tiistai 12. elokuuta 2014

Hieman köhinyt Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

















Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (<-Adlibris)
Kustantaja: WSOY, 2014
Sivuja: 248
Pisteet: 4/5

Kyllä en halua Riston kohtaloa omaksi kohtalokseni enkä Annelin. On oltava ihmisellä suunnitelma aivotautien ja muiden uhkaajien vuoksi. Jos minulta järki lähtee ja päädyn pököpäänä harhailemaan, niin suunta on selvä. Hillasuo. Tai jäämeren ranta. Unohdan missä olen, katoan kivilouhikkoon. Kyllä saa laittaa lehteen, että vanhus löytyi suolta kylmän kangistamana, kunhan muistetaan kertoa että ämpärit olivat täynnä hillaa ja saappaat kestävästi parkittu.

Hei! Sympaattinen Mielensäpahoittaja on täällä taas! Kaikki aiemmat Tuomas Kyrön kynäilemät teokset tästä vanhasta jäärästä olikin jo luettuna ja fanitettuna, joten halusin ehdottomasti lukea uusimmankin kirjan. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on samaa, melkein takuuvarman nasevaa tekstiä. Toisaalta tämä uusin on aiempiin Mielensäpahoittajiin verrattuna rakenteeltaan erilainen. Nyt tarina ei kulje sykäyksittäin lyhyissä pätkissä vaan etenee juonellisesti alusta loppuun. Tämä ei ollut mielestäni ainoastaan positiivinen asia.

Mielensäpahoittajan vaimo makaa yhä kroonikkona terveyskeskuksen vuodeosastolla. Ehkä juuri pelko toisten armoille jäämisestä saa Mielensäpahoittajan tarttumaan toimeen ja suunnittelemaan omia hautajaisiaan. Käsistään tunnetusti näppärä ikämies päättää testamentin laatimisen lisäksi nikkaroida itselleen ja vaimolleen arkut. Tämmöinen Mielensäpahoittajan mielestä varsin järkevä toiminta saa kuitenkin sukulaiset takajaloilleen. Onko pappa nyt viimein lopullisesti höyrähtänyt?

Mielensäpahoittajalla on tuttuun tyyliinsä sanansa sanottavana monestakin yhteiskunnan epäkohdasta. Välillä tuntuu, että uusin teos toistaa samoja teemoja kuin aiemmat kirjat. Kotikalja, perunat ja kädentaitojen tärkeys käsitellään tässäkin opuksessa. Kertomuksesta tulee myös jälleen ilmi, kuinka humaani Mielensäpahoittaja karvalakkinsa alla lopulta on. Uusiakin aluevaltauksia tuttu jäärämme onneksi tekee mm. tietotekniikan saralla. Säästäväisyyden käsittelyä ei onneksi unohdeta tälläkään kertaa (siihenhän ei Pihi nainen ikinä kyllästy). Kuuluuhan se luonnostaan Mielensäpahoittajan ominaisuuksiin.

- Siis mihin mun pitää lähteä? Eikö me mennä syömään. 
Muutos suunnitelmiin. Menemme ensin uimaan. 
- Uimaan?
Etkö kuullut mitä vastaanoton likka sanoi. Se kuuluu hintaan. Jos ei käytä sitä mikä kuuluu hintaan, tuhlaa. Emme ole tuhlareita.

Rakenteensa vuoksi Kyrön uusin ei ole yhtä napakka kuin lyhyistä jaksoista koostuneet aiemmat teokset. Silti Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja oli lukemisen arvoinen kirja ja sisälsi useita mehukkaita tekstinpätkiä. Ensimmäinen julkaistu Mielensäpahoittaja säilyy kuitenkin omassa rankkauksessani yhä kirkkaasti ykkössijalla.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on luettu myös Lukutoukan kulttuuriblogissa (jossa kirja itketti ja nauratti), Kirjakaapin avaimessa (jossa kirja ei naurattanut aivan yhtä paljon kuin aiemmat Mielensäpahoittajat) ja Kulttuuri kukoistaa-blogissa (jossa todetaan kirjan olevan taattua Mielensäpahoittajaa).

2 kommenttia:

  1. Minulla on tämä kirja varauksessa kirjastossa. Olen tykännyt aikaisemmista Mielensäpahoittajista paljon ja lukenut ne ihan hujauksessa. Mielenkiinnolla odotan tätä kirjaa ja omaa lukukokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemppariani tästä ei Mielensäpahoittajien saralla tullut mutta kyllä tätä uskaltaa suositella. Kuitenkin aika takuuvarmaa kamaa. Komppaan noita muita kirjan lukeneita ja bloganneita, tämä on kirjoista syvällisin ja pohtivin. Ehkä sitä hulvattomuutta jäin itse enemmän kaipaamaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!