Retkikohteena Helsingin Pihlajamäen hiidenkirnut

Pienempi Rauninmalja on 3,2 metriä syvä















Hei! Hiidenkirnuissa on pienestä asti ollut mielestäni jotain kiehtovaa. Vaikka jääkausista on ympärillämme runsaasti merkkejä, ovat hiidenkirnut luonnossa selvästi erottuvina erityisen mielenkiintoisia. Niitä katsomalla on helppo ymmärtää, miten kovia voimia tuolloin on ollut liikkeellä. Sulamisvesien pyörittämä jauhinkivi on toiminut jättimäisen kiviporan tapaan.

Aarnipata on 8,45 metriä syvä
Kiehtova on myös Helsingin Pihlajamäestä löytyvien hiidenkirnujen, Aarnipadan ja Rauninmaljan, lähihistoria. Kirnut kun äkättiin 90-luvun alkupuolella aivan viime hetkelle ennen tietyömaalla suoritettavaa kallion räjäytystä. Onni oli kuitenkin myötä kun paikalle osui arkkitehti Sulo Savolainen ja Skandinavian todennäköisesti vanhimmat hiidenkirnut ovat yhä kertomassa jääkausien tarinaa.















Pihlajamäen hiidenkirnut sijaitsevat aivan Rapakiventien varressa (autolla tulevien on kätevintä jättää ajoneuvo toiselle puolelle tietä paikallisen koulun parkkipaikalle osoitteeseen Rapakiventie 20). Nämä iältään mahdollisesti jopa yli 100 000 vuotta vanhat hiidenkirnut asettuvat asuinalueen keskelle varsin vaatimattomasti ja korkeilla suoja-aidoilla hieman häiritsevästi (mutta toisaalta turvallisesti) rajattuna. Silti ne tekevät vaikutuksen ja antavat iällään mittasuhdetta elämään. Pihlajamäen hiidenkirnut ovat mitaltaan hyvin pieni retkikohde. Nimikilpailussa kauniit nimet saaneet hiidenkirnut muodostavat kuitenkin mielenkiintoisen luonnonmuistomerkin. Parhaimmillaan kohde on varmastikin sulan maan aikaan.

Kommentit

  1. Oih, mie olen käynyt tuolla! Hiidenkirnut ovat kiinnostaneet minua lapsesta asti kun ensimmäisen kerran kuulin niiden olemassaolosta. En tosin tuolloin tajunnut, mitä ne ovat vaan ajattelin hiisiä sun muita. :D Ekat hiidenkirnuni näin Taviaskallioilla. Oletko käynyt? Ihanaa aluetta!

    Noiden Pihlisten kirnujen takana olevassa metsikössä on muuten juoksuhautoja ja "bunkkereita". Osa haudoista on sprayatty kirjaviksi ja valitettavasti roskaa oli kamalasti. Tosin viime visiitistä on aikaa melko kauan (ehkä kymmenen vuotta), joten en tiedä mitä siellä nyt on. Mutta ainakin hiidenkirnut tunnistan edelleen. :-) Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia kiehtovia mietteitä olen miettinyt hiidenkirnuista pienenä. :) Itse asiassa en ole aiemmin tajunnut, että Helsingissäkin on useita hiidenkirnuja. Nyt täytyykin käydä tutkimassa ne kaikki! Pohjoisen tyttönä tuli aikoinaan käytyä varmaan sata kertaa ihmettelemässä Rovaniemen läheltä löytyviä Sukulanrakan hiidenkirnuja. Jos Rovaniemen suunnalla liikkuu, niin kannattaa ehdottomasti käydä. Tarjolla huisin isoja (Suomen suurimpia) hiidenkirnuja. Ja paljon (14 kipaletta). :)

      Poista
  2. Mun serkku asuu tuolla lähellä, niin minäkin olen noita katsomassa käynyt, mutta nyt täytyy selvittää, että missä muualla noita on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiidenkirnuja löytyisi Wikipedian mukaan Helsingistä myös Käpylästä, Seurasaaresta, Laajasalosta, Lauttasaaresta ja Roihuvuoresta. Hassua että olen käynyt Seurasaaressa varmaan sata kertaa mutten ole huomannut hiidenkirnua. Ensi kerralla aion bongailla (on kuulemma esiintymislavan läheisyydessä).

      Poista
  3. Oi wau pakko käydä lasten kanssa, Porvoosta ei matka eikä mikään. Kiitos vinkistä ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa suunnata tuonne varmastikin erityisesti kesällä, kun hiidenkirnut eivät ole jäässä. Pikkuruinen mutta mielenkiintoinen retkikohde. :)

      Poista
  4. Uusi lukija täällä, hei vaan! Olipa kiva saada tällainen vinkki. Tulemme pääsiäisenä Helsinkiin ja nämä täytyy käydä katsastamassa. Täällä Oulussa olemme tutkailleetkin jo maaston aika tarkkaan...
    Myös kirjoihin liittyviä ajatuksiasi luin mielenkiinnolla.
    Tulehan vastavierailulle Villa Kardemummaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! :) Kivaa että retkivinkistä on hyötyä. Jos etsii kivaa (ja vieläpä ilmaista) tekemistä pääkaupunkiseudulla, niin kannattaa lisäksi tsekata tuolta ylhäältä tuo Vapaa pääsy!-osio. Tulenpa vastavierailulle. :)

      Poista
  5. Kyllä vaan on Helsingissäkin nähtävyyksiä, joista ei moni tiedä yhtään mitään! Uutta tietoa minullekin.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina tuntuu tosiaan löytyvän uutta ihmeteltävää Helsingistäkin. Tällaiset luontokohteet pääsevät erityisesti yllättämään kaiken kaupunkimaisuuden keskellä. :)

      Poista
  6. HIenot ovat kyllä kirnut Pihliksessä ja samalta paikalta voi myös loggailla itselleen kaksi geokätköä.

    Kuten Elegia jo sanoikin, ovat takana olevassa metsässä olevat juoksuhaudat myös hienot. Niitä suosittelen tosin kesäajan käytäväksi. Pihlajamäen arkkitehtuuripolku on myös kiva kierrettävä, se alkaa siitä ostarin kulmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran kokeilinkin geokätköilyä ja oli hirmu hauskaa. Nyt olisikin kevään myötä helppo aktivoitua senkin saralla. Nuo Elegian mainitsemat juoksuhaudat kiinnostaa myös. Ja tuo arkkitehtuuripolku kuulostaa myös kiehtovalta. Kiitos vinkistä! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit