Lastentarhamuseossa ilmaista iloa helatorstaina
















Hei! Kallion sydämestä löytyvään Lastentarhamuseoon (Helsinginkatu 3-5) on tänään keskiviikkona ja huomenna helatorstaina vapaa pääsy. Tähän yleensä vain keskiviikkoisin auki olevaan toiminnalliseen museoon on ollut tarkoitus tutustua jo aiemmin, mutta vasta nyt saimme reissun tehtyä. Ja kyllä kannatti mennä! Lastentarhamuseo on erityisen kiehtova paikka lapsille, mutta herättää myös aikuisen mielenkiinnon. Museo sai pohtimaan, millaista päivähoito on ollut ja mitä voisimme ehkä poimia historiasta mukaamme nykypäivän päiväkoteihin.















Lastentarhamuseon tiloissa on oikeastikin toiminut pitkään tarha, joten tutustuminen on todella autenttista. Menneiden aikojen lapset pystyy miltei näkemään tarhan avarissa tiloissa leikkimässä ja oppimassa erilaisten askareiden parissa. Ennen vanhaan tarhoissa puuhailtiin paljon muun muassa nikkaroiden ja mankeloiden. Jo muutamaa viimeisintä sukupolvea on kutsuttu usein uusavuttomaksi, joten mieleeni tulikin, että kotitöiden opettaminen myös päiväkodeissa voisi olla erinomainen idea ottaa uudelleen käyttöön. Lastentarhamuseossa pääsee esimerkiksi harjoittelemaan kenkien plankkaamista. Lapsilla on tunnetusti kipinä oppimiseen ja itsensä hyödylliseksi tuntemiseen. Museon eri tehtävät vaikuttivatkin olevan viisivuotiaallemme todella mieluisia.















Moni asia on pysynyt samana vuosikymmenten varrella. Koti-, maatila- ja kauppaleikit sekä palikat ja palapelit ovat pitäneet jalansijansa. Lisäksi on tapahtunut paljon positiivista kehitystä. Ennen säännöt olivat tiukemmat esimerkiksi ruuan jättämisen suhteen ja varmasti moni on näissäkin museon tiloissa nikotellut ja kyynelehtinyt vellilautasensa äärellä. Nykyään päiväkotien henkilökunta ja lapset tuntuvat olevan tasa-arvoisemmassa asemassa eikä ruumiillinen kuritus tule onneksi enää kuuloonkaan. Menneisyydestä voisikin poimia hyvät ja kehittävät toiminnat ja huokaista helpotuksesta pölyttyneiden, negatiivisten toimintamallien jäätyä unholaan.






Museossa toimii pienimuotoinen kahvila, josta saa napata itselleen syötävää eurolla makunsa ja omantuntonsa mukaan. Leikkien ja muiden puuhailujen jälkeen teehetki kera karjalanpiirakan tuntui mukavalta loppuhuipennukselta kivalle retkelle. Tulemme varmasti vielä monta kertaa uudestaankin.



Huomenna helatorstaina 14.5.2015 Lastentarhamuseossa vietetään Hei me telttaillaan!-teemapäivää klo 10-14. Niin tapahtumaan kuin museoonkin on silloin vapaa pääsy. Ohjelmassa on luvassa perinteikästä telttailua, leikkejä ja lukuhetkiä. Varmasti hauska päivä tiedossa. Hyvää tulevaa helatorstaita kaikille!




































Kommentit

  1. Hauskaa, enpä tiennyt tällaisen museon olemassaolosta laisinkaan! Mukavaa, että reissu oli onnistunut, toivottavasti huomenna telttailun parissa on vilinää ja vilskettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin aika hienoa, että lastentarhoillekin on omistettu museo. Ja vieläpä näin hauskan toiminnallinen ja ajatuksia herättävä! Suosittelen piipahtamaan. :)

      Poista
  2. Olipa kiva tuttavuus! Tekemisen kautta lapsille kannattaakin opettaa, hommat pysyvät mielenkiintoisina ja muistot jäävät varmasti paremmin mieleen (niin lapsille kuin aikuisille) kuin tekstejä lukemalla/kuuntelemalla tai pelkkiä näyttelysaleja kiertämällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin todella ilahtunut, että museossa pääsee puuhaamaan joka huoneessa ja oppimaan historiasta käytännön kautta. Lapsille kehittyy tällaisten paikkojen ansiosta todella positiivinen suhde museoihin. Eihän tuolta olisi millään malttanut lähteä pois. :)

      Poista
  3. Onpa hyödyllinen blogi, taidankin ottaa heti ensimmäisestä lukemastani vinkistä kopin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Kannattaa käydä tuolla piipahtamassa. :)

      Poista
  4. Kävin tuolla museossa monta vuotta sitten opiskeluaikanani ja mieleeni jäi, että siellä on mahdottoman paljon katseltavaa ja ihmeteltävää, siis sellaista, mikä kiinnostaa varmasti myös lapsikävijöitä. Enpä muistanutkaan, että museossa pääsee myös itse kokeilemaan ja puuhastelemaan. Nyt kyllä rupesi vähän harmittamaan, että ehdimme jo sopia tekemistä huomiselle. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museo tuntui erityisen kiehtovalta viisivuotiaan vinkkelistä, kun kaikkea pääsee testaamaan. Tuntuukin, että museo on suunniteltu juurikin lapsiperheitä ajatellen, vaikka teemasta kiinnostuneet aikuisetkin tästä varmasti paljon irti saavat. Jos ei huomenna ehdi, niin museon työntekijä vinkkasi lähtiessämme, että erilaisia ilmaisia tapahtumapäiviä järjestetään säännöllisesti lauantaisin (noin kerran kuussa). Itse aloin seurailla Lastentarhamuseon FB-sivua, jotta pysyn kärryillä tulevista tempauksista. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit