perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kesän suloa ja iloa Myllyillassa Vantaalla















Hei! Helsingin pitäjän kirkonkylän myllyllä Vantaalla (Myllykujan pää, auton voi parkkeerata Helsingin pitäjän kirkon pihalle, Kirkkotie 45) järjestetään tunnelmallisia lauluiltoja. Myllyllä laulatetaan ja välillä myös tanssitetaan kesäisinä keskiviikkoiltoina klo 18.30-20.00 aina 27.8.2014 asti. Riemullisiin Myllyiltoihin on vapaa pääsy.

Viime keskiviikkona myllyn tunnelmallisessa, perinteisessä miljöössä lauloi ja laulatti Kosti Kotiranta ja Bruunin jengi. Lapsilla ja lapsenmielisillä oli varsin hauska ilta ja samalla tuli tutuksi muutama vanhempikin lastenlaulu esiintyneen jengin lapsuudesta. Väliajalla myytiin arpoja ja kotitekoisia kahvilatuotteita (mm. mustikkapiirakkaa ja munkkeja) Myllyiltojen hyväksi. Ilta olikin varsin maistuva ja yhteisölliseltä tuntunut pieni tapahtuma johon kaikki ovat lämpimästi tervetulleita.



Ensi viikon keskiviikkona 30.7. ohjelmassa on "Kesäilta Myllyllä". Luvassa on varmasti komeasti kajahtava ilta oopperalaulaja Klaus Pennasen tahdissa. Lisäksi ennen Myllyiltoja klo 17.15 alkaen voi tutustua oppaan johdolla Helsingin pitäjän kirkonkylän historialliseen miljööseen. Kulttuurikävelyllä nähdään mm. pääkaupunkiseudun vanhin rakennus, Pyhän Laurin keskiaikainen kivikirkko. Opastettu kierros maksaa 5 euroa (lipunmyynti alkaa klo 17 Helsingin pitäjän kirkon luona josta kierros myös alkaa) ja päättyy sopivasti myllylle juuri ennen Myllyillan alkua. Pitääpä joskus osallistua mielenkiintoiselta vaikuttavalle kierrokselle. Kierroksiakin järjestetään 27.8. asti.

2 kommenttia:

  1. Suomen kesä on kyllä ihana. Onpa missä vaan, niin aina on toinen toistaan mielenkiintoisempia kesätapahtumia tarjolla. Ja hyvin usein vieläpä vapaaehtoisvoimin järjestettyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Myllyillassa tuli jotenkin todella perinteinen, hyvä kesäfiilis. Punamullatut talot, niittykukat, yhteislaulu ja mustikkapiirakka. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!