Koskikara-luontopolku tutustuttaa lintulajeihin (Nurmijärvi)

















Kevät on vihdoin täällä! Olikin heti testattava, millaisessa kunnossa luontopolut olisivat. Pakkasimme eväät reppuun ja matkasimme Nurmijärvelle Myllykosken maisemiin (Siippoontie). Alueella kulkeva noin puolitoista kilometria pitkä Koskikara-luontopolku valikoitui kiinnostavan koskimaisemansa ja näppärän pituutensa puolesta kevään ensimmäiseksi retkikohteeksi. Kutkutti myös nähdä, joko muuttolinnut olisivat palanneet alueelle. Perillä meitä odotti mielenkiintoinen ja yllättävän kuiva reitti, vaikka näin keväisin kannattaakin varmuuden vuoksi varustautua luontoretkiin kumppareilla.

















Osin Vantaanjoen rantaviivaa seurailevan luontopolun parasta antia ovat Myllykosken kaunis virtaus, nuotiopaikka rantatörmällä (omat puut ja tulitikut mukaan) ja reitin varrelta löytyvät opastaulut, jotka tutustuttavat jokialueella asustaviin lintulajeihin. Suurin osa itse linnuista taitaa kylläkin olla vasta palailemassa alueelle. Maalis-huhtikuun vaihteessa maisemassa näkeekin varmasti enemmän sirkuttajia.










































Yhden kerran onnistuimme harhautumaan pois reitiltä. Aika alkumatkasta vastaantulevalle pellolle ei ole siis tarkoitus mennä, vaan seurata vasemmalle kaartuvaa metsän puolella pysyttelevää polkua. Pellon reunaan tamppautuneesta polusta päätellen aika moni muukin oli vahingossa ajatunut ulos reitiltä peltomaisemiin. Pienen hasardin ansiosta tuli kuitenkin ihailtua maalaismaisemaa ja kauniita pajunkissoja.

















Myllykoski alkaa pian olla komeimmillaan sulamisvesien kasvattaessa virtaa. Nyt onkin ideaalinen ajankohta suunnata Koskikara-luontopolulle. Reitin polku on hyvin juurakkoinen ja osa polusta on jyrkkiä portaita, joten luontopolku ei valitettavasti sovi liikuntarajoitteisille eikä lastenrattailla kuljettavaksi. Lyhyehkö ja mukavan vaihteleva reitti sopii muuten oivallisesti myös lapsiperheille. Kosken läheisyydessä lapsia on toki vahdittava tarkasti. Aurinkoisia retkipäiviä toivotellen.












Kommentit

  1. Oi, ihana retkipäivä ollut teillä! Täytyy itsekin suunnata pian lasten kanssa luontoon :).

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen polku/ympäristö. Tästä syntyi taas itsellekin kipinä päästä luontopolkuilemaan. Mutta ehkä odotan vielä hetken, että lumet vähenevät, niitä kun on lupailtu vielä tulevaksi takaisin... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli näppärä ja mukavan vaihteleva reitti (metsäpolkua, porrasta, rantatörmää ja kosken virtauksen ihastelua). Luontopolut ovat kyllä mukavia kohteita, helppo tutustua luontoon valmiin reitin ansiosta. Mekin teemme taas seuraavan retken, kunhan ilmat taas lämpenevät. :)

      Poista
  3. Mukavan näköinen retkipaikka. Itse pari viikkoa sitten houkuttelin äitini mukaan luontoretkelle ja siinä sitten kumppareilla vaelsimme yli 7 km. Hieman oli epäselvyyksiä reitistä, kun joku oli tahtonut viedä merkit reitin varrelta ja GBS ei löytänyt/paikantanut meitä ollenkaan :), joten lenkistä tuli hieman pidempi kuin mitä ajateltiin. Hauskaa meillä kuitenkin oli. Onneksi mummo on hyväkuntoinen ja lupasi lähteä jatkossakin retkeilemään kanssani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta. Usein retket vähän venähtää reittiepäselvyyksien vuoksi. Hyvä juttu, että retki-innostus jäi kuitenkin elämään pienestä seikkailusta huolimatta. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit