Lasten oma taidekirja on uusi kestosuosikkimme
















Lasten oma taidekirja
Kustantamo: Tammi, 2015
Sivuja: 256
Pisteet: 4,5/5
(Kirja saatu Ateneumista)

Hei! Lasten oma taidekirja on idealtaan äärimmäisen simppeli. Opas esittelee 111 Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon teosta sisältäen kustakin vain perustiedot ja teoksesta napatun yksityiskohdan. Alkuun olinkin pettynyt. Olisihan teoksista löytynyt vaikka mitä kiinnostavaa kerrottavaa. Sitten testasin kirjaa lastemme kanssa. Yksityiskohtien bongaaminen olikin yllättävän kiehtovaa ja koukuttavaa puuhaa koko perheelle.















Olemme tutustuneet kirjaan peittämällä ensin vasemman sivun teoksen ja arvaamalla vuorotellen oikean sivun yksityiskohdan perusteella, mitä taulu esittää. Sen jälkeen olemme paljastaneet teoksen ja etsineet siitä kyseisen kohdan. Olemme lisäksi veikanneet tekijää ja hämmästelleet vanhojen teosten kohdalla, kuinka kauan aikaa sitten ne onkaan tehty.

On ollut jännä huomata, miten tututkin taulut sisältävät yksityiskohtia, joita ei ole aiemmin huomannut. Tällainen on muun muassa Ferdinand von Wrightin Ensi yllätys-maalauksen taustalta löytyvä musta vasikka. Kirja tarjoaakin ahaa-elämyksiä myös aikuisille.















Lasten oma taidekirja on ollut hauska tapa tutustuttaa lapsia taiteeseen. Vaikka olemme käyneet taidemuseoissa, eivät taiteilijat ole jääneet lasten mieleen. Nyt meillä tunnetaan niin Edelfeltvan Gogh (jonka työt on lastemme mielestä kuulemma helppo tunnistaa tuherrusta muistuttavasta maalaustyylistä) kuin Gallen-Kallelakin (jota kutsumme Seeproja-teoksen vuoksi maalariksi, joka maalasi seepran takapuolen).















Koska kirja sisältää teoksia kolmesta museosta, on sisältö mukavan monipuolinen. Lapset ovat huomanneet, miten monennäköisenä taide ilmentyykään realismista mielikuvituksella sävytettyyn nykytaiteeseen. Lasten oma taidekirja onkin teos, johon ei helposti kyllästy ja jota tullaan varmasti tutkimaan kotonamme yhä uudestaan.


Kommentit

  1. Mielenkiintoisen oloinen kirja. Jäi vähän kutkuttelemaan, että pitäisikö hankkia ja kokeilla poikieni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adlibriksessä tämä näyttäisi maksavan 17,10 e. Hintansa väärti mielestäni ehdottomasti. Kirja, joka kestää vuodesta toiseen. Meillä tämä on varsin suosittu "iltasatukirjana" 5- ja 9-vuotiaiden lasten kanssa.

      Poista
  2. Ei toi kirja varmasti tekis pahaa ittellekkään... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta on tullut opittua paljon itsekin. En pannut aikuisenakaan hauskaa tutustumistapaa teoksiin pahakseni. :)

      Poista
  3. Onpa kiva kirjan hyödyntämistaktiikka! Mukava oli kuulla käyttökokemuksiakin. :) Tuota mustaa vasikkaa en ole muuten tajunnut bongata minäkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli sellainen oho-suusta, kun hoksasin, että teoksessa on toinenkin vasikka. Samoin kävi Taistelevat metsot-teoksen kanssa. En ole sitä takana olevaa naarasmetsoa koskaan hoksannut, vaikkei se ole edes mitenkään piilossa. Olen vain töllöttänyt kahta urosta.

      Poista
  4. Tämä täytyy hankkia! Kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
  5. Vaikuttaa tosi kivalle! Pitääpä tutustua :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua! Todella simppeli kirja, mutta yksityiskohtia riittää bongattavaksi. :)

      Poista
  6. Taide on kyllä ihan ehtymätön tarkastelun kohde ja keskustelun synnyttäjä ! Kielikoulutin taidenyseon väkeä aikanaan lähes 10 vuotta ja pääsin niinsanotusti kulissien taakse taiteen ja museoiden maailmaan. Mainiota että lapset saavat taidekasvatusta. Se rikastuttaa ihmisen elämää joka iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on alkanut huomata, että hieman huomaamattamme tapahtunut taidekasvatus (teatterissa ja museoissa käynti etc.) on tarttunut jonnekin lastemme sisimpään. Elämästä ei tule tosiaan tylsää, jos kiinnostuu taiteesta. :)

      Poista
  7. Kiitos vinkistä, ihan uusi tapa minulle katsella taidetta lapsen kanssa :) Tuo kansikuva on ihana, maisema on kuulemma Haikkoonselältä Porvoosta. Käytiin siellä kulmilla hiljattain, ja arvottiin keskenämme, että olisko tuo maalaus tehty kylpylän rannassa vaiko jollain viereisellä tontilla. Joskus on hauska tehdä retkiä kuuluisien maalausten maisemiin, jos budjetti ja aika sallii (nimin.haaveilen patikkaretkestä Kolille)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansallismaisemien äärelle kiehtoisi itselläkin päästä. Komeita maisemia, joiden soisi jäävän myös tuleville sukupolville.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit