Vuoden 2014 parhaat lukukokemukset

Hei! Vuoden viimeisenä päivänä on aika muistella mennyttä vuotta. Vuoteen mahtui niin surua kuin iloa. Menetimme rakkaan 13-vuotiaan Nasu-kissamme syövälle alkuvuodesta. Kaipuu tätä uskollisimmista uskollisinta seuralaistamme kohtaan nousee yhä säännöllisesti. Olet ajatuksissamme Nasu. Onneksi tapahtui myös paljon iloisia ja suorastaan jännittäviäkin asioita (voit klikata kuvaa isommaksi).

Lukemisen saralla seitsemän kirjaa erottui positiivisesti muista. Nämä mieluisimmat tänä vuonna lukemani kirjat ovat:

1. Katja Kettu: Kätilö, 2011

Kätilö vei täysillä mukanaan. Suorastaan vatkasi. Lukumatka oli niin huikea, että ensimmäistä kertaa mykistyin kirjan äärellä.

2. Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat, 2013

Olen iloinen, että merkittävä kirjailija on ottanut jonkinlaisen riskin ja käyttänyt mahdollisuuttaan vaikuttaa kirjoittamalla. Samalla hienon rakkaus- ja kasvutarinan tarjoten. Adichie omistaa kirjansa koskettavasti seuraavalle sukupolvelle. Toivonkin, että kirjan ja sen lukijoissaan herättämien oivallusten kautta syrjittyjen on helpompi ponnistaa kohti ennakkoluulottomampaa maailmaa.


3. Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, 2010

Kirja esittelee lukijalle joukon hyväsydämisiä saarelaisia, jotka eivät pelkää elää omannäköistä elämää. Kirja onkin oodi ystävyydelle, hyvyydelle, rakkaudelle ja kirjallisuuden voimalle, jota ei edes ruma sota ja kuolema pysty murtamaan.

4. Eeva Kilpi: Kuolinsiivous, 2012

Mutta kuten elämä, sisältää Kuolinsiivouskin myös tummempia sävyjä. Ikääntymisen kipua, läheisyyden kaipuuta, menetyksiä ja yksinäisyyttä. Pienet mietelmät sisältävät koko elämän kirjon.

5. Ray Bradbury: Fahrenheit 451, 1966

Bradbury kirjoitti dystopiansa jo 50-luvulla ja hivenen huolestuttavasti löysin siitä useita yhtymäkohtia nykyaikaamme. Fahrenheit 451 heittää lukijan silmille kansan, joka janoaa kuumeisesti viihdettä eikä ehdi eikä jaksa pysähtyä ajattelemaan. Kuulostaako tutulta?



6. Eveliina Lundqvist: Salainen päiväkirja eläintiloilta, 2014

Nostan hattua Lundqvistille, joka on kyennyt kirjoittamaan aiheesta rehellisesti (hän tunnustaa monessa kohtaa alkavansa itsekin nähdä numeroidut eläimet tuotteina ja turtua eläinten olosuhteisiin) ja liiallista kärkkäyttä välttäen. Omalla kohdallani kirja vahvisti lihatonta linjaani ja herätti myös pohtimaan maidonkulutustani.

7. Jouni Laaksonen: Lapsiperheen retkeilyopas, 2014

Kirja esittelee 80 lapsiperheelle soveltuvaa luontopolkua ympäri Suomen. Reitit ovat pääsääntöisesti muutaman kilometrin mittaisia ja ympyränmallisia. Eli juuri mukavia kohteita lasten kanssa päiväretkellä patikoitavaksi ja tutkailtavaksi.

Iloa, terveyttä ja hyviä kirjoja vuodelle 2015! Hyvää uutta vuotta!

Kommentit

  1. Kätilö kuuluu minullakin vuoden parhaisiin lukukokemuksiin. Se oli niin hyvä, että en kyennyt siitä blogiin kirjoittamaan riviäkään. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ylsi myös parhaiden joukkoon sinä vuonna kun sen luin.

    Kiitos muuten tuosta Fahrenheit 451 -muistutuksesta! Se on ollut lukulistallani jo pitkään. Jos se vaikka nyt nousisi jo luettavaksi asti.

    Ihanaa uutta kirjavuotta sinulle, Pihi nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fahrenheit 451 teki vaikutuksen teemoillaan, suosittelen! Se on myös jakanut mielipiteitä mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla.

      Kiitos toivotuksesta ja sitä samaa sinulle Mia! :)

      Poista
  2. Ah, Kätilö :) Maan mainio teos. Kaikkea hyvää ensi vuoteen!

    VastaaPoista
  3. Lainasin Kätilön nykykirjallisuuteen ennakkoluuloisesti suhtautuvalle isälleni, joka sitten kehui sen maasta taivaisiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätilö on kyllä kova. Pitäisikin kokeille tyrkyttää omillekin vanhemmille, jos eivät ole vielä lukeneet. :)

      Poista
  4. Minä soudan vastavirtaan ja sanon, etten Kätilöön ihastunut ollenkaan varauksettomasti, vaikka toki hienosti kirjoitetun tarinan ansiot tunnustankin. Ei kai vaan ollut minulle tarkoitettu...

    Voi kisupientä. Meillä on kissaleidi 19v ja jo valmiiksi surettaa, kun ei yhteistä aikaa varmaan kuitenkaan loputtomiin saakka ole jäljellä.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno ikä teidän kisulla. Meidän Nasu oli sellainen ikiterve teräskissa, että syöpä tuli todellisena yllätyksenä. Tuuripeliä tämä elämä. Toivotaan teidän leidille pitkää ikää. :)

      Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  5. Kiitos, Leila, tästä vuodesta ja monesta lukuvinkistä - onnellista ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos sinulle inspiroivasta ja ilahduttavasta blogistasi! Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  6. Perunankuoripaistos - mulle aiheuttaa allergiaa nuo reseptijutut :-) Että oikeasti hyvä? Iloista uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse paistokseen kirjassa ei niinkään onneksi keskitytä vaan ihmisiin sen vaikutuspiirissä. Suosittelen kokeilemaan rohkeasti. Hieno kirja!

      Kiitos toivotuksesta, hyvää uutta vuotta sinulle Arja! :)

      Poista
  7. Huikea kolmikko listasi kärjessä: Kätilö, Kotiinpalaajat ja Perunankuorikirja. Aivan mielettömän upeita kaikki kolme! <3 Ja voi mitä ihania kirjailijakohtaamisia sinun vuoteesi on mahtunut.

    Onnellista uutta vuotta, Pihi nainen ja koko perhe! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kolme olivat kyllä huippukokemuksia. Ja kaksi muuta täydet viisi pistettä saanutta kirjaa olivat Kuolinsiivous ja Salainen päiväkirja eläintiloilta. Toivottavasti tänä vuonna käsiin eksyy vieläkin useammin näin mainioita kirjoja. :)

      Ihanaa uutta vuotta sinulle Sara! <3

      Poista
  8. Fahrenheit 451 on minulla jäänyt lukematta. Voisinpa ottaa sen tämän vuoden klassikkolistalleni (muutama klassikko on kiva lukea joka vuosi, niin tulee sivistysaukkoja tukittua). Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi Fahrenheitin lukemista. Pelottavan ajankohtainen kirja. Itsekin haaveilen taas muutaman klassikon lukemisesta tänä vuonna. Anna Karenina olisi yksi ikuisuusprojekti.

      Poista
  9. Ilahduin, kun huomasin vanhan ihastukseni Fahrenheit 451:n listallasi. Niin ajankohtainen nykyisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fahrenheit 451 on hieno. Ja tosiaankin hurjan ajankohtainen.

      Poista
  10. Hyvää uutta vuotta! :)

    Kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville luin itse reilu vuosi sitten, ja se onkin yksi parhaimmista koskaan lukemistani kirjoista. Niin ihana ja lämmin. :) Ray Bradburya olisi puolestaan haaveena lukea tänä vuonna, ajattelin tarttua joko mainitsemaasi Fahrenheit 451 - tai Paha saapuu portin taa -teokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) KPPY on todellakin ihana, lämminhenkinen kirja. Kirjan henkilöitä tuli suorastaan ikävä kansien sulkeuduttua. Suosittelen lämpimästi Fahrenheit 451-romaania. Ajatuksia herättävä teos. Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit