Ruusuloistoa ja nukketeatteria Talvipuutarhassa

















Hei! Talvipuutarhassa on tarjolla vielä kahtena tiistaina (28.7. & 4.8. klo 10 ja klo 12) nukketeatteria. Noin viisitoista minuuttia kestävä Nukketeatteri Sytkyjen kesäsatu mukailee H. C. Andersenin Peukalo-Liisan tarinaa. Lämminhenkistä, lapsiyleisöä kysymysten kautta osallistavaa esitystä oli ilo seurata. Lyhyen kestonsa ansiosta se sopii aivan perheen pienimmillekin. Tarinan kautta tulevat tutuksi muun muassa vuodenajat. Oma alusta kannattaa pakata mukaan. Esityksiin on vapaa pääsy.

















Ulkona puutarhassa ruusut tuntuvat kuin hehkuvan. En ole itse erityisemmin ruusujen ystävä mutta Talvipuutarhan 91-vuotias ruusupuutarha sai minutkin pauloihinsa. Eri ruusulajikkeita löytyy useita.



















Sisällä moikkasimme pienessä lammessa uiskentelevia karppeja, joista vanhin on kuulemma jo nelikymppinen. Lisäksi ihastelimme ja hämmästelimme kasvien keskelle ripustettuja Sytkyjen nukkeja, jotka juhlistavat kyseisen nukketeatterin 30-vuotista taivalta. Nukkenäyttely on esillä elokuun loppuun saakka. Kruunasimme hemmottelulta tuntuneen retkemme puutarhan kesäkahviossa. Talvipuutarhaan on vapaa pääsy.



















Kommentit

  1. Vau miten upealta siellä näyttää! Hieno tuo kauris alimmassa kuvassa myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan upea paikka ja nukketeatteri & nukkenäyttely ovat piste iin päälle.

      Poista
  2. IHANA idea ja toteutus! Roomassa ollessa hieman harmitti, ettei ehditty katsomaan Gianicolon kukkulan kuuluisaa nukketeatteriesitystä. Tuolla talvipuutarhassa on hyvin yhdistetty tarina ja ruusumaailma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esityksen puutarhateema sopi todellakin mainiosti ympäristöön. Viime kesänä tuolla esitettiin nukketeatteriversiona Prinsessa Ruusunen. Sekin oli ihana idea. :)

      Poista
  3. Talvipuutarha oli lapsuuteni suosikkipaikka. Asuimme aivan naapurissa, joten siellä tuli rampattua tädin kanssa ja usein. Pitäisi viedä omat lapset myös käymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa tuo ruusupuutarhakin olla taas kukoistavassa kunnossa (oli välillä myllättynä), joten kannattaa piipahtaa. :)

      Poista
  4. Taas hieno menovinkki. Kiitos ! Katselin karttaa ja totesin että meiltä on suora bussiyhteys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Löytyy nähtävää niin ulko- kuin sisäpuutarhassakin. Itsellä ei ihan suoraa kulkuyhteyttä Talvipuutarhaan ole (puutarhan os. Hammarskjöldintie 1) mutta Mannerheimintietä kulkevilla busseilla pääsee suht lähelle (kun jää pois Töölön kisahallin pysäkillä).

      Poista
    2. Olipa MUKAVAA tulla lukemaan juttusi uudelleen nyt olen itse käynyt tuolla :) Linkitin sinut jo tämänpäiväiseen postaukseeni vaikka se ei vielä olekaan Talvipuutarhaposti.

      Poista
    3. Todella kiva kuulla! Ja kiitos linkityksestäkin. :)

      Poista
  5. Tuollapa pitäisikin käydä joskus. Etenkin kun Kaisaniemen kasvitieteellinen on nyt remontissa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit