tiistai 25. marraskuuta 2014

Puolinainen - lapsettomuuskriisin monitahoisesta tuhovoimasta


















Eve Hietamies: Puolinainen
Kustantaja: Otava, 2002
Sivuja: 318
Goodreads-tähdet: ★ liked it

- Mitä jos saan lapsen ja huudan sille?
- Lienee normaalia.
- Neljän keskenmenon jälkeen? Eihän sellaiselle voi huutaa, sehän on toivottu. Sitä on yritetty saada, se ei ole itsestäänselvä. Se on lahja.
Anni aukaisee television. - Minä huutaisin.
- Tai mitä jos saan lapsen ja lyön sitä lapasella päähän?
- Mitä jos olisit vihdoin hiljaa ja jatkaisit mainostauolla, Anni sanoo. - Sinkkuelämä alkaa.
- Mitä jos musta ei olekaan äidiksi, Ilona sanoo mainostauolla. - Mitä jos kaikki keskenmenot ovatkin vihje siitä, että kannattaisi sittenkin jäädä lapsettomaksi. 

Hei! Eve Hietamiehen Puolinainen kiinnosti, sillä kirja kertoo lapsettomuuskriisistä, joka on itsellenikin tuttu asia. Romaanista löytyikin paljon samaistumiskohtaa kuten se, kuinka toteutumaton toive lapsesta voi alkaa vaivihkaa vaikuttaa ihan kaikkeen: parisuhteeseen, työhön, ystävyys- ja sukulaissuhteisiin sekä kuvaan omasta itsestä.

Kirja kertoo ihan tavallisesta pariskunnasta Ilonasta ja Iivarista. Pari on ollut jo pitkään yhdessä mutta lapselle sopivaa ajankohtaa ei ole aiemmin tuntunut löytyvän. Nyt reilusti yli kolmekymppisenä ajatus lapsista on tullut ajankohtaiseksi. Ilona tuleekin nopeasti raskaaksi ja pari jakaa ilouutista innoissaan. Kaikki kuitenkin romahtaa raskauden päättyessä keskenmenoon. Niin lääkäri, lähipiiri kuin työkaveritkin lohduttelevat, että keskenmenot ovat hyvin yleisiä ja seuraavalla kerralla varmasti onnistuu. Ilona ja Iivari päätyvät kuitenkin niin henkistä kuin fyysistä jaksamista kovalla kädellä koettelevaan keskenmenojen kierteeseen.

Puolinainen kertoo aika pelkistettyyn tapaan lasta kipeästi toivovan parin tarinan. Silti tarina onnistuu välittämään syvällisiä mietteitä kuten tunteita syyllisyydestä. Olisiko lapsen saaminen onnistunut, jos olisimme alkaneet yrittää aiemmin? Olenko syönyt tai juonut jotain väärää tai altistunut aineille, jotka ovat aiheuttaneet lapsettomuuden? Ilona myös pohtii, onko lapsettomuus viesti siitä, ettei hänestä olisi äidiksi. Romaani käsitteleekin lapsettomuuskriisin kykyä aiheuttaa negatiivisia muutoksia käsityksessä itsestä naisena. Ilona jopa yllyttää Iivaria vaihtamaan hänet parempaan, synnyttämään pystyvään naiseen. Itselleni lapsettomuuskriisi olikin erityisesti naiseuden kriisi.

Tarinan viitekehys, kuten Ilonan työkaverien suhtautuminen tapahtumiin, tuntui minusta paikoin teennäiseltä ja keksityltä. Ilonan ja Iivarin suhde ja sitä tuhoamaan luikerteleva lapsettomuuskriisi tuntuivat sen sijaan uskottavilta. Samoin kuin Ilonan päänsisäiset ja ystävälle jaetut varsin tuskallisetkin mietteet lapsettomuudesta.

Kokonaisuutena Puolinainen ei ollut lukukokemusteni huippua, mutta kirja voi mielestäni toimia hyvänä ymmärrystä lisäävänä kokemuksena esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivän henkilön läheisille. Kaikki eivät varmastikaan koe lapsettomuutta yhtä rankasti kuin kirjan pariskunta, mutta kirjasta välittyy hyvin se, kuinka herkkä ja monitahoisesti vaikuttava asia tahaton lapsettomuus voi olla.

Puolinainen on luettu myös mm. blogeissa Lillin kirjataivas (jossa kirjan todettiin olleen kokonaisuudessaan hieman pettymys), Kirjahullun päiväkirja (jossa kirjan aihe tarjosi mukavaa vaihtelua) ja Kirjakaapin avain (jossa tekstin koettiin junnaavan paikallaan mutta myös kiitellään kipeän aiheen käsittelemistä).

10 kommenttia:

  1. Hienoa että kerroit tämän kirjan olemassaolosta. Jos törmään tähän kirjaan niin pitää ehdottomasti napata luettavaksi. Ihan niin hyvää arviota tämä ei sinulta saanut että laittaisin tämän luettavien listalle suoraan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstillisesti tämä kirja ei ole mielestäni kovinkaan hyvä (koin monessa kohtaa kirjan kohtaukset epäuskottaviksi, lisäksi kirja kärsii toistosta kuten todetaan myös tuolla Kirjakaapin avain-blogissa). Puolinaisen vahvuus onkin kaunokirjallisten ansioiden sijaan teemassa. Suosittelen lukemaan siinä tapauksessa, jos aihe kiinnostaa kovasti. :)

      Poista
  2. Täällä taas. Tykkäsin niin kommentistasi Mentolan blogissa, että tänne syöksyin. Aivopieru kommentti ym. :) Komppaan sua.

    Kirjan olen lukenut ja puolet ystävistäni on kärsinyt samoista ongelmista. Aikamoinen prosentti. Eräs on adoptoinut, eräs tullut raskaaksi hedelmöityshoidoilla ja eräs taas jäänyt lapsettomaksi.

    Asia on vertaistuellisesti tuttu, mutta koskaan kyseistä tuskaa ei voi täysin ymmärtää, kuin sellainen joka on sen omakohtaisesti kokenut. Sama pätee oman lapsen sairauteen. Oman lapseni sydänleikkaukseen mentäessä tuli hyvin sekalaisia onnentoivotuksia ja myös ei lainkaan. "Hyvä että leikataan" tyyliin kommentteja, kuin kyseessä olisi pikkujuttu. Kun se kuitenkin oli järisyttävä, iso, pelottava, asia ja lapsen tuska on vanhemmille aina hirveä asia. En varmasti itsekään ymmärtäisi muiden tuskaa niin hyvin oli sitten lapsettomuus, sairaus jne., jollen itse olisi lapsen sydänvian kautta surua ja pelkoa kokenut.

    Kauniita unia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin todettu, että toisen tuskaa ei voi täysin ymmärtää, jos asiaa ei ole itse kokenut. Kaikille jotka pohtivat, miten sitten suhtautua toteaisin, että hienotunteisuudella ja empaattisuudella pääsee jo pitkälle. Itse sain mm. kommentin lapsettomuuteeni että "Itse tulin kyllä heti ensimmäisestä kierrosta raskaaksi" ja vaikka eräs henkilö puolestaan tiesi taustalla olevan lääketieteellisen selkeän syyn sain kuulla "Jos vain rentoudut niin tulet raskaaksi". Ehkä tällaiset kirjatkin herättelevät ihmisiä siitä, miten kipeältä letkautukset voivat tuntua.

      Poista
  3. Voin vain kuvitella, miten raskas asia lapsettomuus on. Hietamiehellä on kai itsellään ollut todella monta keskenmenoa ennen kuin tuli raskaaksi.
    Kirja menee lukulistalleni. Kiitos esittelystä, Pihi nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain tapaa kirja jäi puolitiehen, sillä päähenkilön ajatukset tuntuivat aidoilta juurikin kirjoittajan omien kokemusten ansiosta mutta itse kehystarina tuntui kuin Hietamiehen omasta elämästä tarkoituksella etäännytetyltä (ja minusta suorastaan epäuskottavalta). Jospa vain kirja olisi kirjoitettu rohkeasti oman elämän pohjalta, silloin kirja olisi todella sykähdyttänyt.

      Poista
    2. Rohkea elämäkerrallisuus vaikuttaa minuunkin. Essi Kummun kirja vaikeasta äitiydestä on juuri siksi niin hyvä, että se on armottoman rehellinen. Hietamies on ehkä vähän kevyemmän tyylin kirjailija. Silti kiinnostava.

      Poista
    3. Kummun kirja on ehdottomasti lukulistallani. Uskon että tämän Puolinainen olisi tosiaan ollut paljon parempi, jos sekin olisi kirjoitettu rohkeasti omaelämäkerrallisesti.

      Poista
  4. Minä pidän Hietamiehen kepeäntuntuisesta tyylistä kirjoittaa jopa tästäkin kipeästä aiheesta. Silti tämä kirja kosketti jostain syystä niin paljon, että en pystynyt lukemaan sitä kunnolla loppuun. Tuli jotenkin niin paha olo päähenkilöiden puolesta, vaikka itse en lapseton olekaan. On hyvä, että tästä aiheesta kirjoitetaan, sillä se tosiaan koskettaa niin monia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin etukäteen millainen loppu kirjassa voisi olla, jotta se olisi rehellinen myös lapsettomuusen kokeneiden mielestä. Muistaakseni Terhi Koulumiehen Vauvaa vailla (josta pidin tätä kirjaa enemmän) päätyy myös aika samanlaiseen tilanteeseen. Tällaiset kirjat ovat tosiaankin tärkeitä, sillä itsekin myönnän, että aiheesta oli akuutissa vaiheessa helpointa vaieta. Näiden kirjojen myötä asioista ehkä uskalletaan puhua avoimemmin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!