tiistai 30. kesäkuuta 2015

Yhteistä aikaa lastenleffojen parissa

















Hei! Jos jotain positiivista tähänastisessa kesäsäässä, niin se on ainakin suosinut leffojen katselua. Monena päivänä on tullut paettua sadetta sisälle ja köllähdettyä katsomaan jokin lastenleffa. Tämä kesäkuun viimeinen päivä on ollut perheessämme odotettu, sillä tänään Netflixiin* ilmestyi Frozen. Heti tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen onkin luvassa kyseisen elokuvan katsominen.


Omasta lapsuudestani muistan, miten kivalta tuntui, kun vanhempani katsoi kanssani jotain elokuvaa. Leffakokemuksen jakaminen aikuisen kanssa ja leffan tarjoama yhteinen aika tuntuivat tärkeältä. Itse olen vasta parina viime vuonna tajunnut, miten kivaa lastenleffojen katsominen voikaan olla. Luulin ennen, että lastenleffat olisivat kärsimystä aikuiselle, mutta hyvien kokemusten myötä olen heittänyt ennakkoluuloni menemään. Olen myös hoksannut, että niitä päättömimpiä lastenleffoja voi myös vältellä ja bongailla sellaisia, jotka miellyttävät niin lasta kuin aikuista. Tässä muutamia Netflixistä löytämiämme elokuvia, jotka ovat koko perheemme suosikkeja.















1. Robots
Luulin etukäteen kyseessä olevan sekoboltsi robottihupsuttelu, joten emme suoraan sanottuna rynnänneet tämän leffan kimppuun. Onneksi annoimme leffalle mahdollisuuden, sillä Robots paljastui kivaksi elokuvaksi, jossa on jopa syvällisempää sanomaa. Elokuvassa vallan on ottanut ahne robotti, joka ei välitä vanhojen robottien ahdingosta. Nuori innokas robotti (kuvassa keskellä) päättää asettua vastarintaan. Krisse Salminen antaa Piper-robotille (kuvassa vasemmalla) pirtsakan äänen.
















2. Shrek
Shrek on hulvaton, vaikka sen on katsonut jo useampaankin kertaan. Myös kaksi jatko-osaa löytyvät Netflixistä. Ensimmäisessä osassa Shrek löytää itsensä keskeltä prinsessa Fionan pelastusoperaatiota seuranaan suupaltti aasi. Uskaltaako monien pelkäämä ja kauhistelema jätti avata sydämensä ystävyydelle ja rakkaudelle vai turvautuuko hän tutuksi tulleen yksinäisyyden luomaan suojaan? Samuli Edelmannin ääni sopii hyvin lempeälle jätille. Alkuperäisversiossa Eddie Murphy on puolestaan suorastaan ikimuistoinen lörpöttelevän aasin äänenä.















3. Monsterit-yliopisto
Monsterit-yliopisto on ulkonäöltään villi mutta pohjimmiltaan sympaattinen ja hyväsydäminen leffa unelmista, epäcooliudesta ja voimien yhdistämisestä. Masi Pallopää on pienestä asti haaveillut pääsevänsä isona opiskelemaan pelottelua yliopistoon. Mutta kun opintojen aika vihdoin koittaa, onko Masi tarpeeksi pelottava? Jussi Lampi on matalalla äänellään uskottava Masin seuraan pakon edessä lyöttäytyvän isokokoisen Tarmo Karvasen äänenä.















4. Megamind
Megamind on viihdyttävä supersankariseikkailu mutta asettaa samalla hyviksen ja pahiksen roolit kyseenalaiseksi. Voiko hyviksestä tulla pahis tai päinvastoin? Miksi jostakusta ylipäänsä tulee pahis? Huumoriakaan ei ole leffassa unohdettu.















5. Näin koulutat lohikäärmeesi 2
Tämä leffa on edellisiä selvästi jännittävämpi ja sisältää surunkin sävyjä, joten se sopii parhaiten hieman isommille lapsille. Viikinkipäällikön poika Hikotus saa tutkimusretkiensä ansiosta Hampaaton-lohikäärmeensä kanssa selville, että lohikäärmehallitsija Drago Veriaura aikoo koota kaikki lohikäärmeet armeijaansa. Hikotus lähtee vastoin isänsä määräyksiä neuvottelemaan sotaisan Dragon kanssa. Taisteluilta ja menetyksiltä ei valitettavasti vältytä.

*Blogiyhteistyö

16 kommenttia:

  1. Näitä on tullut kaikkia katseltua useasti. Myös Frozen oli yllättävän hyvä. Hetken sain kuitenkin ylipuhua pikkujätkiä katsomaan prinsessaleffaa. Iski lopulta ihan täysiä niillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän aikaa sitten tuli vastaan outo ilmiö: ihmisten toive tyttösankareista ei esim. Disneytä kiinnosta, koska tyttökatsojien huomion saamiseksi riittävät nämä prinsessaleffat. (Tästä hyvänä esimerkkinä mm. kamppaja, jossa pojille oli tarjolla supersankari-teemaisia vaatteita, tytöille puolestaan vaatteita teksteillä kuten "Seurustelen vain supersankarien kanssa".) Tyttösankareita ei myös poikien leffoissa ole, tai naishahmoja muutoinkaan kovinkaan montaa - paitsi romanttisena kiinnostuksen kohteena, ei aktiivisena toiminaja. Pojillekin siis lähinnä yksipuolisia ja miehekkäitä hahmoja tarjolla. Hauskaa kuulla siis, että Frozen ylittää sukupuolitetun kohdeyleisön rajan.

      Poista
    2. Frozen juuri katsottu ja tykkäsimme kovasti. Tässä leffassa naiset laittavat tuulemaan. Virkistävää vaihtelua perinteisille prinsessatarinoille. Vihdoin kotona on myös yksi tuore animaatioleffa, jossa sankari on tyttö. Ja ilahduttavasti vieläpä tummaihoinen.

      Poista
  2. Kaikki olen nähnyt ja posiitivista pääosin palautetta annan itsekin näille. Shrek on jo klassikko (vaikka näistä siinä onkin eniten aikuisille avautuvia tasoja) ja Robots on vaan ihan huippu (robotit ylipäätään, kuten Wall-E ♥). Näin koulutat lohikäärmesi ykkönen oli parempi kuin jatko-osansa, odotin ehkä liikaa siltä. Samoin kävi Frozenin kanssa. Megamindin näin samoihin aikoihin Itse ilkimyksen kanssa, jossa olevat Kätyrit veivät sydämeni 10-0. ihanaa, kun niille tulee nyt oma leffa! Monsterit yliopistossa ei pärjännyt alkuperäiselle, vaikka sekin oli ainakin kerran katsottavissa. Big Hero 6 on ollut tämän vuoden parhaimpia leffoja. Jotenkin nämä lapsille sunnatut leffat pärjäävät vertailussa suurinta osaa aikuisille suunnattuja paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin koulutat lohikäärmeesi 1 on meillä katsomatta. Vähän hassusti katsoimme kakkososan ensiksi. Itse ilkimys-leffat ovat meidänkin suosikkeja. Mahdollisimman pian pitää mennä katsomaan kätyrien oma leffa, kunhan putkahtaa eettereihin. :)

      Poista
    2. Wall-E täytyykin ehdottomasti yrittää metsästää jostakin, meillä vielä katsomatta. Samoin Monstereiden ykkösosa. Big Hero kiinnostaa myös kovasti. :)

      Poista
    3. Kävin katsomassa Kätyrit ensi-illassa ja voi kamala kun nauroin katketakseni. Valitsimme mieheni kanssa alkuperäiskielisen 2D-näytöksen. Minulla oli mukana Mäkkärissä pari vuotta sitten myyty Minion-lelukin mukana.

      Suosittelen Wall-E-leffaa täydestä sydämestäni. Suuri suosikkini Näin koulutat lohikäärmeesi 1:n kanssa.

      Poista
    4. Pitääpä pikimmiten suunnata Kätyrit-leffaan. Kuulostaa mainiolta! :)

      Poista
  3. Me aloitettiin tyttären kanssa loma (taas) Frozenilla. Kauhee kun ne laulut saa minut nieleksimään liikutusta XD. Monsteritkin löytyy kaapista mutta ei muita, laitetaan siis vinkit talteen taas! Kiitos! Meillä ei lapset tykkää ollenkaan vähänkään jännistä leffoista joten esim Lego leffaa ei olla vielä päästy alkua pidemmälle :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tosiaan katsoimme Frozenin ensimmäistä kertaa ja pidimme siitä koko konkkaronkka. Veikkaan että voisitte hyvinkin tykätä myös Robots-leffasta. :)

      Poista
  4. Minä olen aina tykännyt piirretyistä, ne on lähes ainoita elokuvia, joita olen katsonut kohtalaisen paljon. Ja mielellään myös omien lasteni kanssa. Kumppani on myös, vastoin ennakkoluulojani ;) , innokas katsomaan piirrettyjä ja jopa omistaa suunnilleen kaikki mahdolliset vähän uudemmat Disney-piirretyt ja muitakin. Minulla taas on itselläni niitä vanhempia. Muistelen ostaneeni Frozenin lapsille, mutta se on minulla vielä katsomatta (lapset katsoivat sen Suomessa joululomalla). Kylläpä tulikin ikävä lapsia, tulisivat nyt kotiin katsomaan leffoja äidin kanssa! Harmi muuten, että oma suosikkini Pekka Töpöhäntä ei tunnu iskevän nykylapsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle piirrettyjen maailma on avautunut vasta aika hiljattain. Onneksi kuitenkin löysin niiden pariin. Koko perheen leffahetket ovat mukavia ja kiva olla itsekin aidosti innoissaan leffoja katsomassa. :)

      Poista
  5. Kiitos hyvistä leffavinkeistä! Tuo tyttösankareiden puute on jokseenkin huutava, myös kirjallisuudessa, sillä kaikki tytöt eivät ole sielultaan prinsessoja vaan löytyy myös niitä räväkämpiä, tekeviä malleja. Siksiköhän esim. kliseitä ja rajoja rikkova Peppi Pitkätossu edelleen kiinnostaa ja ilahduttaa nuoria sadunkuuntelijoita? Aurinkoista kesäviikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidimme muun muassa Vihdoin kotona-antimaatioleffasta juuri siitäkin syystä, että siinä on tyttösankari. Tuossa Frozen-leffassakin naiset ovat tekijöitä, ainakin selvästi enemmän kuin perinteisissä prinsessaleffoissa. Tyttösankareita kuitenkin tarvittaisiin tosiaan vielä paljon enemmän niin elokuviin kuin kirjallisuuteen. Aurinkoista loppuviikkoa! :)

      Poista
  6. Meillä on harrastettu samaa kun kelit on ollut mitä surkeimmat. Frozen oli yllättävän hyvä, mutta Shrekit on ihan huippuja. Meillä on ihastuttu Itse Ilkimykseen, ne minionit on söpöjä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shrek-leffat ovat tosiaan mainioita. Harvemmin katson mitään leffoja uudestaan mutta niitä on tullut katsottua useammankin kerran. Meilläkin fanitetaan Itse Ilkimys-leffoja. Aikeissa suunnata myös Kätyrit-leffaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!