torstai 17. joulukuuta 2015

Entistäkin hauskempi Kaapelin joulu

















Hei! Kaapelin joulu imaisi meidät viiden tunnin ajaksi iloiseen joulutunnelmaan. Aika hujahti kuin siivillä, sillä Kaapelitehtaalla järjestettävä ilmaistapahtuma tarjoaa laajan myyjäistarjonnan lisäksi entistäkin enemmän kivaa tekemistä. Askartelimme päivän aikana kortteja ja kirjanmerkkejä, otimme upeat glittertatuoinnit, halasimme Myyrää ja morjestimme Joulupukkia.





Jännäsimme myös kaksi erää bingossa (päivittäin klo 17 ja klo 18), jonka pääpalkintona on joka kierroksella voittajan toiveen mukaan joko tavallinen tai seitankinkku. Tällä kertaa voitot menivät sivu suun, mutta samassa pöydässä bingonnut Joulupukki lahjoitti meille voittamansa pullakahvilipukkeen. Aktiviteettien välissä herkuttelimme riisipuurolla ja teimme muutamia salamyhkäisiä ostoksia myyntikojujen äärellä.
Perjantaista sunnuntaihin pihalla päivystää viime vuodelta tuttu Lissu-poni, joka kyydittää perheen pienimpiä lyhyen pyörähdyksen verran viiden euron maksua vastaan. Katsotaan ehditäänkö tänä vuonna Lissua moikkaamaan. Luvassa on lisäksi muun muassa ilmaista jättisaippuakuplapajaa, joululauluja, Vauvojen taidenarikkaa, Tuunausta taaperoille ja Sepi Kumpulaisen keikka. Ohjelma vaihtelee päivittäin, joten kannattaa kurkata päiväkohtainen ohjelma täältä. Iloista joulun odotusta!

Kaapelin joulu Kaapelitehtaalla sunnuntaihin 20.12. asti. 



























10 kommenttia:

  1. Näköjään ihan mahtavan kiva tapa päästä joulutunnelmaan !
    Sulla riittää noita upeita vinkkejä :) Myyrä naurattaa, hassunkiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluiset tapahtumat ovat kyllä oiva tapa päästä joulutunnelmaan. Kaapelin joulu on perheemme suosikki. :)

      Poista
  2. Onpa kivannäköistä menoa ja meininkiä. Meidän taloudessa rakastetaan Myyrää vaikkei lapsia olekaan! Ja joulupukkiakin on aina kiva käydä moikkaamassa. Tuo glittertatuointi oli minulle uusi juttu. Miten se tehdään? Siis onhan tuossa kuva, mutta millaista liimaa(?) siinä käytetään ja kuinka pitkäkestoinen se on? Tekisi mieli itsekin joskus vaikka kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostus glittertatuointeihin tarttui minuunkin. Kuvan lisäksi tarvitaan iholiimaa ja ihoglitteriä. Ensin ihoalue kannattaa pestä ja kuivata, jotta iho on puhdas ja tatuointi tarttuu hyvin. Liima sivellään tarramaisen mallikuvan päälle ja annetaan kuivua läpikuultavaksi. Ihoglitter levitetään liiman päälle siveltimellä. Lopuksi vielä painellaan sormilla, jotta glitter on varmasti tarttunut ja poistetaan mallikuva. Tatuointi kestää yllättävän pitkään. Kävin saunassakin tatuoinnin kanssa ja kuva on yhä melko hyvä. Tatskan voi poistaa esim. alkoholipitoisella desinfiointiaineella. Kannattaa kokeilla! Kaikille vinkiksi, että glittertatuointeja tekevän Ruffle Armyn voi tilata esim. juhliin tekemään tatuointeja. Täällä lisää: http://www.rufflearmy.fi/glittertatuoinnit/

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava ja puuhakas päivä. :)

      Poista
  4. Onpas kivan näköistä! Meidän oli pakko jättää väliin, kun esikoinen ja minä sairastuttiin. Varsinkin toi poniratsastus olisi ollut kova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että sairastuminen yllätti. Toivottavasti olette jo toipumassa. Meiltäkin jäi tänä vuonna hieman harmillisesti poniratsastus väliin. Hyvää joulua! :)

      Poista
  5. Hyvää joulumieltä ja lämmintä tunnetilaa Sinulle & läheisillesi:) Tässä vielä varuiksi joulun käyttöohjeet:

    Joulupatja
    eli ohje kummottos viätetä hiano joulu
    1. Raahata parisänkyn patja huuolli suurimma huane lattian.
    2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruokka.
    3. Laiteta ovi hulellisest lukkuja puhelimet piironki alalaatikko.
    4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja - eläinten kans.
    5. Maata,syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut. Nosemine ja murhettumineä on kiäellet.
    6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.
    - runoilija Heli Laaksonen-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta toivotuksesta (& mainiosta ohjeistuksesta) ja oikein hyvää joulua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!