Arkoihin kohtiin osuva Nainen ja häpeä

















Elina Reenkola: Nainen ja häpeä
Kustantaja: Minerva, 2014
Sivuja: 244
Goodreads-tähdet:★ liked it
(Kiitos kustantajalle kirjasta)

Vahva patologinen häpeä estää ihmistä olemasta oman elämänsä päähenkilö; se estää häntä nauttimasta seksuaalisuudestaan, puhumasta puolestaan, ajamasta omaa etuaan itsensä kannalta parhain päin ja saamasta tyydytystä toiminnastaan. Vahva häpeä ahdistaa, tuottaa kärsimystä ja syvää tuskaa. Häpeää ihminen pyrkii käsittelemään ja lievittämään erilaisilla mekanismeilla: kärsimällä piilossa (häpeävä), yrittämällä toimia siitä huolimatta (kehtaaja), kieltämällä sen (häpeämätön) tai kääntämällä se toisen häpäisyksi (häpäisijä). 

Hei! Häpeä kirjan teemana kiinnosti heti. Aihe koskettaa meitä kaikkia, sillä häpeä on ihmiselle luontainen, myös suojeleva voima. Elina Reenkolan tuoreen Nainen ja häpeä-kirjan kautta avautui vieläkin laajempi ymmärrys siitä, miten moninaisilla tavoilla häpeä voikaan ilmentyä. Moni meistä on kohdannut piiloaggressiivisuutta toisen naisen osalta tai tuntee möläyttelijän, joka peittää omaa syvää häpeäänsä siirtämällä häpeän tunteen toiseen. Nainen ja häpeä herätti huomaamaan myös omia häpeäkohtia kuten lapsettomuuden aikoinaan aiheuttamia kipeitä tuntemuksia omasta vajavaisuudesta naisena.

Nainen ja häpeä kuvaa häpeän syntymistä. Monesti häpeän alkulähteet löytyvät varhaislapsuudesta, jolloin vauva tai lapsi on jäänyt vaille vanhemman hyväksyvää vastakaikua. Adoptiolasten kohdalla olen tiedostanut adoptiotaipaleemme alusta lähtien lapsen mahdollisen häpeän tunteen, joka liittyy varhaisvaiheen kiintymiskohteen ja turvallisen vastakaiun puuttumiseen. Onneksi syvästäkin häpeästä voi Reenkolan mukaan toipua: rakkaudella on uskomaton kyky parantaa.

Jos vauva näkee itsensä heijastuvan äidin kasvoista, hän kokee olevansa olemassa ja tuntee olevansa totta. Jos vauva ei näe itseään äidin kasvoilta, seurauksena on sekasorron ja hajoamisen uhka sekä pohja rumuuden kokemukselle. Vastaavasti tunne siitä, että tulee nähdyksi omana itsenään ja kelpaa sellaisena kuin on, erillisenä pikkutyttönä, on olennainen perusta kauneuden kokemukselle. Tyttö tarvitsee äidin ihailevaa ja kannustavaa katsetta voidakseen kasvaa naiseksi, joka tuntee mielihyvää itsestään ja ruumiistaan.

Reenkolan kirja on varsin teoreettinen ja toteava. Enimmäkseen kirja keskittyy häpeän syntyyn ja ilmenemiseen. Häpeästä vapautumiseen kirja ei tarjoa konkreettisia neuvoja, vaikka kirja saakin ymmärtämään, että tie pois häpeästä on häpeän tunnistaminen ja tunnustaminen itselle. Jos kipeät kohdat yrittää piilottaa, voi häpeä ilmentyä negatiivisilla tavoilla toisia ihmisiä kohtaan. Häpeä myös siirtyy helposti seuraaville sukupolville.

Kaikkein parhain häpeän käsittelytapa on rakkaus, elämänvietti, koska se katkaisee häpeän, häpäisyn ja koston ylisukupolvisen kierteen. Rakkaus todellakin pystyy parantamaan haavoja. 

Itse olisin kirjaa lukiessani kaivannut hieman lempeämpää tapaa kertoa häpeästä. Kirja käsittelee häpeää varsin suorasukaisesti. Erityisesti kappaleissa Insesti ja häpeä sekä Häpeä psykoterapiassa pohdin, onko kirja suunnattu kaltaiselleni tavikselle vai toisille psykoterapeuteille. Kirja herättää kuitenkin varmasti ajatuksia ja kenties jopa eheyttäviä oivalluksia lukijassaan. Niin minussakin.

Nainen ja häpeä-kirjasta on kirjoitettu myös Minäkö keski-ikäinen?-blogissa.

Jos haluat tämän kirjan itsellesi, niin ilmoitathan asiasta kommenttiboksissa. Lähetän kirjan ilmaiseksi ensimmäiselle sitä toivovalle.

Kommentit

  1. Todella kiinnostava aihe. Haluaisin ilmoittautua ensimmäisenä tavoittelemaan kirjaa, mutta iskee melkein häpeä, kun ehdin viimeksikin ekana. Mutta yritänpä silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään syytä nolosteluun, kiva että kirja kiinnostaa! :) Laittelen tulemaan. :)

      Poista
  2. Mutta hei, jos haluat antaa kirjan jollekin muulle aiheesta kiinnostuneelle, niin en yhtään loukkaannu. Koska ehdin viimeksikin ekana. Tosin voidaan tehdä myös niin, että minä laitan kakkoselle kirjan postiin luettuani sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni ehti käydä lukemassa kirjatarjoomuksen muttei kommentoinut, joten nautihan vaan kirjasta hyvällä omallatunnolla. Mielenkiintoistia lukuhetkiä jo etukäteen toivotellen. :)

      Poista
  3. Tuo häpeän syntymekanismi kyllä selittäisi minun kohdallani muutamia asioita. Esimerkiksi eilen kuuntelin pätkän tv-ohjelmaa, jossa pari naista kertoi syistä, joiden takia he näkevät oman ulkonäkönsä vääristyneesti. Toinen selitti, että häntä sanottiin pienenä aina lihavaksi. Toisesta taas oli ennusteltu tulevan tosi pitkä. Ja nämä omalta osaltaan aiheuttivat minäkuvan vääristymän.

    Minä kuulin koko lapsuuteni olevani tosi iso vauva ja pikkulapsi, oikea paksukainen! Ja miten olinkaan ylpeä! Olinpa minä ainutlaatuinen ja ihana. Ja kun kaksivuotismittaus oli tehty, kuulin aina, että minusta tulee 180 senttiä pitkä! Niin pitkä! Ihan isän mittainen! Kyllä olinkin ainutlaatuisen mainio tyttö!

    Mutta minä sainkin ainakin seitsemän silmäparin ihailevan ja kannustavan katseen ja aivan äärimmäisen kokemuksen siitä, että kelpaan sellaisena kuin olen. En kehtaa edes tunnustaa, miten kauan meni ennen kuin tajusin, että ehkä kaikki maailman ihmiset eivät pidä minua niin täydellisenä kuin perheeni... Minulle on pitänyt koko elämäni sanoa tositositosi suoraan, että ymmärrän jonkun kommentin muuksi kuin kehumiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ihana lukea positiivinen kokemus siitä, kuinka kelpaa sellaisena kuin on. Ennenhän pelättiin, että lapsesta tulee itsekeskeinen, jos häntä kehutaan. Sittemmin on havaittu, että omaa egoaan pönkittävätkin ne, jotka ovat kokeneet itsensä lapsena kelpaamattomiksi.

      Minua on kantanut äitiydessä ja elämässä äidiltäni noin viiden vanhana kuulemani kommentti. Hän sanoi minusta tulevan varmasti hyvä äiti. On lämmittänyt kaikki nämä vuodet. Nyt yritän laittaa samaa eteenpäin omille lapsilleni.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit