Muheva punajuurikakku


Hei! Punajuurille piti keksiä käyttöä ja käytännöllisestä Ruokatorstai-keittokirjasta löytyi kiinnostava punajuurikakun resepti. Kakku on rypsiöljyineen, pähkinöineen ja punajuuriraasteineen lähes terveellinen, joten en lähtenyt liikenteeseen maun suhteen korkein odotuksin. Mutta kappas, kyllähän se näyttää hieman kissanruualta mutta maistuu yllättäin muhevan maukkaalle. Ylitti lisäksi tiukan lapsitestin. Tätähän haluttiin jopa lisää!

Punajuurikakku

3 munaa
3 dl sokeria
2 dl rypsiöljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kanelia
1 tlk ananasmurskaa (n. 200 g)
n. 300 g punajuurta
2 dl rusinoita
1 1/2 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä

1. Raasta punajuuri hienoksi raasteeksi.
2. Sekoita vehnäjauhot, suola, leivinjauhe ja kaneli keskenään.
3. Vaahdota munat ja sokeri.
4. Lisää vaahtoon puolet rypsiöljystä ja jatka sekoittamista. Siivilöi jauhoseos joukkoon. Sekoita.
5. Lisää punajuuriraaste, ananasmurska (valuta ensin liemi pois), rusinat, pähkinärouhe ja loput öljystä.
6. Lapa taikina leivitettyyn isoon leipävuokaan. Paista uunin alatasossa 175 asteessa n. 50 minuuttia.

Vinkki: Korvasin pähkinät mantelirouheella, sillä pähkinöitä ei sattunut olemaan. Mikä tahansa rouhea aines tuntuu sopivan tähän syksyisen rehevään kakkuun. Kakun maku tuntuu lisäksi vain paranevan jääkaappisäilytyksessä. Punajuurikakku myös säilyy hyvin.

Kommentit

  1. Minusta se näyttää hyvältä! Olen ihan hulluna punajuureen, joten alkoi kiinnostaa. Saatan välittää reseptin miehekkeelle ja käskeä tekemään (itsehän en siis kokkaile: menee hermo heti, jos joutuu vähänkin kauemmin kyökissä häärimään). Onko tuo kovin makeaa? Ananasmurska ja punajuuri yhdessä kuulostaa melko erikoiselta, mutta ilmeisesti toimii, kun kerran ohjeessa niin sanotaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mielestäni kovin makeaa, makeustasosta tulee porkkanakakku mieleen (ilman kuorrutetta). Ihan kivasti ananasmurska paiskaa kättä punajuuren kanssa, enpä olisi itsekään uskonut. Molemmat tuovat kakkuun mehevyyttä. Ja kun kakku on ollut jääkaapissa jonkin aikaa, se tiivistyy ja näyttääkin vähän kivemmalta kuin tuossa kuvassa heti tuoreena. Yllättävän hyvä syksyherkku. :)

      Poista
  2. Ois pitäny sittenkin kasvattaa tänä vuonna myös punajuuria...
    Että punajuurikakku. Porkkanakakkua olenkin jo tälle syksylle syönyt, mutta että punajuurikakkukin on olemassa!
    Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punajuuresta on kyllä moneksi. Itse en kykene syömään porkkanakakkua, sillä kyllästyin siihen lapsena (äitini taisi olla lapsuudessani aika innokas juureskokki ;)). Jotain samaa maukkuutta näissä kakuissa kylläkin on. Herkullinen tapa harhauttaa joku juuresten inhoaja syömään juuresta. :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen kakku, täytyykin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti kokeilemaan, kakku maistuu kymmenen kertaa paremmalta kuin miltä se näyttää. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit