tiistai 9. joulukuuta 2014

Krääsätöntä joulua!

Kaikki materiaali kierrätettyä


















Hei! Luonto-Liitto haastoi blogini mukaan Krääsätön joulu-haasteeseen. Kiitos mieluisasta haasteesta! Tähän haasteeseen on mukava mutta toisaalta hieman kiperää lapsiperheenä osallistua. Täysin materiaalitonta joulua kun en kuitenkaan lapsillemme halua tarjota. Krääsätöntä joulua voi kuitenkin mielestäni viettää hankkimalla lasten lahjat kierrätettynä höystäen niitä aineettomilla lahjoilla. Aikuisille hankimme puolestaan joko aineettomia lahjoja tai muovittomia kulutushyödykkeitä. Haasteessa on tarkoitus listata 3-5 aineetonta joululahjavinkkiä. Tässä tulevat minun hieman laajennetut tärppini.

Kuin uudet
Lapsille:

1. Jos alueellanne on vielä koulujen joulumyyjäisiä, löytyy niistä yleensä hurja valikoima käytettyjä mutta usein kuin uusia lastenkirjoja. Lastemme puketteihin on tulossa ainakin kolme kaunista kierrätettyä lastenkirjaa.

2. Facebookista löytyy monien asuinalueiden oma kierrätysryhmä. Sellaisesta löytää näpsäkästi lelut, lautapelit tai vaikka villasukat pukinkonttiin. Omalta alueelta nouto onnistuu lisäksi ekologisesti jalkapelillä. Meidän perheen yhdestä paketista tulee paljastumaan mm. kierrätyspalstalta löytynyt prinsessamekko tyttärelle. Saamme mekon ihan ilmaiseksi, viemme kyllä vastalahjaksi pienen lajitelman jouluisia karkkeja. Myös parit lapsen pitkään haaveilemat Bratz-nuket löytyivät kierrätyspalstalta. Joku tulee ilahtumaan aattona!

3. Lupaus yhteisestä retkestä. Leffaliput, teatteriliput, itse väkerretty kortti, jossa luvataan tehdä yhteinen metsäretki kera eväiden tai vaikka liput lapsen fanittaman laulajan konserttiin. Yhteinen aika ja yhteiset muistot ovat niitä kallisarvoisimpia lahjoja, mitä voit antaa.

Luontoretki luo yhteisiä muistoja
Aikuisille: 

1. Aineeton lahja-lahjakortti. Miehelleni olen antanut lahjakortteja, joissa olen mm. luvannut hartiahieronnan ja kauluspaitojen silitystä. Moni autonomistaja ilahtuisi varmasti lahjakortista, joka sisältäisi lupauksen auton putsauksesta. Itse ilahtuisin Lastenhoito-lahjakortista. Vain mielikuvitus on rajana lahjakortteja keksiessä. Krääsätön joulu-sivustolta löytyy valmiita printattavia lahjakortteja, klik.

2. Lahjoitus hyvään tarkoitukseen. Lahjoitus esimerkiksi lasten hyväksi lämmittää varmasti aineettoman lahjan saajaa. Aineeton lahja triplaa hyvän. Niin lahjan antaja, saaja kuin hyvää tekevän järjestön kautta tavoitettu kohde saavat lahjasta hyvää. Tänä jouluna aineettomista puketeistamme löytyy mm. lahjoitus Oikeutta eläimille-yhdistykselle lastensuojelutyön tukemisen lisäksi.

3. Pakkaukseton kosmetiikka. Tänäkin jouluna lähipiirimme saa muutaman Lushin tuotteen. Erityisesti liikkeen pakkauksettomat palashampoot ovat sydäntäni lähellä. Niistä suosikkini on monelle suomalaiselle sopiva tuuheuttava Seanik-palashampoo. Brittien Lushista tilaamalla tuotteet saa melko kohtuulliseen hintaan erityisesti, jos tekee kavereiden kanssa kimppatilauksen (säästää postareissa). Lushin Suomen myymälä löytyy Helsingin Asematunnelista ja verkosta.

Bonuskohtana toteaisin vielä, että Suomen käsityöyrittäjien tuotteita lahjaksi hankkimalla voi mielestäni myös viettää krääsätöntä joulua. Käsityönä tehty lahja kestää ja ilahduttaa yleensä pitkään.

Palashampoosta ei jää muovijätettä
Lopuksi haasteeseen osallistuja saa vielä haastaa muita blogeja mukaan. Kokeilenpa lähtisivätkö Ekotintti, Eskuri, Lady of The Mess, Matkalla itseen ja Taikasaappaat miettimään aineettomia joululahjoja. Mielelläni kuulisin myös juuri sinun aineettomat lahjavinkkisi kommenttiboksissa. Hyvää joulun odotusta kaikille!

23 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Ostan aina kirppareilta lapsille joululahjoja jo pitkin vuotta. Ei meidän tytöt ole koskaan osanneet tehdä eroa, onko lahjassa kelmut vai ei. On ihan järjetöntä ostaa kaikkia leluja ym.kaupasta. Näin on näreet. Henkilökohtaiset lahjakupongit ovat ihana lahja.Vaikkapa ystävälle aikaa tai rakkaalle.

    Iloista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olemme sanoneet läheisillekin, että mieluusti otamme kierrätettyä lahjaksi, jos joku haluaa muistaa. Mummolta ja papalta tuleekin yleensä myös kirppislöytöjä lahjaksi ja lapset tykkäävät niistä aivan hirveästi. Yhteinen aika on yleensä tosiaan lopulta se kaikkein paras lahja läheiselle. Mukavaa päivää sinulle! :)

      Poista
  2. Kirjan ystäville antikvariaatit ovat kirppareiden ja myyjäisten lisäksi hienoja paikkoja. Niistä usein löytyy myös "juuri se painos, jota luin lapsena" tms. erityiset toiveet. Toki harvinaisemmista aarteista saattaa joutua maksamaan lähes uuden kirjan verran tai enemmänkin, mutta yleensä nämä vanhemmat kirjat ovat harkittuja, pitkään toivottuja ja etsittyjä. :)
    Monena vuonna on tullut annettua itse tehtyä joulusinappia, joulukarkkeja, kakkuja tms. lahjoiksi. Jos olisin yhtään käsityöihminen, hyödyntäisin varmasti myös sitä taitoa... Harmi etten ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antikvariaattien hyödyntäminen onkin hyvä vinkki. Heti tuli mieleen yksi sukulainen, joka metsästää tiettyjä vanhoja kirjoja. Leipomus on tosiaan takuuvarma lahja, joka ei varmasti jää pölyttymään ja viemään tilaa joulun jälkeen. Itsekin mietin listaa tehdessä, että jos vain osaisin paremmin käsityötä, mainitsisin itse tehdyt lahjat. Sukan kutomisen opettelu on kyllä tukevasti ikuisuuslistallani odottelemassa. :)

      Poista
  3. Sain lapsena/nuorena etenkin kirjoja lahjaksi käytettyinä. Se oli varsin mukavaa jo siksikin, että käytettyinä ostettuina kirjoja sai hieman useamman kuin jos ne olisi ostettu uutuuksien hinnalla. Lahjoitusta hyvään tarkoitukseen olen käyttänyt itse lahjana välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjoitus hyvään tarkoitukseen on aika näppärä lahja. Välillä on niin vaikea keksiä lahjaa esim. vanhemmalle väelle, jolla tuntuu jo olevan kaikkea. Lahjoitus lahjansaajan nimissä tuo saajalle hyvän mielen ja säästää samalla tavara-ahdistukselta.

      Poista
  4. Krääsätön joulu on kyllä tervetullut haasteiden joukossa hyvällä ajatuksellaan!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, toivottavasti haaste lähtee tästäkin sinkoilemaan pitkin Blogistaniaa. Kaikki muutkin ovat mainittujen blogien lisäksi tervetulleita nappaamaan haasteen omaan blogiinsa. :)

      Poista
  5. Hyviä vinkkejä.
    Meidän kotikotona on aina hyödynnetty kirppikset ja divarit lahjoja etsiessä, ja onkin ollut yllätys ettei käytetty lahja joidenkin mielestä ole sovelias. Lapsiperheessä krääsää on tosiaan vaikea välttää kokonaan, mutta ainahan voi edes ne omat lahjat valita huolellisesti.

    Noita lahjakortteja minäkin olen antanut paljon miehelle, viimeksi isänpäivänä työpaitojen silityksiä - ja kirjavinkkejä elämän loppuun asti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en tosiaan uskalla muiden perheille antaa kierrätettyä lahjaksi, jottei kukaan loukkaannu. Mutta olemme iloksemme saaneet jopa kaveriperheeltä kirpparilöytöjä synttärilahjaksi, kun ovat tienneet positiivisen suhtautumisemme kierrätykseen.

      Kirjavinkit elämän loppuun asti onkin mainio idea, ne ei nimittäin lopu ihan heti! :)

      Poista
  6. Olipa mainio postaus ja paljon hyvä ideoita. Minullehan krääsätön joulu on sinänsä tosi helppo toteuttaa, koska en osta (enkä saa) lahjoja. Olen ikään kuin sanoutunut irti koko joulusta. Ymmärrän, että lapsiperheille asia on toinen, koska joulu on kuitenkin juhla jota lapset innolla odottaa. Mutta kuten sinunkin vinkeistä käy ilmi, niin antaa voi myös aikaa ja yhdessä tekemistä. On sitten lapsilla, mitä odottaa joulun jälkeenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteisen ajan antaminen lahjaksi on siitäkin hyvä, että sitten tulee oikeasti mentyä, tehtyä ja tavattua vaikka ystävää. Juuri tänään mietimme lasten kanssa, mitä teatteriesitystä menisimme joulun jälkeen katsomaan. Blogin puolesta tulee tuota tehtyä, mutta suosittelen muillekin joululahjaksi vaikka yhteistä teatterireissua lasten kanssa (ja mainio lahjavinkki aikuisystävällekin). Tämäntyyppisen lahjan muistaa melko varmasti koko loppuelämänsä. :)

      Poista
  7. Kiitos! Minulla on tänä vuonna mielessäni pari melko aineetonta lahjakorttia julkiseen Helsingin saunaan. Siis sellaisille, jotka eivät ole käyneet mutta joita kiinnostaa. Lahjaan liittyy toki myös saunaseura. Ihan ilmaisiahan nämä eivät ole, mutta eivät ainakaan krääsääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin jokin aika sitten blogistasi noista julkisista saunoista. Voisi oikeasti itsekin joskus suunnata sellaiseen. Nuo lahjakortit kuulostavat mainiolta idealta! :)

      Poista
  8. Kiva postaus. Mietin, että voisin osallistua haasteeseen ja sitten huomasin, että olitkin haastanut minut mukaan. Otan haasteen vastaan ja kirjoittelen loppuviikosta, nyt flunssa meinaa kaataa minua petiin.

    Meiltä on lähdössä eteenpäin sekä kierrätettyjä lahjoja (eli esim. kirpparilta ostettuja hyväkuntoisia kirjoja) että aineettomia lahjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että lähdet mukaan haasteeseen, vinkit ja ideat tulevat tarpeeseen. Toivotan pikaista parantumista, itse alan pikku hiljaa nousta kauheasta räkätaudista. Haaveissa olisi pyörähdys Tuomaan markkinoilla. Josko sieltä löytyisi jotain kestävää ja kaunista lahjapakettiin sukulaislapsille.

      Poista
  9. Hyvä ja tarpeellinen kirjoitus, Pihi nainen, kiitos!

    Hierontalahjakortit ovat mukavia vanhuksille - ja miksei nuoremmillekin työssä stressihartiat saaneille - samoin kasvo- ja jalkahoidot yms. joita ei itse raaski usein kustantaa.

    Ruokalahjat kauniisti paketoituna on myös krääsätön juttu. No, paketoinnissa voi tulla vähän krääsää, mutta sitäkin voi välttää aina uudelleen käytettävällä korilla ja rasioilla.

    Sen sijaan en oikein pidä noista ilmoituksista tyyliin "Olen hankkinut puolestasi köyhään perheeseen vuohen". Sen voi mieluummin hankkia itselleen hyvän mielen tuottajaksi. Toisen puolesta annettuna se kuulostaa moraalisaarnalta: sinulla on jo kaikkea, siksi annoin tänne ja sinunkin pitäisi kuules ymmärtää antaa enemmän. En tarkoita tällä, että olisin huonompiosaisille antamista vastaan. Päinvastoin! Ei vain tällä tyylillä. Annoin juuri 20 euroa romanialaiselle korttimyyjälle 5 euron nipusta ja joulumieleni nousi ihmeellisesti.

    Lupaus lapselle jostain tulevasta pitää olla sellainen, mitä ei noin vain muuten tehdä. Muutoin lapsesta tuntuu ettei hän saanut mitään. Sama koskee tietysti aikuistakin, luvatun asian pitää olla jotain vähän harvinaisempaa ja ylellisempää.

    Kiitoskirje toiselle siitä, että hän on sinun elämässäsi upeana itsenään ja se upeuden erittely olisi hieno lahja, käsin kauniille paperille kirjoitettuna tietysti vielä arvokkaampi. Tämä sopii myös syntymäpäivä-, äitienpäivä-, kansainvälinen naistenpäivä- ja isänpäivälahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtui äsken ystävänpäivä ja hääpäivä, siis kauniiden kirjeiden lahjoittamispäiviksi joulun ohella.

      Käsityöt, itsetehdyt tai myyjäisistä hankitut, mitä postauksessasi mainitset ja ainakin Sonja myös mainitsee, ovat mielestäni ihan parasta, mitä voi toiselle antaa. Tein yhteen aikaan myssy+huivi-settejä, niitä on vieläkin lahjakaapissani parit. Nyt nivelrikko sormissa haittaa, joten ostan neuleita myyjäisistä.

      Poista
    2. Kiitos idearikkaasta kommentistasi!

      Hoitolalahjakortit ovat todella hyvä idea. Juoksijamiehelle hankin synttärilahjaksi lahjakortin jalkahoitoon ja tuntui olevan mieluinen.

      Noissa toisten puolesta tehtävissä lahjoituksissa saa tosiaan olla tarkkana. Olen itse antanut sellaisia vain heille, joiden ajatusmaailman tunnen todella hyvin (kuten vanhemmilleni).

      Käsityönä valmistetut lahjat ovat ihania, kestäviä lahjoja. Nyt on tarjolla mm. erilaisia kauniita käsityönä valmistettuja heijastimia, jotka ovat samalla kauniita että hyödyllisiä.

      Poista
  10. Olipa hyviä vinkkejä ! Palashampoo on ihan uusi asia minulle.

    Krääsättömään jouluun en tähtää, mutta oma ratkaisuni on askarrella sitä krääsää itse ilmaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Lushin palashampoot ovat kyllä käteviä. Enää ei tule lainkaan ostettua nestemäistä shampoota. Tänään tutkailin Tuomaan markkinoille Flow-kosmetiikan palashampoita. Pitäisi testata niitäkin joku kerta. Ovat koostumukseltaan ympäristöystävällisempiä kuin nuo Lushin palat.

      Hyviä askateluhetkiä ja joulun odotusta! :)

      Poista
    2. Kiitos! On kiva lukea blogiasi. Olen 60-vuotias mummo, joka oli varmaan aikalailla sinun tyylisesi nuori perheenemäntä 70-luvulla. Ihanaa joulun aikaa - ilman krääsää ja turhaa hössötystä!

      Poista
    3. Mukavaa törmätä hengenheimolaiseen. Rauhallista joulunaikaa toivotellen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!