maanantai 16. marraskuuta 2015

Veitsen terällä - "toivottoman tapauksen" tarina
















Arno Kotro ja Christer Lybäck: Veitsen terällä
Kustantamo: Otava, 2012
Sivuja: 216
Goodreads-tähdet: ★ liked it

Rakas ja tärkee faija delas, broidi lähti toiselle puolelle maapalloo ja mutsin menetin vieraalle äijälle... ...Mä jäin yksin tyhjyyteen, sellaseen maailmaan, josta kaikki hyvä oli delannu. Mulla ei ollu enää mitään turvaa, ei mitään mihin tarttua. Mä tunsin miten mun elämä musteni ja samalla musteni myös mun mieli.

Toivoton tapaus. Niin sanottiin Veitsen terällä -kirjan päähenkilölle Christer Lybäckille. Nuoruuden vankilakierteen jälkeen hän on lukenut itsensä lääkäriksi ja erikoistunut kirurgiaan. Hän on taidoistaan kuulu kirurgi ja vähintäänkin yhteiskuntakelpoinen. Arno Kotron kanssa yhteistyönä syntynyt omaelämäkerrallinen teos kumoaa koko toivottoman tapauksen -termin Lybäckin tarinaa kertoessaan. Lybäck jos joku oli julistettu toivottomaksi tapaukseksi. Muutos oli kuitenkin mahdollinen.

Tulen vihaiseksi, kun kuulen, että jollekin lapselle on sanottu tämän olevan toivoton tapaus. Osan lapsia ja nuoria turhautuneen ihmisen suusta päässyt toteamus saa sisuuntumaan ja päättämään, että joku päivä tuomion julistanut saa huomata olleensa väärässä. Pelkään kuitenkin pahoin, että osa toivottomiksi tapauksista julistetuista alkaa toteuttaa aikuisen ennustusta. Veitsen terällä -kirjaa voikin suositella sivupolulle joutuneille ja oman tulevaisuutensa synkäksi näkeville. Toivottomia tapauksia ei ole olemassa.

Toinen kiintoisa kirjaa lukiessa heräävä kysymys on, miksi tavallisesta perheestä tuleva fiksu lapsi päätyi alkoholisoituneeksi pahantekijäksi. Lybäckin turvallinen elämä särkyi 9-vuotiaana hänen isänsä kuoltua. Isoveli pakeni ahdistavaa tilannetta muuttamalla pois kotoa ja äiti löysi itselleen lohduttajan uudesta miehestä. Christer tunsi, ettei hän enää kuulunut minnekään. Isän ja äidin silmäterä alkoi tuntea itsensä vain taakaksi. Kenties hän olisi päätynyt joka tapauksessa rikoskierteeseen mutta ehkäpä juuri irrallisuuden tunne ja se, ettei hän tuntenut itseään enää tärkeäksi kellekään, sai hänet suistumaan pahoille teille.

Kirjan on kirjoittanut Lybäckin haastattelujen pohjalta Arno Kotro. Kotron tekstin lomassa on katkelmia, joissa Lybäckin ääni pääsee kuuluviin. Se, että tarinan kertoo joku muu kuin päähenkilö, tekee tekstistä ulkopuolelta asiaa tarkastelevaa ja kuvailevaa. Minä-muodossa kirjoitettuna teksti olisi saanut minut todennäköisesti uppoamaan syvemmälle tarinaan ja eläytymään vahvemmin tapahtumiin.

Hautajaisia seuraavana päivänä poika palaa äitinsä ja veljensä kanssa haudalle. Helsingissä on urheilukisat ja vastaan tulee nuoria ulkomaalaisia urheilijoita jotka kuvaavat tyylikästä Lybäckin perhettä. Äidillä on muodikas ja näyttävä hattu, Christer pitää mustaa surunappia. Haudalla poika yrittää kurkkia kukka-asetelmien alta lautojen välistä, näkyykö arkkua. Mutta mitään ei näy.
Isä on tavoittamattomissa.

Kolmas kiinnostava asia kirjassa on rankkoja asioita kokeneen ja tehneen ihmisen ääni. Taisin ensimmäistä kertaa lukea vankilassa istuneen ihmisen mietteitä. Veitsen terällä onkin avartava kurkistus kovan luokan linnakundin ajatuksiin. Linnakundin, joka sai vain yhdeltä ihmiseltä vahvistusta sille, että hänestä voisi tulla jotakin. Kirja heittääkin lukijalle rivien välistä haasteen: jos et voi olla tuo yksi tärkeä rohkaisija, ethän ainakaan ole se ihminen, joka tuomitsee toivottomaksi tapaukseksi.

2 kommenttia:

  1. Pitkä matka rikollisesta huippukirurgiksi. Elämässä voi tehdä valintoja ja aina pystyy muuttamaan elämänsä suuntaa, se ehkä mielestäni oli kirjan tärkein sanoma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasta tosiaan ilmenee, että vaikka muutos on todella hankala, on se myös mahdollinen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!