Kiihkoton Syötäväksi kasvatetut

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut (<-Adlibris)
Kansi: Timo Mänttäri
Kustantaja: Atena, 2012
Sivuja: 355
Goodreads-tähdet: ★★★★ really liked it

'Kuluttajat eivät ole tienneet, millaisissa oloissa eläneitä eläimiä he syövät. Tuottajat ovat tienneet, etteivät kuluttajat tiedä, eikä heidän ole haluttukaan tietävän. Sekä mainonnalla että tuottajajärjestöjen tiedotuksella on vuosikymmenten ajan rakennettu eläintuotannosta kuvaa, joka on kaukana todellisuudesta. Tämän seurauksena ihmiset eivät enää järkyty vain selkeistä lain rikkomuksista ja julmuuksista, vaan myös todellisuudesta, jossa tuotantoeläimet elävät', kirjoitti Salla Tuomivaara Animalia-eläinsuojelujärjestön lehden pääkirjoituksessa keväällä 2010. 

Hei! Toimittaja Elina Lappalaisen kirjoittama Syötäväksi kasvatetut notkui lukulistallani pitkään. Suoraan sanottuna minua pelotti, miten rankkaa luettavaa tuotantoeläinten olosuhteita avaava kirja olisi. Silmien ummistaminen on kuitenkin hölmöintä mitä voi tehdä, jos haluaa muutoksia asiaan, joten kirjaan oli ehdottomasti tartuttava. Lukeminen kannatti, sillä Syötäväksi kasvatetut on kiihkoton, avartava ja todella kattava tietopaketti eläinten tehotuotannosta tämän päivän Suomessa.

Kirja käy läpi kanan, broilerin, sian ja lehmän tuotannon. Herättelevää teoksessa on, että kivuliaat toimenpiteet kuten porsaiden kastroiminen ja vasikoiden nupouttaminen (sarven alkujen polttaminen) tehdään usein yhä ilman kivunlievitystä. Hämmästyin myös siitä, että suurin osa lehmistä elää yhä suurimman osan vuodesta parsinavetassa päästään kiinni paikoilleen kytkettynä. Sikojen elämän tiesin ennalta kovaksi, mutta silti sikojenkin olosuhteet hätkähdyttivät. Kaikista eniten lopulta järkytti lainsäädännön lepsuus. Parsinavettoihinkin saa yhä rakennustukea, vaikka niiden haitallisuus lehmien henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille tiedostetaan. Yksi paljon kirjan parissa mietityttänyt asia oli eläimen arvo. Onko eläin vain tuote, vaikka jossain alitajuntamme sopukassa ymmärrämme jokaisen eläimen olevan oma persoonansa? Eläinten kipu- ja pelkäämiskyvystä sekä poikasten hoivaamisvietistä puhumattakaan. Tulin surulliseksi etenkin kukkotipujen kohtalosta. Heillä ei ole lainkaan arvoa, he syntyvät kuolemaan.

Vain puolet liukuhihnalle nostetuista untuvikoista lähtee tästä huoneesta hengissä. Kuoriutuneista 100 000 untuvikosta puolet on kanoja ja puolet kukkoja. Kukot ovat kananmunatuotannon kannalta roskaa, sillä niitä ei tarvita kaupassa myytävien hedelmöittymättömien munien tuotantoon.

Kaupassa vakuumipakkausten äärellä on helppo olla ajattelematta tuotteen taustoja. Kirja sai huomaamaan, kuinka paljon tuotantotilat vaihtelevat laadultaan. On esimerkiksi todella hyviä maitotiloja mutta joukkoon mahtuu myös useita eläimille kärsimystä aiheuttavia tiloja. Maitoa ostaessa ei voi tietää, millaisissa oloissa kyseisen maidon tuottanut lehmä on elänyt. Oli kurjaa tajuta, että on juonut myös todella huonoissa oloissa eläneiden lehmien maitoa. Näin jälkikäteen sellainen maito tuntuu aika karvaalta. Myös se, että maidontuotanto vaatii lehmältä vuosittain uuden vasikan, joka puolestaan jää ilman emänsa maitoa, oli hyvä tajuta. Olin ennen Syötäväksi kasvatetut- ja Salainen päiväkirja eläintiloilta-kirjaa kuvitellut maidon luonnostaan vain valuvan lehmän nisistä.

Moni kuluttaja ei ehkä tule ajatelleeksi, että jatkuva maidontuotanto vaatii lehmältä vasikan synnyttämistä kerran vuodessa, onhan maito vasikalle tarkoitettua ruokaa.  

Kirjan kirjoittanut Elina Lappalainen käyttää ruokavaliossaan myös lihaa ja senkin vuoksi hän on varmasti onnistunut kirjoittamaan kirjansa kiihkottomaan sävyyn. Lukijaa hän kannustaa miettimään, voisiko lihansyöntiä vähentää. Eettisempiä eläinkunnan tuotteita etsivää kuluttajaa hän neuvoo tarttumaan luomutuotteisiin. Ne takaavat eläimille yleensä hieman paremmat olosuhteet. Yli 350-sivuisen kirjan lopusta löytyy mainio Remonttilista suomalaiseen maatalouteen-kappale, joka kannattaa mielestäni ehdottomasti lukea läpi, vaikkei koko kirjaa muutoin ehtisi lukea kokonaan.

Syötäväksi kasvatetut on luettu myös mm. Sabinan knalli-blogissa, jossa kirjaa käsitellään mukavan kattavasti.