas, että pelkään pettyväni.

      Poista
  4. Minut tämä kirja pääsi vähän yllättämään. Pidin siitä paljon vähän odotusteni vastaisesti, Kätilöön kun en varsinaisesti ihastunut, vaikka kirjoittajan ansiot siinä tunnistankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani hieman petyin kovien odotusteni kanssa. Kätilö onnistui yllättämään, Yöperhoselta jäin kaipaamaan enemmän ennalta-arvaamattomuutta.

      Poista
    2. Niin ne kirjamaut vaihtelevat :-)

      Poista
    3. Ja se on mainio juttu. :) Vaikkei tämä kirja ollut minulle samanlainen täysosuma kuin Kätilö, olen sitä mieltä, että Kettu on hurja kirjoittaja. Finlandia olisi saanut napsahtaa hänelle jo aikoja sitten. :)

      Poista
  5. Minulle kans Kätilö oli elämyksellisempi. Tämän kirjan loppu tuntui jo vähän liikaa leffalta. Alkupuoli oli taas loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu, sillä minäkin aloin nähdä kirjaa elokuvana silmissäni. Tekstin rakenteessa on ehkä elokuvakäsikirjoituksellisia aineksia. Alku tosiaan nappasi herkullisesti mukaansa. :)

      Poista
  6. Tähän hullaannuin, Kätilöön en, tai ehkä vain nyt on tottuneempi ketunkieleen? Hauska kun moni sanoo näkevänsä tämän leffana; mulle käy usein lukiessa noin, mutta ei tämän kanssa jostain syystä. Pitänee lukea vielä toisenkin kerran, sen verran jäi kutkuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaksi kirjaa jakavat mielipiteet vahvasti. Hyvän kirjan merkki, etteivät täysin miellytä kaikkia. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!