lauantai 3. lokakuuta 2015

Yle Areenan viisi kovinta



Laura Poitrasin dokumentti vie katsojan keskelle tietovuotaja Edward Snowdenin ja toimittajan salaisia kohtaamisia hongkongilaisessa hotellihuoneessa. Dokumentin myötä valottuvat niin NSA:n suorittaman vakoilun laajuus kuin se, miksi Snowden oli valmis uhraamaan uransa, vapautensa ja läheisensä totuuden kustannuksella. Parituntinen dokumentti pitää tiukassa otteessa ja laittaa pohtimaan, onko Isoveli lopulta ystävä vai vihollinen.  


Ruotsalais-tanskalaisen Silta-sarjan kolmas kausi on startannut lupaavanoloisesti. Erityislaatuinen rikospoliisi Saga Norén (Sofia Helin) saa jälleen selvitettäväkseen oudon murhan. Lisähaasteena on uuteen tanskalaiseen työpariin totutteleminen. Laadukkaassa jännityssarjassa on nähty aiemmin kantaaottavuutta. Kolmas kausi jatkaa samalla linjalla. Tällä kertaa käsittelyssä on sukupuolineutraalius. 





















Hercule Poirot-elokuvat ovat takuuvarmaa kamaa. Pikkutarkka mutta sympaattinen etsivä laittaa harmaat aivosolunsa liikkeelle selvittäessään mitä haasteellisimpia murhia. Vaikka elokuvien aihe ei ole kepeimmästä päästä, on elokuvissa yleensä mukavan leppoisa tunnelma. Toimii myös rentouttavana unilääkkeenä vauhdikkaan päivän päätteeksi. Areenassa parhaillaan nähtävillä olevista Hercule Poirot-elokuvista suosikkini ovat Kortit pöydällä ja Vuoksi ja luode





















Kolmiosainen dokumenttisarja on kiinnostava katsaus siitä, miten voimme vaikuttaa aivojemme toimintaan. Yllätyin, kuinka paljon aivot voivat muovautua koko elinikämme ajan. Erityisen kiinnostavaa on dokumentissa esitetty fyysisten reaktioiden hallinta mielen avulla (minunlaisellani jännittäjällä on siis toivoa). Koekaniinina aivojen muokkaamisessa toimii australialaistoimittaja Todd Sampson, jonka välittämänä asiat on helppo ymmärtää. Ensimmäinen osa poistuu Areenasta tänään lauantaina, joten pitäkäähän kiirettä!





















Kotimainen uutuusreality on yllättänyt positiivisesti. Jokaisessa jaksossa ratkotaan yhden ihmisen ongelmaa parviälyn avustuksella.  Parvi eli 15 tavallista kansalaista lyö viisaat päänsä yhteen ja antaa apua pyytäneelle lopuksi ehdotuksensa. Parven syvälle luotaava pohdinta on tehnyt vaikutuksen. 

6 kommenttia:

  1. Olen haastanut sinut http://pikkukepponen.blogspot.fi/2015/10/haaste-kerro-kuvin-ja-sanoin-suomen.html
    Olisi kiva jos innostuisit kertomaan suosikkikohteistasi Suomessa. Kuulisin mielelläni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mainiosta haasteesta, ehdottomasti mukana! :)

      Poista
  2. Snowdenin tarina kiinnostaa ja Poirot toimii, mutta Nyt tai ei koskaan-sarjan mainos on luotaan työntävä, joten en ole koskaan sarjaan lähemmin tutustunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snowden-dokkari on mielestäni loistava, kannattaa ehdottomasti katsoa. Nyt tai ei koskaan on yllättänyt positiivisesti. Toisaalta jakaa myös varmasti mielipiteet.

      Poista
  3. Minä en ole nähnyt noista mitään, en tietenkään. Mutta Silta on alkanut kiinnostaa, pitäisi vaan varmaan ensin hankkiat aiemmat kaudet.
    Tuo aivojen muovaaminen vaikuttaa todella kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillan ensimmäinen kausi on mielestäni todella hyvä. Kakkoskausi oli puolestaan pienoinen pettymys. Kolmoskausi vaikuttaa kahden jakson perusteella kakkoskautta paremmalta.

      Olin hämmästynyt, miten paljon aivoihin voikaan vaikuttaa koko eliniän. Tuosta dokumenttisarjasta tuli toiveikas olo. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!