perjantai 21. marraskuuta 2014

Ihminen sodassa-haaste taputeltuna
















Hei! Eniten minua kiinnostaa tie-blogissa julistettiin vuosi sitten Ihminen sodassa-lukuhaaste. Harkitsin jonkin aikaa haasteeseen lähtemistä, sillä olin ennakolta ajatellut sotakirjojen ihannoivan sotaa. Tämän vuoksi en ollut tullut useinkaan tarttuneeksi sota-aiheiseen kirjallisuuteen. Kiitos Suketuksen monipuolisen kirjaslistan huomasin, että sodasta on kirjoitettu todella monelta kantilta. Myös siltä ihmislähtöiseltä, joka kertoo sodan todellisesta, kauhistuttavasta luonteesta ja surullisista seuraamuksista. Lukemalla sodasta emme unohda sodan hintaa.



Luin vuoden aikana seitsemän sota-aihetta lähestynyttä kirjaa. Tällä määrällä saavutin haasteessa kersantin sotilasarvon. Luin seuraavat teokset, joista Täällä Pohjantähden alla, Kätilö ja Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville nousivat jopa lempikirjojeni joukkoon.

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Antti Heikkinen: Pihkatappi
Katja Kettu: Kätilö
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, kirja 1
Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Markus Zusak: Kirjavaras

12 kommenttia:

  1. Hieno lista!

    Minäkin olen vierastanut sotakirjallisuutta vähän samoista syistä kuin sinäkin, siksi halusin lähteä tähän haasteeseen messiin, vaikka tuntuikin sitten, että en pystykään aivan siihen, mihin tarkoitus oli. Suketus antoi meille hienon haasteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä oli avartava kokemus, vaikka jossain vaiheessa tämä haaste meinasi jäädä unholaan. Tuli tosiaan luettua monta hienoa kirjaa (Mm. Kätilöön tuli vihdoinkin tartuttua haasteen ansiosta ja kylläpä kannatti!). Minulla haaste jäi siltä osin hieman vajaaksi, etten uskaltautunut epämukavuusalueelle testaamaan jotain itselle aivan vierasta sotakirjagenreä. Mietin myös, että olisin kenties voinut lisätä tähän listaani sellaiset lukemani kirjat kuten Fahrenheit 451, Veripailakat ja jopa Eeva Kilven runokokoelman Kuolinsiivous, joka myös käsittelee paikoin hyvin vahvasti sotaa.

      Poista
  2. Kiva kun osallistuit, vaikka epäilyttikin. Täällä Pohjantähden alla, Kätilö ja Neljäntienristeys ovat mahtavia kirjoja. Muita listasi kirjoja en ole lukenut – vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle mainiosta haasteesta kera kiehtovan kirjalistan! Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville hurmasi minut täysien pisteiden veroisesti. Sitä suosittelen sinulle (ja ihan kaikille) erityisellä lämmöllä. :)

      Poista
  3. Perunakirja kuulostaa lupaavan hyvältä. :) Kinnusen kirja odottelee jo lukulaitteessa, mutta katsotaan nyt milloin inspiroidun sen pariin. Minäkin hieman yllätyin, että löysin tämän haasteen parista todella hyviä, itselle mieluisia kirjoja, vaikka yleensä vierastan sotakirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunakirja on todella hurmaava! Tärkeä aihe todella hyvin kirjoitettuna. Kinnusen kirja ei hurmannut ihan niin paljon, odotukseni taisivat olla liian korkealla.

      Poista
  4. Hieno lista sinulla! Olen lukenut noista vain kaksi: Täällä Pohjantähden alla, joka on yksi suurimpia kirjasuosikkejani, ja Kirjavaras, joka ei oikein innostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset. Täällä Pohjantähden alla oli mielestäni huikea kun taas Kirjavaras jäi haasteen heikoimmaksi kirjaksi.

      Poista
  5. Olen lukenut jopa neljä noista kirjoistasi ja Neljäntienristeys osui tähän haasteeseen. Harmittavasti Maihinnousu olisi tuossa lähiviikkojen lukulistalla, muttei ehdi tähän... Hyviä kirjojahan sodasta kirjoitetaan, vain viihdekirjoissa on yleensä sankarillinen ote. Kirjavaras oli muuten minullekin pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maihinnoususta tykkäsin melko paljon. Ihan parhaimpien lukukokemusten joukkoon se ei tässä ryhmässä kohdallani yltänyt mutta ehdottomasti kannattaa lukea. Sotakirjallisuuden käsite muuttui tämän haasteen ansiosta mielessäni oiekampaan suuntaan. Sotakirjallisuus on todellakin paljon laajempi käsite kuin aiemmin ajattelemani ns. juoksuhautatarinat.

      Poista
  6. Hienoja kirjoja olet lukenut. Minäkin luin perunankuoripaistoskirjan haasteen puitteissa ja ihastuin kirjaan. Itse asiassa olen lukenut kaikki tuolta listaltasi, mutta muutamista viime aikoinakin luetuista on jäänyt postaamatta (esim. Neljäntienristeys ja Pihkatappi). Kätilö oli aikoinaan hyvin vaikuttava kirja kaikessa raadollisuudessaan. Se, jos mikä, saa inhoamaan sotaa ja kaikkea sitä, mitä se aiheuttaa. Sillä tavalla siis sodanvastainen kirja, ja siitäkin syystä Kätilöä arvostan, vaikka kirja on muutenkin tosi ansiokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin perunankuoripaistoskirjaan. Kirjan hahmot ovat todella sympaattisia, heitä tuli suoranainen ikävä kirjan loputtua. Ja tarina on tärkeä. Kätilö on tosiaan hieno kaikin tavoin. Pitkään epäröin sen lukemista, onneksi tämä haaste potkaisi minut sen vihdoin lukemaan. Todella sykähdyttävä romaani.

      Poista

Kiitos kommentistasi!