Perhesurmista kertova Laukaisu





















Tiina Raevaara: Laukaisu (<- Adlibris)
Kustantaja: Paasilinna, 2014
Sivuja: 119
Goodreads-tähdet: ★ it was ok

Toisinaan Pauliina olisi kyllä halunnutkin, että lapset vietäisiin pois. Hän oli väsynyt, hyvin väsynyt, eivätkä hyvin väsyneet ihmiset kykene tuntemaan rakkautta. Elämä oli kaaosta, ja se johtui paljolti lasten olemassaolosta. Vaikka asiat eivät pohjimmiltaan olleet olleet hyvin ennen lapsiakaan, vasta lasten myötä elämään olivat astuneet jatkuva epäjärjestys, unettomuus, kiire, loputon rahanmeno, jota ei voinut välttää, tavarapaljous, töherrykset seiniin, lastenhuoneesta irti kiskottu tapetti, jatkuvat riidat Kerkon kanssa siitä, kumman piti hoitaa lapsia ja kumpi sai tehdä muuta. Nykyään siitä asiasta ei tosin enää riidelty. Nykyään lapset olivat vain Pauliinan. Kerkko oli kirjoittautunut ulos perhe-elämästä jo vuosi, kaksi sitten.

Ensimmäistä kertaa blogitaipaleellani tuli eteen kysymys, haluanko postata lukemastani kirjasta. Tiina Raevaaran kirjoittama, perhesurmista kertova Laukaisu on surullisen ajankohtainen. Pitkästä aikaa tuli myös tunne, että käsissä on liian rankka kirja.

Laukaisu kertoo yhdestä fiktiivisestä perhesurmasta ja siihen johtaneista tapahtumista. Sen olisin vielä kestänyt. Fiktio on fiktiota. Halusin fiktion kautta lähestyä järkyttävää aihetta, saada jonkinlaisia vastauksia. Pohtia asiaa. Mutta Raevaara sekoittaa joukkoon todellisia perhesurmia, jotka jäävät kummittelemaan mieleen. Tuli tunne, että tätä en olisi halunnut tietää. Tätä en pysty käsittelemään.

Fiktion tasolla Laukaisu kertoo Pauliinasta, Kerkosta ja heidän esikouluikäisistä kaksosistaan. Aviomies on vakavasti masentunut, Pauliina vailla työtä. Lapsista ja kodista huolehtiminen lipsuu pahasti. Kotikin tuntuu painostavalta. Ostettaessa niin kaunis omakotitalo on muuttunut hajultaankin pahaksi. Pahaenteiseksi. Olisiko avioero, kodin myyminen ja uusi alku mahdollisuus heille kaikille? Vai siirto, joka vie kohti väistämättömältä tuntuvaa tuhoa?

Olisin toivonut, että kirja olisi keskittynyt käsittelemään perhesurmia fiktion kautta. Nyt hyppäykset reaalimaailman perhesurmiin ja niiden käsittelyyn mediassa katkaisevat tarinan. Onko kirja lopulta romaani vai tutkielma aiheesta? Lyhyt kirja hajoaa hyppäysten takia.

Kirjan ansioksi sanon, että se sai minut todella pohtimaan syytä, miksi tartuin tämän aiheen omaavaan kirjaan. Halusin jollain tavalla ymmärtää asiaa, vaikka tajuan, ettei sitä oikeasti voi ymmärtää. Laukaisu ottaa kantaa perhesurmien käsittelyyn mediassa. Saavatko lukijat nautintoa kamalasta asiasta lukiessaan? Itse en ainakaan nauttinut kirjan sisältämistä perhesurmien kuvailuista.

Joku saattaisi ihmetellä, miksi tällaiset asiat kiinnostavat minua. Mutta kaikkiahan ne kiinnostavat. Ne kauhistuttavat, pelottavat, inhottavat, mutta samaan aikaan ovat äärettömän kiehtovia. Miten on mahdollista, että suojeleva rakkaus muuttuu tuhoavaksi voimaksi ja hellyys väkivallaksi? Ja kuinka mitättömistä hetkistä on lopulta kyse: Kuinka vähän aikaa, sekunnin murto-osia, tarvitaan siihen, että teosta on tullut peruuttamaton. Kuinka vähän aikaa yksi laukaus viekään. 

Kommentit

  1. Mitä tärkein aihe! Kiitos. Muistetaan olla kiinnostuneita myös naapureista ja ystäväperheiden hyvinvoinnista. Jos estää yhdenkin epätoivon puuskan, on... Niin, no. On ainakin lähellä. Enempää ei tarvitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan todella tärkeä ja ravisteleva aihe, johon ei taida kellään olla vastauksia. On todella hyvä, että lapsiperheiden hyvinvointiin ja jaksamiseen on alettu kiinnittää enemmän huomiota (ja nyt kun vielä saataisiin käytännön tekoja myös yhteiskunnan taholta peliin!). Vaikka tilanne ajatuu onneksi harvoin (jokainen tapaus on liikaa) tällaiseen (ja taustalla on paljon muutakin kuin pelkkää väsymystä) uskon, että varhainen avun saanti ja yhteisöllisyys estäisi merkittävästi lasten pahoinpitelyä. Henkistä ja fyysistä.

      Poista
  2. Tämä oli puhutteleva ja tärkeä kirja vakavasta aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun piti välillä viedä kirjaa fyysisesti kauemmaksi itsestäni, niin paljon tämä lyhyt kirja hätkähdytti. En halua kääntää selkääni asioille, jotka ovat totta mutta minusta tuntui, että tämä kirja oli paikoin minulle jo liikaa. Laittoi myös ajattelemaan, oliko tositapausten käsittely omaisten kannalta hyväksi.

      Poista
  3. Ravisteleva kirja! Minäkin mietin kirjan muotoa lukiessani. Ilmeisesti kirjailija halusi kirjasta hyvin ajassa olevan ja uskottavan ja otti siksi mukaan faktaa.

    Saitko mielestäsi vastauksia?
    Minusta tuntuu, että nyt kun omasta lukukokemuksestani on aikaa, ymmärrän, että joissakin ihmisissä ei vain ole niin paljon puhtia. Vähävoimaisemmat yrittävät välillä nykäistä elämäänsä kohdalleen kuten Pauliina tässä, mutta jatkuva asioiden hoitaminen tolkusti ei onnistu. Ihan kuin narkoleptikko, joka aika ajoin on valveilla. Pauliinaa kävi hurjasti sääliksi.

    Tänään sattui ruokakaupan kassajonossa edelleni nuori, apaattisen oloinen nainen, joka viipyi siinä tavallista pitempään. Huomasin äkkiä, että hän ojenteli ostoksiaan takaisin yksi kerrallaan, koska hänellä ei riittäneet rahat kaikkeen, mitä oli mennyt kassan läpi. Minullahan sumentuivat silmät välittömästi ja rupesi itkettämään, niin etten uskaltanut tarjoutua maksamaan, koska pelkäsin nolaavani hänet nyyhkimiselläni. Luulin vielä, että hänellä on vaippapaketti, mutta kun sain silmäni tarkentumaan, huomasin, että se olikin vessapaperipakkaus - onneksi. Näitä pauliinoita on joukossamme ja se tuntuu pahalta. Avun saanti ja yhteisöllisyys, kuten tuossa edellä sanot. Niitä tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun tuntui etten saanut kirjasta vastauksia. Mutta ehkäpä kirjasta välittynyt vastaus onkin, ettei perhesurmiin ole mitään yksiselitteistä syytä. Taustalla voi olla vakava mielenterveydellinen syy (kuten psykoosi, jossa ei pysty hallitsemaan itseään) tai vaikka omistushaluisuus (perheen lähdön estäminen) kuten tässä kirjan fiktiivisessä tarinassa.

      Nyt kun omat lapset ovat vielä pieniä tuntuu että ei ole hirveästi ylimääräisiä resursseja muiden lapsiperheiden auttamiseen. Olen mukana yhteisöllisyyttä lisäävässä aikapankkitoiminnassa ja sen kautta toimivassa Aika parantaa-verkostossa, jossa tarjotaan rinnalla kulkemista ja konkreettista apua uupuneille mm. kotitöissä. Kannattaa tutustua, jos joku miettii konkreettista tapaa auttaa (tai kaipaa itse tukea) väsymyskierteessä olevaa lapsiperhettä. http://www.aikaparantaa.net/

      Poista
  4. Minä pidin tästä kirjasta, siis sillä tavalla kuin hyvästä kirja pitää, eihän tämä tosiaan mikään hyvän mielen kirja ollutt. Mulle ei ole jäänyt mieleen, että olisin häiriintynyt faktaosuuksista. Piti ihan käydä tarkistamassa, mitä olen kirjasta kirjoittanut (on tämä bloggaus kätevää, kun voi palata aiempiin fiiliksiin) ja olen itse asiassa näköjään tykännyt faktan ripottelusta tarinaan. Oletan, että tarkoitus on ollut nimenomaan ankkuroida fiktiivistä tarinaa yhteiskuntaan: tätä oikeasti tapahtuu koko ajan jossakin.
    Minusta kirja kuvaa hyvin sitä, kuinka vaikea ilmiöön on puuttua ajassa. Pauliinankin elämään mahtuu valoa, uskoa siihen, että kyllä ne asiat nyt muuttuvat paremmiksi, vaikka oikeasti ollaankin jo kuilun reunalla. On vaikea uskoa, että vaikka meillä nyt on vaikeaa, juuri meille voisi käydä niin kuin niille perheille, jotka ovat iltapäivälehtien lööpeissä. Tärkeä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tulee tunne, että perhesurmien ehkäiseminen on mahdotonta juuri sen vuoksi, ettei edes perhe itse huomaa varoitusmerkkejä. Kirjasta välittyi, että perheessä oli ollut aiemminkin väkivaltaa ja sen pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan. Väkivallan kun on tapana yltyä ajan myötä.

      Poista
    2. Tämä se varmaan juuri on, luisutaan vähitellen huonompaan elämään ja totutaan siihen, uskotaan ja toivotaan liian kauan. Pauliinakaan ei nähnyt tilannetta sellaisena, minä tarhan tädit sen jo näkivät, mutta eivä't osanneet puuttua hekään.

      Poista
    3. Ja vaikka ongelmat tunnistaisikin voi pelko lasten menetyksestä laittaa piilottelemaan perheen asioita. Olisi todella tärkeää palata kodinhoitajamalliin sosiaalityössä jolloin avun saaminen ei olisi häpeä eikä uhka vaan normaalia. Helsingissä tätä jo onneksi on, palauttamaan vaan malli kaikkialle Suomeen. Säästöäkin tulee lisäksi hurjasti, kun ei päädytä niin usein huostaanottoihin asti. Inhimillisistä hyödyistä puhumattakaan.

      Poista
    4. Juuri niin. Järkevää, että tämä on tulossa takaisin normaalina palvelumuotona normaaleille ihmisille.

      Poista
    5. Aivan. Paljon hyvääkin on toisaalta tapahtunut vuosien saatossa, vaikka kodinhoitajien poistaminen oli todellinen taloudellinen ja inhimillinen töppäys (onneksi asiaa vihdoin aletaan korjata). Silloin kun kotiapua oli helposti saatavilla, pahoinpideltiin kuitenkin enemmän lapsia kuin nykyään. Asennemuutos on ollut todella tärkeä juttu.

      Poista
  5. Minusta Raevaara on tässä kirjassa tehnyt mahdottomasta mahdollista. Ei perhesurmista oikeastaan voi edes kirjoittaa, silti hän on onnitunut tekemään sen tavalla, jossa ei ole mitään sentimentaalista, ei selitysyrityksiä, ei sosiaalipornoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että kirja olisi ollut minulle parempi kokemus, jos olisin tiennyt etukäteen sen sisältävän pätkiä tosielämässä tapahtuneista perhesurmista. Kun en ollut valmistautunut asiaan, ne tuntuivat mässäilyltä ja siltä, ettei itse fiktiivisessä tarinassa ollut riittävästi ainesta kantamaan romaania.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit