tiistai 13. tammikuuta 2015

Vasta lopussa koukuttanut Vesiraukka













Milla Ollikainen: Vesiraukka
Kansi: Tommi Tukiainen
Kustantaja: Like, 2014
Sivuja: 254
Goodreads-tähdet: ★ it was ok
(Kirja saatu kustantamosta)

Mäkärä puri kuistilla niin makeasti, että Vuontisjärvi oli karjahtaa läimäyttäessään paljasta reittään. Oli keskipäivä, ilma seisoi. Metsä tuoksui paahtuneille männynneulasille ja muurahaisille.
Markus Toivoniemen kertomus saattoi merkitä sitä, että Nelli oli saanut huidella yöt varsin vapaasti viime aikoina ainakin silloin, kun isäpuoli oli ollut omissa menoissaan. Ehkä tyttö oli soittanut äidilleen vain testatakseen, oliko tämä jo sammunut. Saara Vuopiolle Nelli oli väittänyt menevänsä kotiin, mutta oliko hän ollut menossa vielä jonnekin muualle?
Voi tyttöriepu, Vuontisjärvi ajatteli. Ja äitiriepu ja isäpuoliriepu. Niin valmis on maailma mutta niin vaikea siinä on silti elää.

Hei! Milla Ollikaisen Lappiin sijoittuvan dekkaritrilogian toinen osa Vesiraukka kuljetti minut entisenä lappilaisena tuttuun mielenmaisemaan. Rinnassa ailahtaa aina mukavasti Ollikaisen käyttäessä tuttuja Lapin murteen termejä, joihin harvemmin törmään täällä etelässä elellessä. Juonellisesti en kuitenkaan nauttinut tästä osasta yhtä paljon kuin aiemmasta osasta Veripailakat. Asia saattoi johtua kyllä omasta hitaasta sytytyksestä, sillä vasta melko lopussa hoksasin, mistä juonessa oli kyse ja pääsin kunnolla kirjan imuun.

Vesiraukka alkaa kun Äkäslompolojärvestä löytyy nuoren Nelli Toivoniemen ruumis. Asiaa tutkimaan saapuvat edellisestä osasta tutut poliisit Vuontisjärvi ja Kukkola. Ylläksen maisemiin ovat palanneet myös ystävykset Krisse ja Eerika. He ovat selvittämässä viime reissulla syntyneitä ihmissuhdesotkujaan. Keskelle murhatutkimusta joutuminen mutkistaa asioita kuitenkin entisestään. Toisaalta toimittajana työskentelevä Eerika ei pane pahakseen tarjoutunutta työtilaisuutta. Murha näyttää melko tavanomaiselta huumausaineisiin liittyvältä rikokselta. Löytyykö sen takaa kuitenkin jotakin paljon synkempää?

Vesiraukka on pitkälti viihdettä, vaikka romaanissa sivutaan myös alkoholiongelmaa ja äitiyteen liittyviä vaikeitakin tunteita. Entisenä lappilaisena huomasin keskittyväni liikaakin tekstin murreasuun, mikä entisestään vaikeutti kirjaan koukuttumista. Suosittelisin kirjaa kevyttä dekkaria kaipaavalle lukijalle, joka on samalla kiinnostunut matkaamaan tekstin mukana Pohjois-Lapin maisemiin.

Vesiraukka on luettu myös Tuijata. Kulttuuripohdintoja-blogissa, jossa dekkaria kuvataan viihdytysjännäriksi.

Jos haluat tämän dekkarin omaksesi, niin vinkkaa asiasta kommenttiboksissa. Lähetän kirjan ensimmäiselle sitä toivovalle. 

4 kommenttia:

  1. Tämä on postaamista vaille valmista kauraa. Tykkäsin tästä dekkarista kovasti ja aion lukea ensimmäisen osan tämän perusteella :) Vuontisjärvi on huippu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttavanikin tykkäsi tästä kirjasta kovasti. Ihan harmittaa kun koko kirjan ajan olin jotenkin hajamielinen ja vasta lopussa innostuin kunnolla. Vuontisjärvi on kyllä murteineen mainio heppu. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!