sunnuntai 17. elokuuta 2014

Viihdyttävä Kuolema Ehtoolehdossa


Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa (<-Adlibris)
Kansi: Jenni Saari
Kustantaja: Teos, 2013
Sivuja: 301
Goodreads-tähdet: ★ really liked it

Odotellessaan uuden oopperan pysäkillä nelosta he leikkivät ajatuksella, että vanhuksille olisi aivan oma muotinsa.
'Tänä keväänä mummo pukeutuu persikan ja oliivin sävyihin. Kauniisti laskeutuva hame peittää kookkaankin avanteen ja tuo sääret rollaattorin takaa näyttävästi esiin. Värikkään sandaalin korko on hillitty mutta nuorekas, ja pilkullinen sifonkihuivi viimeistelee tyylikkään kokonaisuuden.'
Siiri ojensi nilkkaansa ja pyörähteli kuin mannekiini, niin kuin Irma silloin kun he olivat suunnitelleet hautajaisasua jonkun hautajaisiin, todennäköisesti Teron. Sen jälkeen olikin sitten ollut yllättävän monet hautajaiset. 

Hei! Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa oli varsin viihdyttävä ja humoristinen mysteerikertomus. Samalla se on tarkkanäköinen kuvaus tämän päivän vanhustenhoidon monista epäkohdista. Aika moni mielenkiintoinen kirja saikin tehdä tietä, kun en malttanut iltaisin laskea tätä palvelutaloon sijoittuvaa vauhdikasta tarinaa käsistäni.

Kirjan päähenkilö on 94-vuotias Siiri. Hän asuu Ehtoolehdon palvelutalossa Munkkiniemessä. Siirin elämää ilahduttavat säännölliset raitiovaunuajelut pitkin Helsinkiä ja palvelutalossa sydänystäväksi tullut ikätoveri Irma. Eihän elämä Ehtoolehdossa koskaan ole ollut mahtavaa mutta nyt alkaa todella tapahtua kummia. Selviää että yksi asukkaista on raiskattu suihkussa. Pian asukkaiden dosetit alkavat täyttyä oudoista lääkkeistä eikä kuolemantapauksiltakaan vältytä. Siiri, Irma ja kolmanneksi joukkoon lyöttäytyvä entinen äidinkielenopettaja Anna-Liisa päättävät alkaa selvittää tapauksia. He painavat visusti mieleensä ettei kehenkään kannata luottaa. Paitsi Helvetin enkeleihin kuuluvaan sinisilmäiseen Mikaan.

Täytyy sanoa että kirjallinen hyppäys näisen yhdeksänkymppisten sankarittarien mukaan oli hulvatonta. Päähenkilöiden kautta pääsin edes pikkuisen kurkistamaan, miltä ikääntyminen tuntuu. Sukulaiset kokevat ikäihmisen luona vierailun lähinnä taakaksi ja monelta pelvelutalossa asuvalta jopa lapset ovat ehtineet kuolla ennen heitä. Mutta vaikka päähenkilöt ovat tulleet korkeaan ikään ja hautajaiskonkareiksi, ei lähes mikään pysty nitistämään elämän varrella mukana kulkenutta huumorintajua tai kykyä rakastua.

Lukukokemus oli siis kaikkiaan viihdyttävä ja avartava. Juonellisesti olisin toivonut lopulta enemmän terävyyttä. Nyt se jäi makuuni hieman valjuksi. Toisaalta kirja jättää juuri sen verran hampaankoloon, että täytynee myös lukea Lindgrenin tänä vuonna ilmestynyt Ehtoolehdon pakolaiset, joka jatkaa sympaattisten palvelutalolaisten tarinaa.

Kuolema Ehtoolehdossa-romaanista on pitänyt mm. Paula (jonka mielestä kirja on hauska mutta sisältää myös paljon vakavaa asiaa) ja Amma (jonka mielestä kirja on kannanotto jo pelkällä olemassaolollaan). Kirjalle ei puolestaan täysin lämmennyt mm. Leena Lumi (joka koki ettei tarina jollain tavalla kantanut loppuun asti) eikä Annami (jota kirja ei temmannut täysillä mukaansa).

10 kommenttia:

  1. Tämä jäi kesken, ei napannut yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kirjan lukemista olin törmännyt vain positiivisiin postauksiin. Googlailin omaa postausta tehdessäni ja huomasin että Kuolema Ehtoolehdossa on jakanut mielipiteitä aika paljonkin. Itse odotin kirjan lopulta enemmän, muuten viihdyin kirjan kyydissä mukavasti. Muutaman kerran nostelin vähän kulmia tiettyjen sutkausten kohdalla (Kirjan ikäkolmikko oli kuitenkin aika fiksu mutta silti osa heistä käytti mm. n-sanaa. Ainakin oman tuttavapiirin fiksut ikäihmiset ovat todella tarkkoja korrekteista, loukkaamattomista ilmauksista).

      Poista
  2. Kiinnostava kirjoitus, joka samalla muistutti että minulla tuo kirja odottelee vielä hyllyssä lukemista. Ennakko-odotuksia minulla ei oikeastaan ole, vaikka olen kyllä seuraillut Ehtoolehdosta kirjoitettuja arvioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voi joko napata tai sitten jäädä vaisuksi. Minä viihdyin kirjan mukana hyvin, vaikka tajunta ei räjähtänytkään. Mielenkiintoista nähdä jos joskus postaat tästä kirjasta, miten kohdallasi kävi.

      Poista
  3. Minustakin tämä oli viihdyttävä, vaikka lopussa narut jäivät solmimatta. Jossain vaiheessa luen varmasti jatkoakin. -- Kiitos, kun linkitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narujen auki jääminen oli vähän kurjaa, tykkään lopulta kaikkein eniten selkeistä lopuista. Kunhan tulee taas viihdyttävän ja nopeatempoisen luettavan kaipuu, niin tartun seuraavaan osaan varmaan minäkin.

      Poista
  4. Mä en pysty lukemaan tätä koska en kestä Lindgrenin kolumneja Hesarissa, etenkään sitä kuvausta että on huumorintajuinen ihminen vaikka pitääkin klassisesta musiikista… T. Mielensäpahoittaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla muutamat (epäkorrektit) sutkaukset kirjassa tökki. Noloa tunnustaa mutta olen surkea lukemaan kolumneja, joten Lindgrenin tekstit ovat menneet sivu suun. Minusta kun toisaalta tuntuu, että kirjan huumori voisi hyvinkin purra sinuun. Nyt rohkeasti kokeilemaan! :)

      Poista
  5. Minäkin pidin tästä! Mummokolmikko rikkoo mukavasti rajoja eikä alistu passiivisen vanhuksen rooliin. Mikan rooli ja vaikuttimet jäivät kyllä aika epäselviksi. Siitä ei muistaakseni kakkososassa puhuttu enää mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli viihdyttävyydestään huolimatta myös herättelevä. Vanhukset joutuvat tosiaan usein objekteiksi, jos liikuntakyky on esimerkiksi heikennyt. Mieli (joka on melko usein virkeä) siellä taustalla tuntuu unohtuvan, kun katsotaan vain ihmisen kuorta. Hälyttävää on mielestäni myös se, että osa nuoremmasta väestä on vapaaehtoisesti ennemmin katseen kohteita kuin tekijöitä.

      Oletin, että toinen osa palaisi vielä ensimmäisen osan kuvioon. Mm. Mikan rooli tapahtumissa jäi minustakin ihan liikaa auki. Toivon aina, että kirjoissa olisi napakka loppu ja juonikuvio sidottaisiin lopulta yhteen. Nyt jäi kyllä vähän levälleen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!