sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Suosikkini Netflixin dokumenteista

Hei! Olen viime aikoina löytänyt itseni katsomasta Netflixin* dokumentteja. Onneksi suuntasin niiden pariin rohkeasti, sillä olen löytänyt valikoimasta todella koskettavia ja jopa ajatusmaailmaani muuttaneita dokumentteja. Totuus on tunnetusti tarua ihmeellisempää. Dokumenttielokuva on myös useimmiten lyhyempi kuin tavallinen leffa, joten kun ei ole aikaa pitkälle leffalle, tulee valittua dokumentti.

Olen ollut positiivisesti yllättynyt Netflixin dokumenttien tasosta, vaikka tekstitykset niissä tuntuvat välillä kiireessä kyhätyiltä. Tämä on harmittanut erityisesti katsoessa merkityksellistä dokumenttielokuvaa, joka olisi todella ansainnut laadukkaan tekstityksen. Mutta tässäpä esittelyssä neljä tämänhetkistä suosikkiani dokumenttielokuvien saralla. Nämä imaisevat mukaansa, koskettavat ja ajatteluttavat. Kannattaa katsoa!

1. Alive Inside: Koskettava dokumentti, joka paljastaa musiikin merkityksen muistisairauksien hoidossa. Dokumentin varrella huomataan, kuinka tärkeää musiikin kuuntelemisen mahdollistaminen dementiaa sairastaville olisi. Musiikki kohottaa mielialaa ja avaa meille maiseman tunteisiimme ja unelmiimme. Musiikki näyttää herättävän vuosia itsensä sisään käpertyneenä olleita dementikkoja. Itse en pärjää päivääkään ilman musiikkia, joten dokumentti kolahti kovaa.





2. Miss Representation: Herättelevä dokumentti siitä, millaisen naiskuvan keskellä elämme. Pystyvätkö tytöt kasvamaan esimerkiksi johtajiksi musiikkivideoista, mainoksista ja jopa blogeista tulvivan ulkonäköä ja seksikkyyttä painottavan naiskuvan keskellä? Olemmeko naisina yhä objekteja emmekä tekijöitä? Meillä naisilla on valtavasti taloudellista vaikutusvaltaa, mutta suuntaamme sen selluliittivoiteisiin ja muuhun meille luotuun tarpeeseen. Olisiko aika alkaa käyttää vaikutusvaltaa tärkeämpiin asioihin?




3. Brave Miss World: Vuonna 1998 maailman kauneimmaksi naiseksi valittu Linor Abargil raiskattiin vain muutamia viikkoja ennen kruunaamistaan. Järkyttävä kokemus muutti häntä pysyvästi ja hän on sen jälkeen halunnut rohkaista raiskausten uhreja puhumaan tapahtuneesta. Uskomatonta kyllä syyllistämistä tapahtuu yhä, vaikka uhri ei todellakaan ole syyllinen tapahtumaan. Abargil on omalla toiminnallaan ollut näyttämässä, että häpeä tapahtuneesta kuuluu ainoastaan raiskaajalle.





4. The Dark Matter of Love: Adoption haasteista mutta myös iloista kertova dokumentti kiinnosti adoptioäitinä kovasti. Amerikkalainen Diazin perhe adoptoi Venäjältä kolme lasta kerralla. Dokumentti valottaa, miten paljon lastenkotitausta vaikuttaa lapsen käytökseen ja tunne-elämään, mutta myös sitä, miten paljon vaurioiden on mahdollista korjaantua vuosien saatossa. Adoptio onkin yleensä yksi rankimmista kokemuksista, mutta myös koskettava mahdollisuus todistaa rakkauden parantavaa vaikutusta.




* Yhteistyössä Netflixin kanssa




2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä. Miss Representation kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Vaikka asian tiedostaakin, avaa dokumentti silmiä vielä lisää.

      Poista

Kiitos kommentistasi!