sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Haastava Wenla Männistö


















Riina Katajavuori: Wenla Männistö
Kansi: Markko Taina
Kustantaja: Tammi, 2014
Sivuja: 272
Pisteet: 3/5
(Kirja saatu kustantamosta)

Minua kirpaisi kauhea omistamisen halu. Tuokin luomi on tehty jaettavaksi, mitään en saa itselleni pysyvästi. Me jaamme Jusan, minä ja tuo tulevaisuuden jäntevä tyttö. Minä saan sylin täyteen lapseni ihoa ja kokonaista ihmistä, niin kauan kuin saan. Sitten hauikset kasvavat, halaukset harvenevat ja reidessä tuntuva roikkuvan lapsen paino on aavesärky enää.
Se pitäisi muistaa joka kerta kun lastaan halaa. Että tämä pehmeä kakkupulla katoaa käsistäni ja niin on määrä.

Hei! Riina Katajavuoren Wenla Männistö on kutkuttava kurkistus siihen, miten Aleksis Kiven luomat Jukolan veljekset sopeutuisivat nykypäivään. Idea on mainio. Paikan löytäminen maailmasta on eläväiselle ja oppimisvaikeuksista kärsivälle veljessarjalle nytkin selvästi vaikeaa, mutta onneksi tarjolla on niin tukiopetusta kuin ymmärrystäkin erityistarpeisuutta kohtaan. Muitakin muutoksia on tapahtunut: veljesjoukko on monikulttuurinen ja muodostunut uusperheen myötä. Mutta yhä veljessarja on karhumaisen vahva joukkio, joka pitää yhtä.


















Vaikka katse on yhä seitsemässä veljessä, toimivat tällä kertaa naiset katsojina ja kertojina. Nuori Wenla Männistö tutkailee niin heräilevää seksuaalisuuttaan kuin suhdettaan veljeksiin. Poikien kuollut äiti puolestaan seurailee nuorukaisten toilailuja pilven reunalta. Alli Jukolan mietteet vanhemmuudesta ovat mielestäni kirjan kauneinta ja parasta antia.

Muistan sen kirjan hyvin, piirroskuvan pikku saaresta ja pikku majakasta saaren laella. Majakan edessä mies kiikkui kiikkustuolissa ja poltteli piippua. Rakennus täytti koko pienen kalliosaaren. Kirja oli minun lapsuudestani, minuakin oli aikanaan viehättänyt tuo pieni saari ja sen asukas.
Ei me Epun kanssa mihinkään ikinä soudettu.
Nämä on niitä asioita jotka painavat elämän vaakakupissa. Lapselle annettu huoleton lupaus, jota ei pidetty.

Kirjassa on paljon hyviä oivalluksia. Lukemisen kannalta Wenla Männistö oli minulle kuitenkin haastava. Romaani on kirjoitettu isolta osalta käsikirjoituksen muotoon, joten minun oli vaikea saavuttaa lukuflow. Erilaiseen muotoon kirjoitettuna Helsingin Kumpulaan sijoittuva romaani olisikin voinut olla kohdallani jopa erinomainen lukukokemus. Kumpulan reunalla asustelleena oli hauska kirjan myötä muistella kylämäisen kaupunginosan elämää ja positiivisia omituisuuksia. Kirjasta välittyy puutalokaupunginosasta huokuva yhteisöllisyys, joka tarttui aikoinaan myös minuun ja on kulkenut matkassani siitä asti.

Kirjasta on blogannut myös muun muassa Annika K, jonka mielestä Wenla Männistö on mieletöntä menoa ja Morre, jolle romaani ei puolestaan kolahtanut.

P.S. Jos haluat tämän kirjan itsellesi, vinkkaathan asiasta kommenttiboksiin. Laitan kirjan tulemaan ilmaiseksi ensimmäiselle kirjaa toivovalle. 

8 kommenttia:

  1. Voi, minä haluaisin tämän!
    Tämä oli aivan mahtava kirja :)

    VastaaPoista
  2. Minä pidin kirjan rakenteesta, olihan se uskollinen Seitsemälle veljekselle.
    Minun suosikkihahmoni oli poikien äiti, joka onnistui sanomaan asioita todella osuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin suosikkini oli poikien äiti Alli. Menen huomenna katsomaan juuri tuosta katsantokannasta ja tämän kirjan pohjalta tehdyn Alli Jukolan tarina-näytelmän Kansallisteatteriin. Odotan innolla. :)

      Poista
  3. Minulla Wenla odottaa vielä lukupinossa. Mielenkiintoista lukea tämä kun Seitsemän veljestä on vielä suhteellisen tuoreessa muistissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle tämän kirjan rakenne oli aika haastava juttu. Jos Seitsemän veljestä olisi ollut tuoreemmassa muistissa, olisi rakenne ollut todennäköisesti helpompi ymmärtää. Veikkaankin, että sinulle kirja aukenee helpommin, sillä rakenne noudattelee ilmeisesti aika pitkälle Seitsemän veljeksen rakennetta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!